Papin rouva | Page 9

kun tahtoo vähän liiaksi hiottaa lihavaa
miestä.
He valmistautuivat heittäytymään veteen, joka oli kirkasta ja puhdasta
ja jonka läpi kuulti hieno, kova hiekkapohja. Pastori joutui ensiksi
valmiiksi. Viimeksi riisui hän silmälasinsa uimahuoneen ikkunalle ja
sukeltautui kuin hylje veteen, puhkuen ja päristen mielihyvästä ja
tyytyväisyydestä.
--Huhhuh! kun tämä tuntuu hyvältä hikiseen ruumiiseen. Nakkaapa se
saippua sieltä ikkunalta!--ja intohimoisen nopeilla liikkeillä hankasi
hän pyöreät, punaiset kasvonsa valkeaan vaahtoon, syöksi päänsä

umpisukkeloon, saippuoi itsensä vielä kerran, huuhtelihe taas ja jäi
sitten liikkumatonna kellumaan veden päälle selälleen.
Olavi seisoi vielä ovella ja paahteli solakoita, sopusointuisia jäseniään
auringon paisteessa. Sitten nakkautui hän yht'äkkiä notkealla heitolla
veteen ja ui kauan aikaa umpisokkelossa, ruumis paistaen veden läpi.
Rauhallisesti kuin vesilintu pudisti hän sitten veden tukastaan, ja teki
sanaakaan sanomatta liukkaasti ja keveästi pitkän kierroksen
selemmälle.
--Olet sinä lihonut sitten, kun viimeksi tapasimme, sanoi Olavi, kun he
olivat nousseet järvestä ja kääriytyneet lakanoihin.
--Jokohan vähän olisin.
--Ja yhtä hyvä terveys nyt kuin ennenkin, kun selvisit pahimmasta
kohmelostasi saatuasi vähän löylyä niskaasi, tai menit, kun oli yö
valvottu, suoraan Kaisaniemestä Råberghin luennolle.
--Kävin minä toki sillä välin kotonakin silmäni pesemässä. Vaan sinä
olet laihtunut.
--Kaikkihan laihtuvat ulkomailla.
--Hyvinkö sinä muuten siellä viihdyit? ... mikäpäs siinä iloisessa
maailmankaupungissa, tietäähän sen, jos olit entistä poikaa.
--Mitenkä niin entistä poikaa?
--Ei mitään, ilman minä vain leikillä ... joko opit kielen miten?
--Ymmärrän minä kaikki ja puhunkin tavallisesti.
--Sinä otit tunteja?
--Otin tunteja, ja sitä paitsi oli minulla jokapäiväistä harjoitusta.
--Asuitko perheessä?

--Asuin omassani.
--Että mitenkä?
--Omassa perheessäni...
--Oliko sinulla tyttö itsepäällesi? kysyi pastori iskien silmää lasiensa yli
ja naurahtaen viekkaasti.
--Se on tietty se ... niinkuin kaikilla muillakin.
--Se on sitä elämäänsä se...
--Mitäs pahaa siinä on?
--On siinä toki ... vai niin, vai niin ... no tuota ... se oli näet semmoinen
grisetti.
--Mimmoinen grisetti?
--Eikös niitä sanota ... mitenkä niitä ... elikkä mitä koketteja ne on ...
niitäpä niitä kameelidaameja!
--Se oli tavallinen ompelijatar ... muistele vain vähän omia
ylioppilasaikojasi!
--Mitäs niistä vanhoista nuoruuden hullutuksista ... menisit sinäkin
naimisiin, se se on kuitenkin kaikista parasta, kun on oma eukko.
--Siltäkö tuntuu?
--Ei se siitään elämä somene, avioelämästä.
--Vaan somiapa ne olivat nekin ajat, kun asuttiin yhdessä
Vladimirinkadun varrella ja kuljettiin Esplanaadissa iltaisin--vai mitä?
--Anna niiden olla muistelematta, eläkä viitsi niistä kenellekään puhua
täällä maalla, jos satuttaisiin nuorten miesten seuraankin.

--Mitäpä minä toki niistä, olenkos minä ennenkään puhunut?
--Etpä et, eipä sillä, eipä sillä ... vai niin, vai oli sinulla oikein oma
nimikkosi siellä ... oliko tuo nuori ja kaunis? ... eipähän ilman...
--Olihan se sievä tyttö, niinkuin kaikki pariisittaret.
--Kaikkihan ne niitä kehuu...
Hän katseli, silmät vähän uteliaisuudesta vilkkuen, toveriaan, joka
rauhallisesti sitoi peilin edessä kravattiaan eikä malttanut, ääni vähän
epävarmasti värähtäen, olla kysymättä:
--Onko se totta, kun ne sanovat, että siellä naineet miehetkin elävät
niinkuin meillä poikamiehet?
--Puhtaastiko?
--Eihän, vaan päinvastoin.
--Totta se on.
--Monivaimoisuudessa niinkuin turkkilaiset?
--Ei ollenkaan niinkuin turkkilaiset, sillä nainen Pariisissa on yhtä
vapaa kuin mieskin.
--Hyväksytkö sinä ... se on toki epäsiveellistä se vapaa rakkaus.
--Se on sitä myöten, mitä epäsiveellisyydellä ymmärretään ... kaikkihan
on verrannollista ... maassa maan tavalla.
--Ei sitä voi puolustaa.
--Eihän sitä tarvitsekaan puolustaa, mutta ei saa myöskään ahdistaa.
--Täytyy sitä ahdistaa.
Olavi hymähti itsekseen muistaessaan noita aikoja, jolloin he ystävänsä

kanssa olivat viettäneet ensimmäisiä iloisia ylioppilasaikojaan
Helsingissä. Mutta hän oli kuitenkin puhuvinaan totisesti:
--Myönnä sinä kuitenkin, että tämä nykyinen maailmanjärjestys on
varsin mukava nuorille miehille, jotka ovat estetyt rakentamasta
aikaisia avioliittoja. Ja ajattele, mikä vaihtelevaisuus ... yhden hylkää ja
»ottaa uuden taas», niinkuin piirihyppylaulussa lauletaan.
--Ovatko ne sitten niin vain otettavissa? Mitenkä se sitten käy ... millä
lailla sinä siihen tutustuit?
--Tapasin erään tuttavani luona ... ja siitä sitä sitten jatkettiin
tuttavuutta ... kutsuttiin teattereihin ... tehtiin huviretkiä.
--Niinkuin ainakin oikeassakin menossa ... ja se oli hupaista elämää?
Pastori näytti siltä, kuin olisi halunnut kuulla lisää, enemmän
yksityiskohtia, mutta Olavi sanoi kuivasti:
--Tietysti oli hupaista,--ja otti lakkinsa.
--Entäs sitten, kun erottiin?
--Sitten heitettiin hellät hyvästit ja erottiin.
Pastori pani housujaan nappiin.
--Ei se ole kuitenkaan sen veroista, sano mitä sanot, kuin oikea
avioliitto.
--Sinä olet tyytyväinen tilaasi?
--En ole vielä päivääkään katunut, puhui hän puoleksi itseään kehuen.
Mainiosti se minulta onnistuikin eikä minun siinä tarvinnut kauan
kierrellä, ennenkuin osasin oikeaan. Heti kohta, kun olin tullut
apulaiseksi vanhan ukon luo, aloin pitää tyttöä kuumana, ja kun sain
tämän paikan, niin vietettiin häät ja muutettiin kohta tänne. Muutamat
ne saavat kauankin katsella sopivata, eikä ole sanottu, että sittenkään
saavat sen, joka tuntuisi mieleiseltä. Minä kun näin hänet, niin sanoin

itselleni jo samana iltana--muistatko, kun silloin tultiin sinne yhtä
matkaan--sanoin, että tuossa se nyt on, enkä lähde edempää
katselemaan, niinkuin sitten kävikin ... helposti ja ihan itsestään ...
luulin minä ennen, että siinä olisi hankalammatkin mutkat. Olihan se
kyllä alussa vähän estelevinään, vaan vaikka se ei sitä tunnusta, niin
luulen, että hänkin jo ensi illasta...
--Etkö tule jo? sanoi Olavi uimahuoneen sillalta.
--Tulen minä ... odotahan vain vähäisen,