Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä

Rouva Katariina Boije ja hänen
tyttärensä, by

Frederika Runeberg This eBook is for the use of anyone anywhere at
no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it,
give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg
License included with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä Kertomus ison vihan
ajoilta
Author: Frederika Runeberg
Translator: Arvo Lempiranta
Release Date: June 19, 2006 [EBook #18624]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ROUVA
KATARIINA BOIJE JA ***

Produced by Tapio Riikonen

ROUVA KATARIINA BOIJE JA HÄNEN TYTTÄRENSÄ
Kertomus ison vihan ajoilta

Kirj.
--a --g. [FREDERIKA RUNEBERG]
G. L. Söderström, Porvoo, 1881.

LUKIJALLE.
Ei ole vielä erin pitkää aikaa kulunut siitä kuin tämän kertomuksen
tekijä, Rouva Fredriikka Charlotta Runeberg veti viimeisen
hengähdyksensä. Suomalaiset tiedämme kaikki, mitä hänen puolisonsa
runokuninkaamme Juhana Ludviikki Runeberg on meidän
kansallemme vaikuttanut, me tiedämme millainen henki hänessä asui.
Sen hengen läheisyydessä ei varmaankaan mikään heikko henki voinut
tulla toimeen. Tämä kertomuskin todistaa sen. Rivien välissä saatamme
lukea Juhana Runeberg'in sielua, vaikka en sillä tahdo sanoa, että hän
olisi, muka, tätä teosta tehnyt. Sanon sen vaan sentähden, ett'en
parempaa kiitosta tälle kirjalle taida antaa, ja tuskin se parempaa
kaivanneekaan.
Mitä sen suomalaiseen pukuun tulee, on se heikko, niinkuin alottelijan
ainakin, mutta minä olen varma siitä, että hyvä tarkoitukseni peittää
heikkouteni viat.
Suomentaja.

Vihdoin oli kauvan säilyttämäni toivo käynyt toteen: minä olin nähnyt
Kyrön kohisevan putouksen ja Nokian jylhän kosken, tämän, valkealla
paltetun mustan murhevaatteen, keskellä luonnon iloista kesäpukua.
Kangasalan, Imolan ja Hattelmalan harjut olivat minulle levittäneet
ihmeen ihania kuviansa. Kuka on se Suomalainen, jonka sydän ei tyki
taajempaan ajatellessaankin näitä maamme kauniin puvun helmiä? Ja
nyt, vietettyäni kesän tällä luonnon-ihanuuksista rikkaalla seudulla,
joista harvojen nimikään lie yleisemmin tunnettu, voisiko olla
innostumatta kaikkea tätä kauneutta muistellessaan.

Minä olin viettänyt päivän Tampereella. Sittekuin olimme nähneet
tämän pienen kaupungin tehtaat ja laitokset, kutsuttiin minua ottamaan
osaa huvi-retkeen kaupungin lähellä olevaan Hatanpään kartanoon.
Minä suostuin mielelläni ehdoitukseen, sillä minä olin kuullut
kiitettävän sen kaunista puistoa Pyhäjärven rannalla. Jopa ehdimme
matkamme päähän. Vanhan tapaisessa rakennuksessa pienine
akkunaruutuineen ja korkeine, taitettuine kattoineen oli minusta jotakin
muinaisaikuista, aristokraatillista muotoa, ja muinaisuuden
kunnioituksesta entiselleen jätetyt kummalliset koristeet puutarhassa
miellyttivät minua suuresti. [Niin oli kumminkin v. 1830 alussa; tekijä
ei tiedä josko kaikesta tästä muinaisuudesta enään on mitään jäljellä.]
Kävely avaraa järven rannalle laitettua puistoa pitkin oli tarpeeksi pitkä,
että kutsumus tulla taloon levähtämään tuntuisi tervetulleelle, vaikka
näytti siltä kuin tulisi ehtoo minulle, oudolle ja tuntemattomalle
pitkäksi, kun talon emäntä vieraanvaraisesti pyysi meitä jäämään
ehtoolliselle. Seuralaiseni, jotka usein olivat olleet tilaisuudessa käydä
Hatanpäällä, pysähtyivät vierashuoneesen, jossa eräällä pöydällä oli
korillinen herkkuisia mansikoita, mutta minä lähdin, erään vanhan
tutun naisen kanssa, joka nyt asui täällä, katsomaan muita huoneita, ja
pakinoimaan hetken hänen kanssansa kahden kesken.
Minun huomioni kiintyi muutamaan ovilautaan, jolle oli maalattu
kilvellä ja kypärillä varustettu nuori neito, jonka päällä keijui iso
hämmähäkki seikissänsä. Kysymykseeni vastasi seuralaiseni, että löytyi
taru miksi tämä taulu oli maalattu, joka aina oli syvästi vaikuttanut
häneen; ja salaisella pöyristyksellä asui hän samassa huoneessa, jonne
tämä ovi vei, ja jossa nuori Sesilia Boije, taulun alkukuva, muinoin oli
asunut. Juuri sentähden oli tässä huoneessa hänestä jotakin viehättävää.
Minä pyysin häntä kertomaan minulle tämän tarun. "Hm," vastasi hän
hymyillen, "se on liian pitkä. Se on minua niin miellyttänyt, että minä
olen koonnut ja järjestänyt sen vähän, mitä siitä olen saanut tietää, ja
pelkäänpä, etten taida sitä sinulle muutamin sanoin kertoa, juuri sen
tähden, että minä olen sitä niin paljon mietiskellyt.
"Jota pitempi, sitä parempi," vastasin minä. "Ilta tulee kyllä pitkäksi,
jos ei meillä muuta tehtävää ole, kuin turhia juoruella. Astukaamme

tämän avoimen akkunan eteen, juuri tässä huoneessa, ja kerro sinä
minulle kerrottavasi, siitä saamme hauskuutta kumpikin."
"No, jos sinulla on kärsimystä kuunnella, niin kerron sen mielellänikin;
oikeinpa halusta päästän ilmoihin sen kuvan, jonka olen itselleni
koonnut. Mutta korkea-selkäinen nojatuoli minun välttämättä pitää
tuoda itselleni, muuten en millään muotoa löydä sen ajan puhe-tapaa,
josta kertomukseni on kotoisin. Kas niin, kuvittele nyt minua joksikin
isäsi isän äidiksi 12:nnen Kaarlen ajoilta, 'arranfiseraa' itseäsi
'attangdeeraamaan' sitä 'fransyskaa', joka niinkuin yks' 'fleuve des mots'
sinun korviasi 'angbrasseeraamaan' tulee."
"Uh, herkeä, noinhan sinä tulet tuskallisen juhlalliseksi. Suomenna
kaikin mokomin uroittesi ja urotartesi kieli nykyiseen puhe- ja
ajatus-tapaamme, muuten minä pian luulen olevani puettuna
pönkkä-hameesen ja 'robrougiin'!"
"No niin, käyhän se laatuun, mutta kaikki kirjoitukset, joihin sinun
täytyy tyytyä alkuperäisinä, tekevät silloin murroksen, ja saavat pian
sinun tuntemaan, etteivät ne olekaan samojen henkilöjen kirjoittamia,
joita sillä välin olet oppinut tuntemaan vähän nykyisennettyinä."
"Ei voi auttaa, kärsikäämme sitten se epäkohta."
Istuen korkeaselkäisessä nojatuolissansa, alkoi hän kertomuksensa.
Vaikka pelkäänkin, että Boijen ja Lejonankarin perheet saavat kiittää
kertojaa useasta perheen-jäsenestä, joita niillä ei ennen ollut, annan
kuitenkin kertomuksen lukijalle semmoisena kuin sen kuulin.
"Vielä tahdon muistuttaa," sanoi kertojani, "ettei tämän talon nimi ollut
Hatanpää vielä