Päiväkirja

Päiväkirja, by Stefan Löfving

The Project Gutenberg EBook of Päiväkirja, by Stefan Löfving This
eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Päiväkirja
Author: Stefan Löfving
Translator: E
Release Date: August 20, 2007 [EBook #22361]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
PÄIVÄKIRJA ***

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.

Stefan Löfving'in
Päiväkirja.

Mukailemalla suomentanut E.
Toinen painos.
Ensimmäisen kerran julkaissut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran
kirjapaino 1874. Digitalisoitu 1882 ilmestyneestä toisesta painoksesta.

Seuraavilla lehdillä annetaan uskollinen, vaikka lyhennetty suomennos
Stefan Löfving'in päiväkirjasta, joka vielä säilytetään Porvoon lukion
kirjastossa ja muutoin on kokonaisena julkaistu "Lähteissä Ison-vihan
historiaan".
Mikä mies Löfving oli?
Siihen antaa hänen oma päiväkirjansa parahimman vastauksen.
Niinkuin leimuava virvatuli hän liikkuu edes-takaisin Ison-vihan
synkimmässä pimeässä, ja hänen kertomuksensa kummallisista
retkistään on laillansa valaisevainen; se valaisee ainakin sen verran, että
näemme, kuinka pimeätä pimeys on.
Ja hänen oma luonteensa sitten! -- mikä kummallinen aika, joka
tämmöisiä ihmisiä kasvatti! -- Katsastakaamme hätäisesti niitä oloja,
joissa Löfving oli syntynyt ja kasvanut.
V. 1689 Löfving syntyi Narvassa. Se oli Kaarlo XI:nnen hallitus-aika.
Narva oli silloin Inkerinmaan kenraalikuvernöörin asema, ja
Inkerinmaa oli ikäänkuin Suomenmaan etehinen, ei varsinaisesti
Suomeen kuuluvana, mutta Suomalaisella väestöllä asutettu ja aiottu
meidän maan ulkovarustukseksi Venäläisiä vastaan. Melkein sama
virka Suomen suhteen oli Käkisalmen läänillä, joka kuului Inkerinmaan
kenraalikuvernörin alle.
V. 1698 Löfving'in isä, joka oli konstaapeli tykkiväessä, muutettiin
Käkisalmen linnaan, ja poika seurasi ja tuli niinmuodoin nykyisen
Suomenmaan alaan. Suuret nälkävuodet olivat äskettäin maassamme
surmanneet seitsemännen osan asukkaista. Kaarlo XI oli kuollut. Nuori
lapsimainen Kaarlo XII oli noussut hallitus-istuimelle, ja kaikki

Ruotsin vallan naapurit alkoivat neuvoja laskea, mitenkä voisivat
riistää itsellensä kappaleita nuoren hallitsijan kuninkaallisesta viitasta.
Tsaari Venäjällä tahtoi Inkerinmaan, varsinkin Nevajoen rämeet, ja niin
paljon Suomenniemestä kuin sodan onnetar saattaisi hänelle suoda.
Puolan kuningas kosi Liivin tasangoita ja Väinäjoen viljavia rantoja.
Tanska pyysi takaisin mitä sillä ennen oli Etelä-Ruotsissa ollut. Näin
koitti pohjoisille maille 17:s sataluku verisellä aamuruskolla.
Jo Helmikuussa 1699 tuli Suomeen sana, että Puolan kuningas oli
karannut Riikaa vastaan. Suomen ruotuväki pantiin heti jalkeille;
vuoden-aian vuoksi täytyi kulkea kiertämällä Inkerinmaan kautta.
Mutta Suomenlahden perukka oli vahvassa jäässä, niin että voitiin
oikaista Viipurin seuduilta Harjavaltaan ja Kolkanpäähän. Eipä
aikaakaan, niin oli jo miekanmelske alkanut. Jungfernhof'in luona
Suomen poiat virittivät "Hakkapäälliläis"-muistot Saksilaisten
vastustajainsa mielessä.
Vaan nyt oli tsaarikin pannut laumansa liikkeelle, Inkerin asukkaat
pakenivat tulen ja miekan alta Viipuriin päin. Tsaarin armeija asettui
Narvan piirittämään. Silloin tuli nuori Kaarlo kuningas Viroon.
Suomalaiset joukot kokoontuivat hänen ympärillensä, ja Narvan
tappelu hetkeksi pelasti Narvan, Viron ja Inkerinmaan.
Mutta pian nuoren sankarin maineen-himo vietteli hänen pois näiltä
mailta. Tsaari tointui. V. 1703 koko Inkerinmaa joutui Venäläisten
haltuun. Pietarin kaupunki alkoi kohota Nevajoen vetelässä suussa.
Silloin Suomenmaa oli kadottanut ulkovarustuksensa. Inkeri ei enää
ollut Suomalainen, ja tuhansia sen asukkaista siirtyi hävitetyiltä
syntymäsijoiltansa, vieraan vallan alta, tullen köyhinä kodittomina
pakolaisina Suomalaiseen emämaahansa. Mutta Suomenmaa itse jo
taisteli henkensä edestä, sill'aikaa kuin sen oma säännöllinen sotaväki
vuodatti verensä Liivin ja Kuurin tantereilla, Puolan tasangoilla,
vihdoin Liesnan ja Pultavan verisillä kentillä. Ihmekö siis, että Suomi
ei jaksanut ajanpitkään puolustaa itseänsä Venäjän ylivoimaa vastaan.
Viipuri lankesi v. 1710; Käkisalmi meni kaupanpäälliseksi. Kolme
vuotta myöhemmin tuli muun Suomen vuoro. -- Tämä oli "Iso-viha".

Tässä maamme kuoleman-taistelussa nuo kodittomat pakolaiset, joiden
lukumäärä karttui joka askeleelta, jota vihollisen valta eteni, täyttivät
omituisen viran. Sota oli heiltä kaikki ryöstänyt; heidänpä siis täytyi
sodasta elatustansa etsiä. Vihollinen oli heiltä kodin ja tavaran vienyt;
kosto viholliselle oli siis heidän oikeutensa. Isänmaa oli henkensä
heitossa; niitäpä enää heidän oma henkensä maksoi. Näin syntyivät
Suomalaiset "Sissit", nuo urhoolliset ja sukkelat, useinkin kostossansa
julmat retkeilijät, jotka eivät antaneet tsaarin rauhallisesti levähtää
pääkaupunkinsakaan lähistöllä.
Ensimäiset Sissit olivat Inkerin talonpoikia; heidän päällikkönsä oli
Kivekäs, ja tämän nimestä heitä yleisesti kutsuttiin Kivekkäiksi.
Inkerinmaalla, entisillä kotisijoillansa, he tunsivat joka polun, joka
pensaan, ja siellä he hiipivät alinomaa vihollisten kesken, vieden
ryöstö-saalista ryöstäjiltänsä. Sitten heihin liittyi onnen-orpoja muilta
aloilta ja muista säädyistä; suuria komppanioja syntyi. Kivekkään
seuraajana oli majori Luukkoinen. Kapteinit Tillainen, Torakka ja
olletikkin Longström saavuttivat samaten suuren maineen.
Viimeksimainittu oli talonpoika Savosta, ja hän lopetti vihdoin
elämänsä retket Throndhiem'in seuduilla, missä Norjalainen
karhun-ampuja hänen kaatoi luodillansa. Monen muun teot ja vaiheet
ovat unohduksen virtaan uponneet.
Näitä Suomalaisia Sissejä oli Stefan Löfving yksi, vaikka hän ei ole
aivan yht'aikainen varsinaisten Kivekkäiden kanssa; sillä hänen
retkensä oikeastaan alkavat vasta silloin, kun Luukkoinen, Tillainen ja
niiden vahvat retkikunnat jo ovat hävinneet. Löfving enimmältään
liikkuu yksinään vakojana ja seikkailijana. Vaan hänen tekonsa ovat
yhtä rohkeat ja kummalliset kuin Kivekkäiden. Kertokoon hän nyt itse,
mitä hän Ison-vihan hirmu-aikana milloin niilläkin tavalla toimitti ja
puuhasi.

Stefan Löfving'in Päiväkirja.
Kun isä vainajani, konstaapeli Mårten Löfving, vuonna 1698
komennettiin Käkisalmen