Nummisuutarit | Page 2

mutta turhaan kaikki: kannettu vesi ei kaivossa pysy.--Mutta eip? n?y viel? Iivaria kotona, ja eil?n l?ksi h?n jo kyl??n, se noiduttu penikka; mutta tuleppas sielt?, niin pamppuni selk?s taasen pehmitt?m?n pit??, sen lupaan. Koettaa t?ytyy. Rikos rangaistusta vaatii; joko se sitten auttaa tai kaataa, mutta rangaistus tulkoon.--Niin on mulla kaksi poikaa, toinen ukulina t?ss? edess?ni t?ll?ttelee, toinen, vallassa riettauden hengen, kyl?st? kyl??n kekkaloittee. (Topias tulee).
TOPIAS. Johan olet kotona, Martta. Mit? sanoi kanttoori?
MARTTA. Niin, mit? sanoi h?n. N?inp? maat ja mantereet juosta saan, ja sin? istut kotona kuin pata?ss?, huolimatta mist??n.
TOPIAS. No Martta, t?m? oli oma tahtos.
MARTTA. Mit?s teen, koska olen ainoa asian-ajaja t?ss? huoneessa, te toiset viheli?isi? nahjuja.
TOPIAS. Tuleekos kanttoori?
MARTTA. Miksi ei h?n tule, kuin toimitetaan?
TOPIAS. Kuinka tuumailet siis Eskon matkasta?
MARTTA. Ett? haarapussi olalla h?n t?st? l?htee morsiustaloon Mikko Vilkastuksen seurassa.
TOPIAS. Jos pistouvaisimme heille hevoisen.
MARTTA. Vasta h?ist? takaisin tultuansa nuoren-muorin kanssa, ottakoot kyytihevoisen, mutta t?st? sinnen jalkataneissa marssia saavat.
TOPIAS. Mutta n?etk?s, Martta, h?n on mestarin poika ja itse kohta samaan arvoon astuva, ja sent?hden ehk? n?ytt?is t?m? jalka-marssinsa v?h?n sopimattomaksi ja kenties pist?is turmellun ihmisen syd?mmelle hieman h?pe?ksi.
MARTTA. H?pe?ksi! Hyv?p? jos ei h?pe? suurempi t?ll? retkell? kohtais h?nt?, mutta pelk??n, ett? tusinoittain h?n pilkkahistorjia per??ns? j?tt??, sill? h?n on tyhm?? alkujuurta, n?etk?s.
TOPIAS. Eskoni tyhm?? T?m? on vale ja vihapuhe kateudesta nousnut. ?Olenko min? hullu, vaikka min? hulluksi huuttaan?, lauletaan Sionissa. --Eskoa et tyhm?ksi maininne, yht? viisas on h?n aina kuin is?ns?kin, min? nimitt?in; h?n on ihan kaltaiseni, niin sielun kuin ruumiin puolesta. H?n ei ole tyhm?, vaan v?h?n itsep?inen, ja sen taitaa tukastansakin n?hd?, joka on valkoinen ja harjaskankea, niinkuin ukolla itse t?ss?. Sanalla sanoin: h?n on oikea is?n poika, h?n on kuvani el?v?. (Esko tulee puettuna h??vaatteisin).
MARTTA. Aika k?nsikk?. Mutta t?ss? ei auta kainostella; koska kosee asia viitt? sataa riksi?. Ja Jaanan hyv?ksi en niit? laske, en vaikka hame p??ni p??lle s?kkin? kiinni-sidottaisiin ja min? viskattaisiin syvyyden kaivoon.
ESKO. Mit?s mamma nyt tykk?? minusta?
TOPIAS. Heisaa, Esko! Oikein minun hatussani ja h?nnystakissani! samassa h?nnystakissa, jossa min? vuosia takaisin kakskymment? ja yksi seisoin vihill? Martan rinnalla. Tuntuupa minulle kuin sinun muodossas tuossa nyt itsi?ni katselisin yksi ja kakskymment? vuotta ajassa taaksep?in, ja silloin olit sin? vasta nyrkin kokoinen, ja viisi kuukautta puuttui viel? ennenkuin hengen sait. Mutta niin muuttuu mailma; silloin kuin nyljetty orava, nyt mahdut h?dintuskin t?h?n samaan h?nnystakkiin; niin muuttuu mailma, Eskoni.
ESKO. Mit?s mamma nyt tykk?? minusta?
MARTTA. (istuu p?yd?n ??ress? ja kutoo sukkaa, jonka Jaana j?tti). Niin; mit? min? tykk??n. Se vaatetus kelpaa, k?nsikk?.
ESKO. Kuinka istuu selk?puoleni k?ydess?ni t?nne ovenpielt? kohden? Katselkaa minua tarkasti taakse. (K?y ovelle).
TOPIAS. Oivallisesti! Sin? k?yt komeasti kuin rakuunahevoinen.
ESKO. Mutta kysymys on, n?keek?s pappa, kuinka h?nnystakki istuu selj?ss?ni.
MARTTA. Se istuu niinkuin se parhain ilman satulata taitaa, sin? puuhevoinen.
TOPIAS. Hyvin istuu, hyvin!
ESKO. (k??ntyen takaisin ja kiirehtii is?n luoksi). Onkos papalla nyt oikein tietoa ja k?sityst? mihin min? l?hden?
TOPIAS. Oojah! Onnea matkallesi, onnea! sanon min?. Sin? aina kukoistaa mahdat ja kauvan el??! Jaa, kaiketi ehdit sin? korkean ij?n, min? tied?n sen, sill? ensim?inen sana, jonka lasna ulos suustasi sopersit, oli ?leip???.
ESKO. Pit?? my?s oleman viimeiseni, toivon.--Min? l?hden h?ihini, pappa.
TOPIAS. Jumala olkoon kanssas, poikani, ja suokoon sulle menestyst?! Me mahdamme kaikki sinun edest?si rukoilla, sinun, joka nyt k?yt sis??n uuteen el?m??n. T?ll? matkalla, johon nyt l?hdet, sinua monta vaaraa kohdata taitaa, kuolemakin tulla suittaa, ja muista, ett? sin?kin olet suuri syntinen.
ESKO. Me olemme kaikki syntisi?, Jumala paratkoon.--Min? otan t?rke?n askeleen, pappa.
TOPIAS. Min? ymm?rr?n.
ESKO. En tarkoita t?mm?ist? konkari-askelta jaloillani, en.
TOPIAS. Min? ymm?rr?n. Sin? tarkoitat sit? suurta muutosta kuin sinulle nyt tapahtuva on, koska avios??tyyn rupeet; t?m? on se t?rke? askel.
ESKO. Sit?h?n min? tarkoitan.
TOPIAS. Me ymm?rr?mme toinen toisemme tarkoitukset, ehk? v?listi v?h?n haastelemmekin esikuvain ja tunnusmerkkein kautta; emme ole niin tyhmi?.
ESKO. Tyhmyydelle min? olen vihainen ja ?re? kuin rakkikoira; mutta viisaus ei ole kaikille annettu.
TOPIAS. Oikein, poikani!--Kuules, niin tahdon sulle kertoa tapauksen pipliasta: Oli er?s hurskas mies nimelt? Topias ja h?nell? poika, jonka tuli naimaan l?hte?. Malta, Esko, ett? min?kin olen Topias ja on minulla poikakin, jonka my?s on l?hteminen kosio-retkelle.
ESKO. Ihmeellinen yht?pit?v?isyys asiassa! Molemmat olit he suutaria my?s?
TOPIAS. Sit? en varmaan tied?, mutta luulen toki, ett? niin oli laita.--Mutta, niinkuin sanoin, he olit hurskaita miehi?; ja koska nyt poika naista kosimaan l?ksi, jolla jo seitsem?n sulhaista ollut oli, mutt' perkele heid?n kaikki surmannut, ett? oli rakkautensa tytt?? kohtaan saastainen ...
ESKO. Mutta minun rakkauteni on puhdas, vaan ei lihan himo eik? silm?in pyynt?.
TOPIAS. Luulenhan, ett? niin on laita, mutta saatana taitaa kuitenkin surmakses t?ll? retkell? eteesi heitt?? verkkonsa ja paulansa.
ESKO. Mutta enemmin kuin saatanata verkkoinensa, pelk??n puusuutaria samassa kyl?ss?, jossa Kreeta palvelee. Reppuryss?lt?, Timoteukselta, olen kuullut, ett? on toukalla kerno silm? tytt?? kohtaan. Mutta onpa h?n vaan puusuutari, viheli?inen nakertaja, jolla ei koskaan ole toivoa mestariksi, johon arvoon min? taidan astua jo ensim?isiss? k?r?jiss?. Niin, h?n on hangoittelijani, mutta luullakseni ei aivan vaarallinen.
TOPIAS. Oikein haasteltu ja viisaasti. Yhteen vet?v?t luontomme aina ja joka tempussa. Kuraasi kasvaa sinussa, kasvaa!--Mutta miss? katkaisin kertomukseni?--Niin;