Sattumuksia Jänislahdella

Sattumuksia Jänislahdella

Project Gutenberg's Sattumuksia Jänislahdella, by Heikki Meriläinen
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Sattumuksia Jänislahdella
Author: Heikki Meriläinen
Release Date: September 13, 2005 [EBook #16689]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
SATTUMUKSIA JÄNISLAHDELLA ***

Produced by Tapio Riikonen

SATTUMUKSIA JÄNISLAHDELLA
Kirj.
Heikki Meriläinen
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1908.

1 LUKU.
Haapajärven itäisellä rannalla kivisen niemen päivän kaltavalla sivulla
kepotti valkea-ikkunainen punaseksi maalattu mökki pienine
peltotilkkuineen. Mökin kierti harvaksi ladottu lappa-aita, jonka päät
parin sadan askeleen päässä toisistaan työntyivät pitkistä saloista
tehtyinä juohteina Haapajärven syvään rantaan. Mökkiä kutsuttiin siitä
syystä Jahtirannaksi, kun sen niemen vesakkaisella tyvellä asui paljon
jäniksiä, joita Jänislahden kirkonkylän herrat kiirehtivät metsästämään
aina kussa vaan rauhoitusaika loppui. Jahtirannan mökki oli
Jänislahden pappilan maalla noin kolmisen tuhatta askelta pappilasta ja
asui siinä leski kolmen lapsensa kanssa, jota nimitettiin Jahtirannan
Kaisaksi. Vaikka mökki olikin kaikin puolin pappilan oma niin
Jänislahden entinen rovasti oli Kaisan ottanut siihen turvattomain
lastensa kanssa ilman mitään arentia tai muuta takamaksua. Mutta se
rovasti oli kuollut ja uusi hänelle aivan tuntematoin rovasti oli näinä
päivinä tuleva jonka mieltä hän asumiseensa nähden ei tiennyt. Siitä
syystäpä Kaisan mieli näinä päivinä oli levottomampi kun moneen
vuoteen. Väliin painui Kaisan mieli aina raskaaksikin ja kyyneleet
vierähtivät kasvoille.
Luonnossakin oli nyt ihaninta mitä huhtikuun viimepäivinä voi olla.
Varhaisen kesän helteiset päivät riuduttelivat tyynen järven selällä
lepäileviä viimeisiä jäälauttoja ja rannan puissa urvat synnyttivät lehtiä.
Lukematoin lintujoukkokin kaijutti rinteen metsiä sorsaparvien
kisaellessa välkkyvällä lahden pinnalla, josta kauvempaa aina väliin
kajahteli suuren selkäkuikan huikea ääni.
Tästä ei Kaisan mieli lieventynyt, ajatukset vaan arkoina kiertivät siinä
yhdessä kysymyksessä: mitä sanoo uusi rovasti, josko tämä rakkaaksi
tullut rauhallinen koti täytyy jättää kuni muuttolintu jättää pesänsä,
jättää koko synnyinseutunsa aina syksyn tullen. Voi meitä turvattomia,
huokasi aina väliin Kaisa silitellessään lastensa päitä ja väliin
katsellessaan lahden selällä parikkain uiskentelevia vesilintuparvia.
Kyyneleet kostuttivat aina silloin Kaisan vaalenneita kasvoja.

Eilen tiedettiin uuden rovastin perheineen saapuneen Jänislahden
pappilaan ja tiedettiin sen tänäpäivänä, virkavuotensa ensi sunnuntaina,
kirkossa saarnaavan tulosaarnansa, jota kuulemaan riensi nyt ken vaan
kynnelle kykeni. Mutta talojen emännillä se oli paras kiire joutua
kirkolle jo paljo ennen kirkkoon menoa keritäkseen käydä
tervehtimässä uutta rovastinnaa ja jos mahdollista saada hieman
niinkun tutustuakin toisiinsa. Niinpä jo varhaisesta aamusta nähtiin
ihan parruspuitaan myöten lastatuita ihmisvenheitä mennä johkasevan
Jänislahden perää kohti, että koko kiiltävä Haapaselän pinta kauan
aikaa aivan kauttaaltaan oli venheitten synnyttämänä väreaallokkona
mitkä ristiin vierivät järven pinnalla sortaen aalto aallon, kunnes taas
tapasi uusi vastasyntynyt aaltoryhmä mikä kaikki heikompansa sorti
alleen ja voittajana vieri siksi kunnes heidät hävitti sama kohtalo.
Kaisa oli tänä aamuna noussut hyvin varhain toimitukseen lähtemään
pappilaan ja päästäkseen ennen muita rovastinnan puheille kuin hänellä
oli suurempi syykin päästä tutustumaan rovastin perheeseen kun
kenelläkään muilla.
Mutta kummaa kummemmaksi kävi nyt Kaisan kiire, kun näki jo
yhtenä pilvenä mennä viiltävän kolmi ja nelihenkisiä kirkkovenheitä
rantansa alatse eikä toivonut enää edes vilahdukseltakaan saavansa
nähdä rovastinnaa tänä päivänä. Tämä pelko povessaan juosta kytyytti
nyt Kaisa metsän varjostamaa rantatietä pappilaa kohti ja oli hän hyvin
lääpästyneen näköinen tullessaan pappilan kyökkiin. Sinne oli monia
kymmeniä emäntiä jo ennen Kaisaa kerinnyt joille kyökkipiika tiuskui
ja äksenti. Mitä te tänne nyt tunkeudutte. Nuopa nyt vasta ihmisiä ovat
kun täyttävät huoneen ettei ole jalan sijaa. Luistakaa toki ulos sitä tietä
mitä olette tulleetkin. Kaisa oli aikeessa palata samassa takasin
välttääkseen talonväen suuttumusta, mutta kun näki että kaikki
muutkaan eivät olleet kovin kiireisiä pakenemaan jota paitsi toisia yhä
työntyi sisään huolimatta piian yhäkin kiivaammasta säksymisestä niin
Kaisa sai hieman rohkeutta ja sanoi: "Minulla olisi rovastinnalle asiaa."
Kaisan sanoista kävi piian korviin salainen, kaino asiallisuus, sen
kuultuaan hän hieman lamautui säksyämisestään, mutta kuitenkin
melkeen vihassa aukasi kyökin toisessa päässä olevan oven ja tuikeasti

katsellen sanoi: "Kun lienee asiallista asiaa, niin tuollakai se on, kun
menet tuosta oikeanpuolimaisesta ovesta sisään." Samassa kuului
joukosta ääniä: "Minä, minä ja minäkin tahtoisin tavata rovastinnan.
Minullakin olisi asiaa rovastinnalle." Mutta piika nykäsi kyökin oven
kiinni semmoisella voimalla, että rakennus tärähti ja sanoi: "On vuotta
voita syödä. Tapaattehan sen nyt vastakin, jos nyt tulo tuohakassaan
ette menekkään läkähdyttämään. Luulisi toki tuon ikäisillä ihmisillä
senverran olevan harinetta antaa ihmisille rauhan siksi, että saavat
tulohengästyksensä huokua ulos."
Emännät, tämän kuultuaan lähtivät luimussa korvin lipumaan ulos.
Kaisa tunsi povessaan mieluisen liehauksen piian kovuudesta ja
seisattui ihan hengittämättä kyökin oven taakse kuulemaan mitä piika
toisille emännille kyökissä puhui. Ja samassa hän kuuli, kun rovastinna
siinä huoneessa, mihin hän neuvottiin menemään, kerkeällä kielellään
oikein innoissaan puhua selkutteli entisen kotipuolensa kuulumisia
Jokilahden emännälle, joka oli tuonut vasta saatuja haukia rovastinnalle
tuomisiksi, päästäkseen siten jo ensi alussa rovastinnan kanssa hyviin
väleihin. Kaisa ei kuitenkaan malttanut kauan kuunnella ennenkun
sitasi suurikirjaisen vaaleapohjaisen