sen, mik? ?idiss? ennen oli lujuutta, uskallusta ja rohkeutta.
?iti odotti t?ll? kertaa Astridia erityisell? j?nnityksell?. Tyt?ll? taisi olla kihlauksen tapaista tekeill?, ja ?iti oli siit? sek? hyvill??n ett? huolissaan. Olihan se niin vakava asia jo se, ett? aikoi sitoutua. Ei siin? osannut tarpeeksi tarkkaan punnita. Mutta eih?n sit? toiselta puolen osannut surra, ett? tyt?ll? oli ottajia.
Tohtorinna kattoi hyr?illen kahvip?yt??. Olipa niill? nyt hauskaa sisaruksilla. Oikein hiveli mielt?, kun ajatteli!
Kun vain jaksaisi saada kaikki nuoremmatkin lapset aikaihmisiksi, niin sitteh?n sit? saisi hyvityst? ty?st??n ja saisi lev?t? tyytyv?isen? tiet?en, ett? on sit? johonkin kyennyt, kun on sellaisen lauman kasvattanut ihmisiksi.
Pihalta kuului samassa rattaitten ratinaa, ja tohtorinna kiiruhti vastaan.
Tohtori seisoi ikkunassaan. H?n n?ki ensi vilahduksen nuorten iloisista kasvoista. Etuistuimella h?n n?ki molemmat tytt?rens?, heid?n takanaan Oskarin ja Eeron valkolakit p??ss?.
Tohtori nosti k?den otsalleen. Se oli kylm?n kostea. ?Toverin? ilohaukunta ja tohtorinnan raikas ?tervetuloa, tervetuloa? tunki kuin et?isyydest? h?nen korviinsa. H?n seisoi yh? j?ykk?n? ja liikkumattomana paikallaan.
Ne valkolakit, ne valkolakit, ensimm?isen suuren voiton ja tuhansien iloisten toiveitten merkit, miten se koski, kun ne tuossa paistoivat h?nen silmiins?.
Eerollakin oli nyt sellainen, sill? pojalla, joka oli is?lleen rakkain ja jonka jok'ainoassa piirteess? is? tunsi itsens?. Oliko h?nenkin kuljettava samaa tiet?? Oliko tuota ensimm?ist? suurta voittoa seuraava asteittainen aleneminen, toivoton, tuskallinen taistelu, josta ei ollut muuta tulosta kuin masentavaa itsens? halveksimista ja katkeraa, milloin toisiin, milloin omaan itseen kohdistuvaa syyttelemist?.
Tohtori pyyhk?isi taas kylm?? hike? otsaltaan. Sitte h?n oikaisihe ja astui j?ykk?n? kuin ainakin etehiseen nuoria vastaan.
Eero tervehti paraikaa ?iti??n, kun tohtori avasi oven. Kun h?n huomasi is?n, k?vi kuin v?r?hdys h?nen kasvoillaan. Is? n?ki sen ja ymm?rsi. H?n tunsi omasta itsest??n tuon sanomattoman sis?isen n?l?n, jota ei uskaltanut n?ytt??, ei valloilleen laskea, siksi ett? sit? itsekin h?pesi. Mutta h?n oli jo ehtinyt sille asteelle, jolloin ei en?? ollut n?ytt?misen mahdollisuuksiakaan. -- Terve, sanoi h?n vain k?tt? ojentaen. -- Onneksi herra ylioppilaalle!
Eero ei uskaltanut katsoa is??ns?. H?nen huulensa ja polvensa vapisivat. H?nen oli vallannut omituinen liikutus.
Silloin hipaisi is? h?nen k?dess??n olevaa lakkia. -- Kanna kunnialla, sanoi h?n. ??ni oli samea.
-- T?ss? me nyt olemme koko joukko, esitti Astrid toistenkin puolesta.
-- Eik? kelpaa katsella, huolimatta matkan p?lyst?, pisti Oskar jatkoksi.
Tohtorinna toimitti tavaroita sis??n kannettaviksi ja joudutteli sitte joukkoaan siistiytym??n. Tytt?ret vei h?n omalle puolelleen, Oskar ja Eero kapusivat ullakolle, tavalliseen kes?-asuntoonsa.
Astridin kertoillessa ?idille kaupungin kuulumisia, pukeutui Hanna, oli hetken kuluttua valmis ja l?hti tapaamaan talon toisia asukkaita, joita ei ollut n?hnyt moneen vuoteen.
Heti kun ?iti ja Astrid j?iv?t kahden, k?vi ?iti k?siksi kysymykseen, jota mieless??n hautoi.
-- Sin? taidat olla menem?isill?si kihloihin? Se sanottiin nopeasti ja suoraan kuin kaiken kiertelemisen ehk?isemiseksi.
-- Ent? jos olisin?
-- Ajattele ja punnitse. Sin? et tied?, mink?laista avioel?m? on. Se on naiselle orjuutta -- useimmissa tapauksissa ainakin.
-- Sille, joka orjaksi rupeaa. Mutta min? en ole lapsi en??, enk? liioin nen?st? vedett?v? entisajan nainen.
Loppu huomautus pisti v?h?n pahasti, mutta tohtorinna naurahti sittekin komealle tytt?relleen, joka hyr?illen iloista laulunp?tk?? suki mustia hiuksiaan.
-- Usko pois ?iti, kyll? min? osaan puoliani pit??. Ja katsoa eteeni my?skin. Ei sit? niink??n joka miehen rakkaudenruikutusten t?hden j?t? hyv?palkkaista paikkaansa ja iloista, vapaata el?m??.
-- Niin sit? puhuu nykyajan nainen! Tohtorinna huokasi. -- Ennen sit? jo tyt?ntynk?n? haaveili rakkauden runollisuudesta.
-- Ja pitk?lt?k? tuota runollisuutta riitti? Paraimmassa tapauksessa kappaleen matkaa h?itten tuolle puolen. Sitte alkoivat n?lk?vuodet, v?list? rakkauden, v?list? leiv?n puutteessa; v?list? siksi, ett? puuttui kumpiakin. N?lk? ei ole runollista, ?iti, ei miss??n muodossa. Sent?hden olen p??tt?nyt tehd? hyv?t kaupat, jos teen.
-- Oletpa sin? oppinut arvostelemaan asioita kannattavaisuuden kannalta, kerkesi tohtorinna huomauttaa, kun samassa talon ?pikkulapset?, Ville etunen?ss?, t?rm?siv?t sis??n sisarta tervehtim??n.
Ullakolla olivat ?pojat? sill? aikaa huuhtoneet pois matkap?lyt ja purkaneet tavaroitaan. Oskar oli jo l?htenyt hakemaan seuraa itselleen, Eero seisoi yksin ikkunan ??ress?.
Miten kaunista kaikki oli, ja miten juhlapukuinen t?m? kunnianarvoisa, vanha puutarha! H?nen lapsuudestaan asti se oli ollut h?nen vaitelias, uskottu yst?v?ns?. N?m? puut, ne olivat oksiaan ojennelleet, olivat latvoihinsa kutsuneet niin usein silloin kun mieli oli yksin?isyytt? ik?v?inyt.
Eeron katse kulki puusta puuhun. Juhlallisen kuusi-vanhuksen rinnalla upeilivat tuomet valkoisissaan. Koivut olivat k??riytyneet hempe?n vihre??n vaippaan, joka ohuena kuin harso verhosi solakkaa valkovartta. Maasta nousi nurmi, kohosi kukkaset. Lemmen laulut kajahtivat lehdikosta ja neuvoa pidettiin pes?n perustamisesta.
Toivorikas el?m? orasti, puhkesi ja kukki kaikkialla, minne h?n katsoi. Tuhansin s?velin soi el?m?nlaulu luonnon kev?therkilt? kielilt?, soi ylist?en el?m?n ja nuoruuden taikaa. Mutta vastakaiku h?nen omassa povessaan, millainen oli se?
Kaihoa, kaihoa vain. Tuntui silt? kuin h?n olisi tahtonut levitt?? k?sivartensa syleilyksi, syleill? koko tuota kaunista maailmaa, joka h?nt? ymp?r?i, syleill?, saadakseen edes kerran tuntea ett? tuo kaikki oli h?nt? l?hell?, kuului h?nelle. Mutta yht? mahdoton kuin tuo syleily oli, yht? mahdotonta oli h?nenlaiselleen voimakkaasti ja l?heisesti tuntea yhteenkuuluvaisuutta el?m?n kanssa.
Kaikki se, mik? kuului el?m??n, se h?nt? pakeni. Se siirtyi kuin pett?v? kaiku niin saavuttamattoman et??lle. Se kutsui, houkutteli ja -- pakeni. Ja mit? et??mm?lle kaiho kiiruhti, sen et??mm?lle v?istyi kaikki kaihottu.
Lahden tuolla puolen kukahti k?ki, kukahti harvaan ja kaihoisasti.
-- K?enpoika min? olen, omien vanhempieni vastus, pes?n musta liikalapsi.
Eero
Continue reading on your phone by scaning this QR Code
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the
Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.