Oppikirja suomalaisen kirjallisuuden historiassa | Page 6

B.F. Godenhjelm
arvelunsa mukaan runojen aineet muinoin olivat yhteiset kaikille suomalaisille heimoille, vaikka niiden lopullinen muodostus p??asiallisesti tapahtui Karjalaisten kesken. Ahlqvist p?invastoin (Kalevalan Karjalaisuus, 1887) puolusti sit? mielipidett?, ett? Kalevala on syntynyt Vienan rannoilla ja kokonaan Karjalaisten tuottama, sek? vastusti Kalevalan kertomusten selitt?mist? luonnontaruista, v?itt?en niill? olevan historiallisen pohjan. N?iden niinkuin muidenkin sek? vanhempain ett? uudempain tutkijain mielipiteist? tehd??n tarkasti selkoa Suom. Kirjallisuuden Seuran toimittamassa uusimmassa Kalevalan laitoksessa (1895), toisen osan johdannossa.
Kalevalan laulut ovat el?v??, kansan suussa alinomaa muodostuvaa luonnonrunoutta. Sent?hden niit? on lukemattomia toisintoja, ja nykyisempin?kin aikoina ne ovat yh? kehittyneet muotonsa ja sis?llyksens? puolesta. Mutta perustukseltaan ja p??luonteeltaan ne ovat vanhimman muinais-ajan tuotteita. Niit? lauletaan osittain hajanaisina runoina, osittain runojaksoina, jotka laulajainkin suussa jo ovat ruvenneet yhteen sulaumaan. Sellaisia runojaksoja ovat esm. Sampo-laulut, kosiorunot y. m. -- Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on viime aikoina ruvennut runsaista runokokoelmistaan julkaisemaan Kalevalan toisintoja, semmoisina kuin ne kansan suusta on ker?ilty, niinkuin my?s painetun Kalevalan valmistuksena olleita "esit?it?".
*Lis?ys 3.* Kalevalan henkil?in luonteet. Kalevalan p??henkil?it? on kolme: V?in?m?inen, Ilmarinen ja Lemmink?inen, joista kuitenkin "vaka, vanha" V?in?m?inen on runoelman varsinainen p??sankari. Ylemp?n? jo mainittiin, ett? h?nen hyv?t ty?ns? Suomen kansaa kohtaan sopii pit?? Kalevalan yhdist?v?isen? siteen?, sen p??toimintana. H?n se aina ilmaantuu parhaana miehen?, jos viisautta ja runotaitoa tarvitaan taikka jos miehuutta kysyt??n; mutta h?nen syv? viisautensa ja mahtava laulutaitonsa pysyv?t kuitenkin aina h?nen p??voimanansa. H?nen luonteessaan n?kyy selv? kehittyminen; h?nen henkinen etevyytens? ilmaantuu suurimpana Kalevalan loppupuolella. V?in?m?isess? on Suomen runotar koettanut kuvata suomalaisen luonteen parhaat ominaisuudet, ?lykk??n miettiv?isyyden, vakavan lujuuden ja runollisen hell?tuntoisuuden. Toisinaan vanhan V?in?m?isen heikompiakin puolia leikillisesti esitell??n. Ilmarinen V?in?m?isen rinnalla esiintyy k?yt?nn?llisen toimen miehen?. H?n, tuo ihmeellinen sepp?, on osoittanut taitoaan kalkutellessansa taivaan kantta ja takoo Sammon, ikuisen onnen tuojan. H?n se my?s puoleensa taivuttaa ihanan Pohjan neidon. Mutta, liikkuessaan el?m?n k?yt?nn?llisiss? toimissa, ei Ilmarinen t?ysin tajua sen aatteellista ja runollista puolta; h?n on hyv?ns?vyinen ja yksivakainen, mutta samalla herkk?uskoinen, jopa toisinaan yksinkertainenkin; miehuullisen kunnon ohessa ilmaantuu h?ness? pelkurimaisuuttakin. Ihan omituista luonnetta on Lemmink?inen, "Suomen runottaren lempilapsi", tuo seikkailuksia halajava sankari, impien ihastuttaja, huoleton ja huikentelevainen, jossa kuitenkin rakkaus ?iti? kohtaan todistaa tunnon vakavuutta. Synk?n ylev?n? kohoaa n?iden kolmen p??sankarin rinnalla Kullervo, orjuudessa kostajaksi kasvanut, joka sortuu omiin intohimoihinsa ja tuohon kolkkoon kostajan teht?v??n. Yht? ihmetelt?vi? ovat Kalevalan esiin-asettamat naisluonteetkin: kaino, hentotuntoinen Aino, joka tahdottomana musertuu kovan kohtalonsa alle, -- maan mainio Pohjolan neito, hempe? ja oikullinen kotonansa, sulollansa kaikkia vieh?tt?v?, mutta s??lim?t?n em?nt? Kullervo orjaa kohtaan, -- Lemmink?isen hell?, uskollinen ?iti, puhtain ?idinrakkauden kuva, jota runous ikin? on esitt?nyt, -- Louhi, Pohjolan ilke? em?nt?, Kalevalaisten luonnollinen vihollinen, jota kuitenkin kuvaillaan lempe?ksi ?idiksi, j. n. e. -- Yleens? Suomen muinaisessa kertomarunoudessa luonteet kuvataan, tarkasti kaikkine omituisuuksineen. Huomattava on eritt?inkin se leikillinen tapa, jolla niit? esitet??n; t?m? ilmaantuu varsinkin Lemmink?isen kuvailussa, mutta my?skin V?in?m?isess?, Ilmarisessa y. m.
*Lis?ys 4.* Heimokansamme Virolaisten eepilliset runot j?rjesti toht. Fr. B. Kreutztvald (k. 1882) kertomarunoelmaksi, jonka nimi on Kalevipoeg (s. o. Kalevan poika). Se ilmestyi vuonna 1862 ja sis?lt?? kaksikymment? laulua.

�� 8. Lyyrillinen runous. Kanteletar.
Suomen kansalla on runsaat lyyrillisen runouden varat, joista suurin osa on koottu Elias L?nnrotin toimittamaan Kantelettareen. Se ilmestyi 1840; vuonna 1887 tuli uusi laitos, jonka kolmannen osan eli "kirjan" L?nnrot el?m?ns? lopulla oli uudestaan muodostanut. Kantelettaren runot ovat osittain puhdasta, yksityis-ihmisen tunteita kuvailevaa laulurunoutta, osittain kertovaista lyriikkaa. Eri runot ovat eri aikoina syntyneet; muutamat saattavat olla muinaisrunouden vanhemmilta aikakausilta, niinkuin varmaankin ne, joissa kerrotaan myytillisi?, Kalevalan tarupiiriin kuuluvia tapauksia; toiset ovat n?ht?v?sti vasta uudempina aikoina alkunsa saaneet. Mutta lyyrilliset kansanrunot, jos kaikkein uusimmat (joista puhutaan Kantelettaren alkulauseessa) luetaan pois, noudattavat yleens? suomalaisen muinaisrunouden alkuper?ist? runomittaa ja esitystapaa.
*Lis?ys.* Suomen kansanlyriikassa huomataan kaksi muodostusjaksoa: vanha lyriikka, joka on s?ilytt?nyt muinais-ajan hengen ja runomuodon, ja uuden-aikuinen kansanlaulu, joka ulkonaisesti mukailee nykyisemp?? taiderunoutta (vertaa �� 31). Vanha lyriikka yh? viel?kin kasvaa uusia vesoja ja on, niinkuin jo ylemp?n? sanottiin, sek? puhtaasti lyyrillist? ett? kertovaista laatua. Kertovaisen lyriikan tuotteista useat sis?lt?v?t muinaistaruja; keskiaika toi n?iden lis?ksi uusia aineita, samalla kuin kertomistapakin osittain muuttui (vrt. �� 13), ja vihdoin uudemmankin ajan tapaukset joutuivat kansanrunoudessa esitett?viksi (vrt. �� 19, lis. 2). Paitsi sit? kertovaisissa runoissa k?sitell??n tavallisen el?m?n oloja, jotka eiv?t viittaa mihink??n erityiseen aikaan. Seuraavassa otetaan koko vanha lyriikka puheeksi, paitsi keskiajan legendat ja ballaadit sek? my?hempien aikojen historialliset runot (yleens? siis kaikki Kantelettaren ensimm?isen ja toisen osan laulut ja useat kolmannen osan kertovaisista runoista, L?nnrot'in "virsilauluista"). Runomitta on sama kuin Kalevalassakin; poikkeuksena on vaan joku harva, luultavasti my?hemmist? vaikutuksista vapaammin muodostunut laulu, niinkuin "Hyv? ilta lintuseni" (Kant. I, 122) ja "Lunastettava neiti" (Kant. v. 1. III, 27; u. I. 30). -- Lyyrillinen runous on ylimalkain s?ilynyt samoilla seuduilla kuin eepillinenkin.
Varsinaiset laulurunot ilmaisevat kaikki ne vaihtelevat tunteet, jotka alkuper?isiss? oloissa liikkuvat ihmisen povessa, ja ovat laulajan eri tilaa my?ten monta eri laatua; muutamat kuvailevat kaikille yhteisi? el?m?n iloja ja murheita, muutamat ovat eritt?in miesten tai naisten, poikien tai tytt?jen laulettavia; onpa niit? viel? paimenlauluja, lasten runoja ja h??lauluja. Sit? tunteiden hellyytt?
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 36
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.