Pankkiherroja | Page 4

eik? kuullut juuri mit??n koko hautatoimituksesta. Alituisesti soivat h?nen korvissaan sanat: varkaita, varkaita, v??rent?ji? ja vaillingintekij?it?!
H?n her?si hetkiseksi, kun tuli vuoro h?nen astua hautakummulle kukkiansa laskemaan. Mutta h?nen ??nens? vavahteli kummallisesti, kun h?n luki nauhoihin painetut sanat: "Rakkaalle yst?v?lle, rehelliselle kansalaiselle ja ty?ntekij?lle."
Rehelliselle? Kuka voi menn? en?? kenenk??n rehellisyydest? takuuseen?
H?n loi h?t??ntyneen, p?yristyneen katseen ymp?rilleen.
Ei, ei! Olihan se vain pahaa unta. Seisoihan tuossa koko kunnianarvoisa, vakavarainen yhteiskunta h?nen ymp?rill??n. Kaikki kunnan ja valtion toimissa koeteltuja miehi?, useimmat jo kunnialla harmenneita, p??ss? moitteettomat silinterit, silmien katse ja koko ryhti niin luottamusta her?tt?v?t, ettei pienink??n ep?luulo heihin n?hden voinut olla mahdollinen.
Soisalo tunsi rintaansa helpottavan. Onnettomuus voi kohdata ket? hyv?ns?, salama terveenkin puun pirstota, mutta olihan sent??n viel? lupa uskoa ihmisten kuntoon ja kunniaan.

3.
Ukko J?k?l? oli oikein ennustanut. Lauri Toivion liikkeen ja kuolinpes?n vararikko vei mukanaan monta muuta, jotka jollakin tapaa olivat h?nen laajoihin asioihinsa sekaantuneet.
Pahinta oli, ett? esiintyi vaillinkeja, j?rjestelm?llisesti vuosikausia jatkuneita kavalluksia, joiden olisi t?ytynyt ilmi tulla samoina p?ivin? kuin h?n itse oli eh?tt?nyt tekem??n oikeutta itselleen. Oli arvoitus kaikille, kuinka tuo sympaattinen, aina j?ntev?, aina herttainen ja rattoisa mies oli voinut tehd? itsens? syyp??ksi sellaisiin. Monet kirosivat h?nen muistoaan. Toiset taas eiv?t voineet olla ihailematta sit? mielenlujuutta ja tahdontarmoa, jota h?n viimeiseen hetkeens? saakka ja my?skin viimeisell? teollaan oli osoittanut.
Antti kadotti kaikki, mit? h?nell? oli, Soisalo my?skin jonkun verran. He olivat kuitenkin monien muiden joukosta onnellisimpia, sill? heill? oli kumpaisellakin vakinainen paikkansa ja tukeva yhteiskunnallinen asemansa. Kaikkien ei k?ynyt yht? hyvin. Pari viatonta maanviljelij?? Helsingin l?hist?lt? teki vararikon ja Antin lanko, nuori suomalainen liikemies Kivim?ki, katsoi parhaaksi pudistaa ep?kiitollisen is?nmaan tomut jaloistaan ja livist?? Etel?-Amerikaan, suruksi ja kaipaukseksi kaikille velkojilleen, enin kuitenkin sille pankille, miss? Antti ty?skenteli.
Se h?visi enimm?n kaikista.
My?skin Antti oli osaksi syyp?? siihen. Mik?li h?nen ??nens? p??si johtokunnassa kuuluviin, h?n oli aina puoltanut luoton my?nt?mist? juuri Toiviolle ja Kivim?elle, joita h?n piti aivan varmoina, kuten kaikki muutkin olivat heit? pit?neet. Nyt h?n tunsi, ett? h?nen asemansa pankissa oli j?rkytetty. P??johtaja ei en?? luottanut h?neen niinkuin ennen eik? h?n itsek??n en?? kysytt?ess? voinut esiinty? samalla arvovallalla.
Kului sitten kes? ja syksy tuli.
Johtaja Soisalo istui er??n? sunnuntaina Kappelissa. Poikamiehen?, joka h?n oli, h?n s?i kaikki ateriansa ulkona, pit?en vain huoneuston ja vanhan siivoojatar-eukon, joka samalla laittoi aamu-teen h?nelle.
H?nen siin? peilin alla istuessaan ja p?iv?n sanomalehti? katsellessaan ilmestyikin Antti sis?lle.
--Hei!
--Hei! Hei! Eip? ole pitk??n aikaan tavattukaan.
--Eip? kyll?. T??ll? sit? vain elet??n kuin talviset j?nikset ja poljetaan omia polkujamme.
Soisalo ei aluksi huomannut mit??n outoa h?nen olennossaan. Tavallista kalpeammalta h?n n?ytti vain. H?n tilasi, h?n s?i, h?n joi, h?n jutteli, h?n maksoi, kaikinpuolin s?ntillisesti, mutta teki tuon kaiken merkillisen hajamielisesti ja ik??nkuin itsens? ulkopuolelta.
Onpa h?nell? ollut surujakin, ajatteli Soisalo. Menett??p?s liki satatuhatta markkaa ja viel? kuolleen miehen vuoksi, jota ei voi haukkua edes ja jonka suhteen ei mill??n tavalla voi kevent?? syd?nt??n! Ei muuta kuin pulita rahat pois vain! Voi se johdattaakin miehen eriskummallisiin mietteisiin.
--Tuletko luokseni p?iv?llisille? kysyi Antti ?kki?.
--Miksei, vastasi Soisalo hiukan h?mm?styneen?, koska h?n ei n?hnyt mit??n j?rjellist? syyt? ev?t?k??n kutsua. Milloin?
--Heti klo 3:lta, palvelijatarten vuoksi, n?etk?s, n?in sunnuntaina. Me juttelemme t?ss? hetkisen ja menemme t??lt? suoraan. Eik? niin?
Soisalo ei taaskaan n?hnyt mit??n vastav?itt?misen aihetta. Mutta h?n kiinnitti huomiota siihen, ettei h?nen yst?v?ns? mennyt puhelimeen eik? mill??n muullakaan tavalla n?ytt?nyt v?litt?v?n ilmoittaa kotiinsa uuden p?iv?llisvieraan saapumisesta.
Noh, olenhan min? siksi tuttu talossa, lohdutteli h?n itse??n. Teen vain anteeksipyynn?n rouvalle ja Antti saa hoitaa loput. Sill? peijakkaalla on niin hyv? ky?kki!
He vaihtoivat v?linpit?m?tt?m?sti sanasen, ottivat auton ja l?ksiv?t Antin luo. Rouva ei n?ytt?nyt olevan kotona ollenkaan, yht? v?h?n kuin lapset, koska heid?n ??ni?ns? ei kuulunut miss??n. He juttelivat hetkisen Antin ty?huoneessa, sitten ilmestyi vain palvelijatar, joka ilmoitti, ett? herrojen p?iv?llinen oli katettu. He siirtyiv?t ruokasaliin.
Oli ribinovkaa, oli tanskalaista oluttakin. P?iv?llinen oli yksinkertaisesti ensiluokkainen. Soisalo tuli heti hyv?lle tuulelle eik? Anttikaan tuntunut antavan per??n lystikk?iden kaskujen kertomisessa ja sattuvien vuorosanojen singahuttelemisessa. Ja kun vihdoin Antin tunnetut kaukasialaiset viinit tulivat esiin, kajahteli koko ruokasali heid?n nauruaan ja toverillista hilpeytt??n.
Sy?ty??n he siirtyiv?t j?lleen Antin huoneeseen.
He tupakoivat, he joivat kahvia ja konjakkia. Antin huoneessa oli korkeakarminen sohva, jonka molemmissa p?iss? oli patsaanmuotoiset kaapit ja niiden p??ll? pari kuvanveistosta. ?kki? keksi Soisalon tarkka silm? toisesta riippuvan pitk?n hiussuortuvan.
--Mik?s t?m? on? h?n sanoi leikillisesti sit? Antin silm?in edess? pit?en. Ai, ai, ettei vaimosi vain n?e! Ne ovat vaarallisia t?llaiset viulunkielet.
Oli samalla kuin olisi jotakin ratkennut Antissa. H?nen kasvonsa v??ristyiv?t, h?n heitti h?t??ntyneen katseen yst?v??ns?, peitti p??n k?siins? ja purskahti hillitt?m??n itkunnyyhkytykseen.
Soisalo s?ik?hti. Antti itki todellakin!
Mik? miehelle tuli? H?n ei voinut k?sitt?? ollenkaan. Eih?n h?nen leikkins? voinut niin vaarallista olla. Ja jos olisi ollutkin, eih?n ollut syyt? itke? aikaisen miehen yst?v?ns? kokkapuheen takia.
--Minun vaimoni on mennyt pois, sai Antti vihdoin hiljaa sanotuksi.
--Minne? kysyi Soisalo. Ja sinulla on ik?v? h?nt?? Milloin h?n palajaa?
--Ei h?n palaja en?? milloinkaan, sanoi Antti pois k??ntyneen?. H?n meni.
--Ikuteilleen?
--Niin. Eilis-iltana. T?m? on ensimm?inen p?iv?llinen, jonka sy?n j?lleen poikamiehen?. Siksi pyysin sinua tulemaan.
--Ja lapset?
--H?n vei lapset mukanaan.
Nyt oli Soisalo