Pikku ihmisiä

䚸
Pikku ihmisi?

The Project Gutenberg EBook of Pikku ihmisi?, by Teuvo Pakkala This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Pikku ihmisi?
Author: Teuvo Pakkala
Release Date: June 27, 2006 [EBook #18704]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PIKKU IHMISI? ***

Produced by Matti J?rvinen, Tuija Lindholm and Distributed Proofreaders Europe

PIKKU IHMISI?
Teuvo Pakkala
Ensimm?isen kerran julkaissut Kustannusosakeyhti? Otava 1913.

VELI

ENSIM?INEN LUKU.
Laura ei ollut nukeista v?litt?nyt lainkaan. Mutta kerran ollessaan ?itins? kanssa kaupungilla k?velyll? h?n yht?kki? pys?htyi myym?l?n ikkunan ??reen, jossa oli nukkeja, osotti niist? muuatta ja ?itins? h?mm?stykseksi sanoi:
?Osta, ?iti, tuo minulle.?
Se oli kyll? siev? nukke, jonka saattoi asettaa istumaan tahi seisomaan, k?det erilaisissa asennoissa. Mutta ?idin mielest? siell? oli paljon kauniimpia ja sellaisia, jotka puhuivatkin lausuen muutamia sanoja. H?n niit? tarjotteli, vaan Laura ei huolinut kuin siit?, jota oli osottanut.
Kun nukke tuotiin kotia, niin vanha Leena, ky?kkipiika, joka sattui olemaan l?sn? laatikkoa avattaessa, siunasi ja l?i kahta k?mment? yhteen, sieppasi nuken ja juoksutti sen lehtorin kamariin:
?Lehtori, katsokaa! Rouvanne koulutytt?n?, ihan ilmetty.?
Lehtori ei ollut n?hnyt rouvaansa ennenkuin aikaisena neitin?, oli tutustunut h?neen vasta jonkun aikaa ennen kihlaustaan. Vikkel?sti h?n otti silm?lasinsa, jotka lukiessaan oli pannut p?yd?lle, ja alkoi hymysuin tarkastella nukkea. Mutta h?n ep?ilev?sti pudisti p??t??n. Ei h?n keksinyt mit??n yhdenn?k?isyytt? nukessa. H?n p??tteli itsekseen, ett? aina liioittelevan Leenan koko touhu johtui siit?, ett? Leena n?ht?v?sti piti nuken taivaansinisi? silmi? ylen kauniina. Mutta ettei Leena mitenk??n tulisi nolatuksi innostuksessaan, lehtori h?nelle ominaisen hienon kohteliaisuuden lis?ksi sanoi mahdollisimman yst?v?llisell? ??nell?:
?Kyll? min? kuvittelisin rouvan pikku tytt?n? hieman toisen n?k?iseksi.?
Leena oli h?mm?styksiss??n aivan kuin olisi yht?kki? unesta her?nnyt siihen lehtorin eteen seisomaan. Ei nukke nyt h?nest?k??n ollut rouvan n?k?inen yht??n. Ja h?peiss??n h?n itsekseen jupisi:
?Mik? minua taas h?psytti??
Mutta miten ollakaan, nukke lehtorin k?siss? sattui makaavaan asentoon, jolloin se sulki silm?ns?. Silloin lehtori h?mm?styneen? lausui:
?Todellakin! -- Todellakin vaimoni n?k?inen.?
Hymy nuken kasvoilta oli kokonaan kadonnut ja suun ymp?rill? oli hempe?n vakava, hieman surumielinen ilme.
?Soma nukke?, ihasteli lehtori hyv?ntuulisena.
H?n riemastui kuultuaan, ett? vihdoinkin oli l?ytynyt nukke, joka miellytti Lauraa, h?nen ainokaistaan. H?n ryhtyi heti puuhaan saadakseen nukelle oman varsinaisen asunnon. Teetti kerrassaan pienen rakennuksen, jossa oli kaksi huonetta, sali ja kamari, parahiksi suuria nukelle, t?ydellisesti sisustetut. Niin ett? kun t?m? pieni talo oli sijoitettu lehtorin rouvan kamariin ja Laura saanut sen mielens? mukaiseen j?rjestykseen, Leena k?skettyn? katsomaan sit? huudahti:
?No mutta mun p?ivi?ni! Ihan kuin oikeassa talossa, puntista prikkuun. Ja niin juhlallista, ett? syd?nt? hytkytt??.? Omin valtoinsa pulpahteleva naurunh?r?hdys kuului tuon tuostakin Leenan maatessa lattialla tirkist?m?ss? pienen talon ikkunasta sinne sis?lle.
Laura n?et oli j?rjest?nyt niin, ett? oli katsottava m??r?tyst? ikkunasta, ja siit? n?hd?kseen piti katsojan paneutua pitk?lleen lattialle. Lehtorin rouvalle, joka oli nuori ja tytt?m?inen, oli se yht? helppoa kuin Lauralle itselleen, mutta lehtorinkaan, joka oli jo v?h?n ik?mies, ei auttanut muu kuin lattialle mahalleen!
?Todellakin?, sanoi lehtori ??nell?, joka ilmaisi, ett? vaivan maksoikin n?kem?ns?.
Pienest? ikkunasta tirkist?iss? n?kyi verhopeitteisest? oviaukosta vain v?h?inen osa nukkelan s?nkykamaria h??m?itt?en salaper?isess? valossa, joka sinne tunkeutui sen v?rikk?iden ikkunain l?pi. Mutta saliin oli avara n?k?ala. Katsojan vastaisella sein?ll? oli sohva. Siin? istui nukke omissa onnellisissa ajatuksissaan ja kasvoilla hymy, kirkas ja iloinen kuin peipon viserrys kev??ll?. Sohvan yl?puolella oli tauluna muuan Lauran ?idin valokuva nuorena tytt?sen?, sekin hymyilev?. P??tysein?ss? olevista kahdesta ikkunasta, joiden v?liss? oli suuri kuvastin, paistoi p?iv? helakasti. Luonnossa oli kaunis syksyinen p?iv?, mutta tuon leikkimaailman pieness? talossa oli t?ysi kes?n tunnelma.
?Kiitoksia?, lausui lehtori noustuaan ja otti Lauran syliins?. ?Is? pyyt?isi saada ehdottaa nukkelan nimeksi: P?iv?l?. Mutta mik? on nuken itsens? nimi??
?Kirsti?, vastasi Laura.
?Todellakin! ?idin kaima.? Lehtori suuteli tyt?rt??n.
Laura makasi P?iv?l?n edess? joka p?iv?. V?liin tuntim??ri? liikahtamatta.
?Mit? sin? siell? n?et?? kysyi kerran ?iti uteliaana paneutuessaan h?nen viereens? lattialle.
?Katso, ?iti. Kirsti on aivan kuin ajattelisi jotakin hyvin hauskaa. Eik? ole?? sanoi Laura.
?Niin on.?
?Mit?h?n se ajattelee??
?En tied?, kultaseni.?
?Minun niin haluttaisi tiet??, mit? se ajattelee. Koeta sin?, ?iti, sanoa.?
?Rakas kultaseni, ei ?iti osaa sanoa.?
?Se muistelee jotakin hauskaa, jota sille on tapahtunut.?
?Niin?, my?nsi ?iti.
?Mit?h?n hauskaa sille on tapahtunut??
Ei ?iti osannut sanoa.
?Mit? hauskaa sinulle on tapahtunut tuossa sinun kuvassasi?? kysyi taas Laura.
?Ei ?iti en?? muista.?
?Koeta muistaa.?
?Ehk? min? olin saanut hyv?n todistuksen koulusta.?
?Ei se ole mit??n erinomaista?, sanoi Laura halveksuen. ?Is?h?n sanoo, ett? hyv?n todistuksen saa, kun viitsii v?h?nk??n lukea.?
?Ehk? minulle ei ollut tapahtunut mit??n erikoista?, sanoi ?iti nolostuneena onnistumattomasta yrityksest??n.
?Mink? vuoksi sin? sitten olet niin iloinen tuossa kuvassasi??
?Minulla yleens? oli hauska.?
?Mit? hauskaa sinulla oli, ?iti??
??iti oli silloin nuori. Nuorena odottaa ja toivoo. Ja se tekee el?m?n hauskaksi.?
Laura j?i miettim??n katsellen ison aikaa ??net?nn? P?iv?l??n niinkuin ?itikin. Sitten h?n ?kki? sanoi:
?On aivan kuin Kirstikin odottaisi jotakin. Eik? niin sinustakin??
Silt? todellakin n?ytti kuin Kirsti, seisoessaan verhojen v?liss? s?nkykamarin ovella tulossa saliin, olisi odottanut jonkun tulevan siin? silm?nr?p?yksess?. Ja ?iti aivan kuin poistaakseen syntyneen mielikuvansa eh?tti sanomaan:
?Kirsti odottaa velje??n.?
?Eih?n Kirstill? ole velje??, sanoi Laura sill?