Ojamylläri ja hänen miniänsä | Page 5

häntä ahjon eteen
penkille istumaan, pani kätensä hänen olalleen ja kysyi lempeästi:
"Mutta sano nyt mullenkin, ukkoseni, missä tänään kävit?"
"Eikö muuta?" vastasi Ojamylläri aivan kummallisella tavalla ja nousi
kiireesti jälleen ylös, "sen voit piankin saada tietää: Ylisuon Mikon
Leenan luona, jossa naimiskauppaa hieroin Jaakon ja hänen rikkaan
tyttärensä välillä".
"Herra Jumala! sitä pelkäsin!" huudahti Liisa lyöden käsiänsä yhteen,
ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. -- "Antti, onko se sinun vakaa ja
järkähtymätön tahtosi?" kysyi hän sitte, toivon ja pelon välillä.
"Niin totta, että tulevana pyhänä sen päälle menen Herran-ehtoolliselle",
vastasi Ojamylläri, kulmat rypistyneenä. "Tästä koiraelämästä tahdon
saada lopun. Asia ei voi enää tulla hullummaksi, kuin se jo on; mutta
niinkauan kuin minun silmäni auki ovat, ei ole eksynyt poikani tuopa
sitä ryysyläistä taloon, vaikka sinä kymmenen ja sata kertaa olisit heille
avullisena! Vielä olen minä isäntä talossa ja sinä, sala-käärme olet
viimeisen kerran minua pettänyt!"
Liisa oli hiljainen aviopuoliso, joka muuten suurella kärsivällisyydellä
kesti miehensä alituista urisemista, mutta kuultuansa nuo sanat, nousi
hän ylös, astui Antin eteen ja lausui yhtä selkeällä kuin lujalla äänellä:

"Antti, sinun häpeämättömät ja väärät sanasi minusta annan sulle
anteeksi -- katso kuinka siinä suhteesta sovit omantuntosi kanssa. Mutta
että tahdot ainoata lastasi myydä, niin ahneelle ja häpeämättömälle
naiselle, kuin Ylisuon Katri on, siinä asiassa on minullakin, hänen
omalla äidillään oikeus sanoa joku sana".
"Tietysti", ärjäisi Ojamylläri, vihasta tulipunaisena, "sinä olisit vielä
päälliseksi hyvällä mielellä, jos tuo verivaivainen koulumestarin tytär
koko sukunsa kanssa täyttaisivät itsensä minun pöytäni ääressä!"
"Katsoppa Antti, sepä se on", vastasi Liisa vakaasti, "sinun pohjaton ja
ääretön ahneutesi pimittää silmäsi, ja pakoittaa sinun myymään omaa
lihaa ja vertasi. Mutta usko, kakskymmentä neljä vuotta täynnä ristiä ja
vaivaa on opettanut minun sinut tuntemaan! Rahan tähden annat sä
kaikki, mitä jokainen kristitty ihminen pitää pyhänä ja kalliina -- isän ja
aviopuolison rakkautta et ole milloinkaan tuntenut! Eikö Katri vainajan
laita ollut ihan sama? Naapurin Martti oli sulle liiaksi halpa, vaikka
hänellä kyllä oli niin paljon ja ehkä enemmänkin kuin meillä; Katrista
piti väkisenkin tuleman 'saksan-emäntä' (rouva). Ja kun viimein
odotettu kosija tuli, kuka riemastui enemmän kuin sinä hienon ja
uhkean kaupungin herran tulosta, joka viimeisessä lopussa ei ollutkaan
muu kuin herraksi pukeunut renttu, jolla oli enemmän velkoja, kuin
karvoja päässä! Mutta Jaakkoa et saa niin pois myydä, sen vannon minä
sinulle alla Kaikkivallan kasvojen, minullakin on oikeutta häneen,
korkea ja kallis äidin oikeus, ja sen eteen minä tahdon seistä ja sotia
viimeiseen hengenvetoon asti!"
Se tuli Ojamyllärille niin äkki-odottamatta, että hän ei saanut sanaa
suustaan. Hänen nöyrä ja tottelevainen Liisansako nyt niin rohkeasti
puheli? -- Liisa oli hiljainen nainen, vaan hän oli nainen, ja tunsi
Anttinsa niinkuin oman itsensä, sen vuoksi puheli hän edelleen:
"Arveletko, etten minä tiedä, kuka sinulle nuo tuumat päähän on pannut?
Jo eilen illalla kuulin, että olit tullut tuon vanhan hupsun Kirja-Tiitsun
kanssa kotiin. Kyllä minun todellakin silloin oli mieleni ahdistettu!
Voitko Jumalan edessä vastata että annat sellaisen ilkeän
korvaankuiskuttelijan häväistä omaa vaimoasi ja lastasi? -- Antti kuule
viimeinen sanani: pakoita omaa ainoata lastasi, ottamaan tuota

hylkiö-naista, tee vaimosi ja poikasi onnettomaksi, mutta älä sitte toivo,
että silmänräpäykseksikään enää jään kattosi alle! Tee siis tavarasi
kanssa, minkä arvaat oikein olevan; mutta minulle suokoon Jumala
pian rauhallisen kuoleman hetken, etten näkisi lapseni onnettomuutta ja
taivaallisen Isän rangaistusta sinun ylitsesi!"
Nyt loppui äiti-raukan voimat; kyyneleet nousivat hänen silmiinsä ja
syvään henkeänsä vetäen käänsihe hän ja meni vitkalleen kamariin.
Ojamylläri istui äänetönnä pöydän ääressä, mutta salaman nopeudella
lensivät mietteet vanhan miehen päässä. Katri vainajan nimi oli
tunkeunut hänen sydämeensä niinkuin o'as; hänen Liisansa, jota hän
kuitenkin omalla tavallaan rakasti, oli sellaisella lujuudella puhunut
hänen kanssansa, niinkuin ei koskaan ennen. Vieläpä oli kokonaan
uhannut jättää hänet, jos asia liiallisiin menisi! Pitikö häntä rikasta ja
uhkeaa Ojamylläriä sentähden kutsuttaman papin luo taikka oikein
tuomarin eteen, koko kylän puheeksi ja nauruksi? Semmoiset mietteet
olivat lohaista Antin pään. -- Tunti tunnilta kului. Nyt tuli myös Jaakko
kotiin, joka iltapäivällä oli ollut kylässä, ja kun äiti jo oli levolla ja
isällä taaskin oli pilvinen tuuli, meni hänkin pian maata. Ulkona oli
nousnut hirmuinen lumituisku ja tuuli riehui ja raivosi myllyn
ympärillä, että ikkunat pärisivät.
Mutta kädet seljän takana käveli Ojamylläri tuvassa pitkin ja poikki, ja
niin kului tunti tunnin perään.
Mutta, mitä hurjemmin tuuli riehui ulkona ja rakeet ikkunaa vasten
löivät, sitä hiljaisemmaksi kävi myrsky Antin sydämessä, ja -- viha
meni, katumus tuli. Nyt kun hän tyynemmästi mietti asiaa, olisi hän
antanut kukaties mitä, jos ei hän tänään ensinkään olisi käynyt Ylisuon
Leenan luona. Ja jos hän juuri nyt olisi saanut Kirja-Tiitsun käsiinsä,
koko pahuuden alun, kukatiesi olisi vielä tänään nousnut Ojamyllyllä
aika ottelu!
Mutta mennä kamariin ja pyytää Liisaltansa anteeksi -- siihen oli Antti
kuitenkin liian jäykkä.
Vihdoin pani Ojamylläri oven lukkoon, toi ylisiltä hevosloimen, jonka

hän kiersi ympärillensä, ja vaipui uunipenkille nukkumaan.
Toisena aamuna oli elämä Ojamyllyllä ihan entisellään. Jopa Jaakon ja
myllyväenkin vuoksi puhuivat Antti ja Liisa toisilleen, joka