Runoja | Page 4

V.A. Koskenniemi
ja jo
uhmien Geelitär-äiti
Sääntävi kanteloaan, iskee kieltä jo sen;
Helkkyvi kieli, ja kantelo soi,
ja hän itse jo hehkuu,
Itse jo intoutuu laulua laulelemaan;
Rohkea uskallus soi siinä, ja
hehkuva laulu
Kiirivi soinnahtain, kaikuvi noin yli maan:
"Pelko jo pois! kukin
urhona vain nyt järkkymätönnä
Seisköhön oieti-päin suojana syntymämaan.
Sortunet? Entäs siis! Mut
niin nyt kasvava polvi
Sulta jo johtoa saa tielle, mi kunnian on!
Nousee aikakin uus: niin
maass' on miehevä kansa,
Ei suku ryömivä vain, eipähän orjia myös!
Murheet pois! ei raukkana
sun sovi kaihota karsaan
Onnea naapurien, vaikkapa vertyvi maa:
Rauha se unnuttaa, mut
taistot kansoja joustaa,
Nuorena säilyttää, intoa, tarmoa tuo.
Sorjana seisköön, uljain päin,
oma kansani siinä,
Milloin saapuvi niin riemujen aika jo taas!"
1901.
III
ROMANSSEJA JA BALLAADEJA
JÄRVEN KELLOT.
Näe vaaroja silloin, kun kellot illoin
Ne Unnukan pohjasta soi,
Ja

tyyneen tienoon kun kaikuen vienoon
Ään' aalloista huminoi.
Kun
sodat soivat -- niin tarinoivat --
Ja kirkkoja ryöstettiin,
Niin kellot
nää nyt ol' jäihin jäänyt
Ja pohjaan vaipunut niin.
Kun viha kulki, mi kirkot sulki
Ja poltti ja ryösti maat,
Kun seutuun
laajaan nous metsä taajaan,
Ja ol' surmatut asukkaat,
Niin silloin
yöhön soi metsävyöhön
Veen pohjasta kellot ain,
Mut nyt -- miten
lienee, ja miks, ken tiennee? --
Soi enää ne harvoin vain.
Mut niinpä luullaan, kun kelloja kuullaan,
Ett' aikaa kovaa se ties,

Ett' uhkaa surma, tai nälän turma,
Tai sota ja vieras ies:
Soi vieno
soitto kuin ääni loitto,
Niin murheisen kaihoisaan
Ja aikain mennen
ne aina ennen
Soi onnettomuuksiin maan.
Näe vaaroja silloin, kun kellot illoin
Ne Unnukan pohjasta soi:
Ei
onnen aikaa ne kaihoten kaikaa,
Sen kyllä arvata voi.
Ne itkuja
ääneen soi aian jääneen
Ja suree murheita maan,
Ett' onni ja hoivat,
min maahan ne toivat,
Jää tallattavaksi vaan.
1901.
JUHANA HERTTUAN VANKEUS.
Ei harjalla Turun linnan
Nyt lippu poimukoi;
Jo mykkeni riemu
rinnan,
Ei soitto sen saleissa soi.
Yli mustuvan meren pinnan
Pois
herttua vietiin, oi!
Se vaati kahleiden hinnan,
Mitä maasta hän
unelmoi.
Nuor teini astuu tieltä
Pois vuorille murheissaan
Ja kalliopaasilta
sieltä
Hän laulua laulaa vaan.
Hän laulaa öistä mieltä
Ja raivoa
kuninkaan

Ja kieroa kuiskurinkieltä
Ja synkkiä aikoja maan.
Hän laulaa raunioista
Hovilinnojen uhkeain
Ja puistojen viidakoista,

Miss' sarvas on rauhassa vain;
Kuink' uljaat ratsaat ei loista
Kera
rouvien rinnakkain,
Ja kielet kanteloista
Jo katkesi näillä main.

1901.
KREIVI HORN.
Nuor Horn, ori parhain tallista tuo
Ja se kengitä kerkeään;
Ja
Ruotsiin ratsasta herttuan luo
Yli särkyvän saaristojään.
On painunut marskin mahtava pää,
On kuollut Kuitian Klaus;
Taas
Suomi helpommin hengittää,
Savon, Hämeen ja Pohjan taus.
Kuin hurja ratsuas lennätä sie,
Vaikk' uida se jäissä sais:
Jos leikin
Sigismund alkava lie,
Nyt hauska se tulla tais.
Ja tietköön herttua: "Suomenmaa
On veljenä vaarassa ain".
Hän
tietköön myös: "jää Suomenmaa
Hänen kanssaan pohjalle lain.
"Yli hetken tunteen, pyyteiden
Käy valtion vankat lait,
Ja heikkona
vielä jos horjuis ken,
Ei kansa se horju kait."
Jos herttua kulmia rypistää
Vait jalkaa polkien niin,
Sa katso päin ja
tyyneksi jää,
Mut seiso ääneti siin.
Mut jos hän ilkkuu: "vaarako--haa!
Syvin rauhahan vallitsee!"
Niin
tiuskaise: "kavaltajaa
Ei maastamme kenkään tee!"
1901.
SISSIPÄÄLLIKKÖ.
"Ja Kivekäs uljaat sissinsä vei
Jo metsiin partioteille:
Me vanhat --
nuorison malja, hei!
Me toivomme voittoa heille!
"'Ja voittoon, tai kuoloon!' -- hän huusi noin --
'Mut ei kuolohon
hirsipuuhun!'
Taas kuulu päällikkö pelvotoin
Vie kauhua Laatokan
suuhun!

"Niin, voittoon he läksi -- tietäkää!
Tai kuolohon isäin sotiin.
Ja
Kivekkäillemme malja tää --
Ja tulkoot he terveinä kotiin!"
Niin hiljaa joukko äänetön
Jo saapuu metsän rantaa;
He
havupaarilla päällikön
Vait kievarin tupaan kantaa.
Sinihaljakka sissin hurmeissa on,
Sideliinat ei verta salpaa,
Mut
vielä on silmä murtumaton,
Ja käsi se kourii kalpaa.
"Ei miehet, ei naiset nyt itkeä saa,
Jo vainoojat saivat juoksun --

Mut ikkunat, ikkunat aukaiskaa,
Ett' tuntisin kevään tuoksun!
"Kun tuoksuu metsä ja huminoi,
Se on sissille mieluisinta:
Taas
taistot entiset muistiin soi,
Ja vastaiset tajuu rinta;
Siks, miehet, haarikka täyttäkää,
Niin niistä nyt kiertää taari!
Mut,
neidot, te nuorille näyttäkää,
Mik' on kaatuneen kunniapaari!"
Vait immet viehkeät ruusuja haan
Jo sissin paarille tuovat,
Mut
haarikka miehissä kiertää vaan,
Ja he tuimina ääneti juovat.
"Ja isäini rinnalle uinailuun
Ma tahdon jo saloon sankkaan,
Miss'
yhdestä juuresta aarniopuun
Nous neljä runkoa vankkaa.
"Niist' ammoin kaksi jo karsittiin,
Pian kirves kolmannen merkkii;

Mut vihreä puu jää jäljelle niin,
Mi nuoria oksia kerkkii!"
1901.
BERTRAN DE BORN.
Miks vait on kanteles, min ään'
Niin rohkein innoin soi,
Mi
Provencen sai syttymään
Ja syämet liekkiin loi?
Jos henkes uljas
vait nyt on,
Jää sortoon Ventadorn,
Jää Roussillon ja -- sortohon

Jäät myös, Bertran de Born!

Kai käsivartes iskenee,
Mut sit' ei pyydä maa:
Mit' itse
miekkaskaan ei tee,
Yks laulus aikaan saa!
Se mielet kaikki sytti ain,

Se epätoivon kaas --
Maa kuoloaan nyt vuottaa vain:
Se laula
intoon taas!
"Bertran de Born -- ja orjan ies?
Ei, sit' ei nähdä kai!
Mua pelko ei
saa mykäks, mies,
Sen harmi aikaan sai:
Kun toivo laulajalta jää,

Niin tunteit' uhkuu syän,
Maanystävää jos peljättää,
Hän itkee
kaihoon yön.
"Mut harmista ken kalvistuu,
Ei puhkee säveliin;
Vait kiukuissaan
on ylväs suu,
Jää huulet tiukkaan kiin!
Se mieltä polttaa, pakottaa

Ja rintaa painaa vain:
Te muut, te laulut laulakaa,
Ma isken
harmissain.
"Provence jos tajuis häpyään,
Kenties tää kannel sois;
Jos uljain
päin ois yksikään,
Taas aika laulaa ois.
Ei isäin ylpeyttä näy,
Jäi
kunnia jo pois;
Vain nöyrin päin nyt oikeus käy,
Ja vapaus on vain
lois.
"Mut silti viel' ei huku maa --
Kas, katso pois ja nää!
Jo into mieliin
leimahtaa,
Ja haihtuu arkuus tää.
Mies mieheen kautta seudun soi:

Pää pystyyn! pystyyn pää!
Ei kuolla koskaan kansa voi,
Mi aina
jäykäks jää!"
1901.
DON HENRIQVE ILTAAN SOITTI.
Don Henriqve iltaan soitti
Ikkunahan infantinnan,
Missä oranjit ne
varjos
Kuutamilta Tajon pinnan.
Donna Juanita iltaan
Kaihos ikkunassa linnan;

Oranjit
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 13
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.