Nummisuutarit | Page 9

möyriä soita ja kantoja väännellä.
JAAKKO. Enpä paljon pidä tästä virasta, johon mun lapsena
määräsivät, ja, niinkuin tiedätte, se kostaa miehensä kehnosti.
KARRI. Sentähden, heitä puupölkyt hiiteen ja kätees kuokka ja kirves!
Kaiken Koutinmäen taustan annan sulle alaksi. Sinne rakenna itsellesi
torppa, ja verotta nauttikaat sitä aina kuolinpäiväänne asti. Kauniken
ometastani saatte ja tallistani kakstalvias varsan, ja tahdonpa teitä
alkurakennossa autella sekä hevoisella että miesvoimalla, aina kuinka
aika myöntää.
JAAKKO. Oivallinen lupaus!
KARRI. Hääpäivänänne lupaan sen.
JAAKKO. Kaksinkertainen on syy meillä tänään iloita.
KREETA. Isäntäni, emmehän taida teitä kylliksi kiittää.
KARRI. Minä vaan maksan mitä olen velkaa. Mutta yhtä toki Jaakolta
vaadin. Pidä Kreetasta; oiva tyttö on hän, niinkuin sanoin, ja taitaa
myöskin olla pieni veitikka; sen näin, koska suutarin pojan pään hän
kovin pani pyörään, ja mies ehkä piti asian totenaki. Mutta luulenpa
toki, että hän viimein ymmärsi kaikki vaan leikiksi. (Tällä aikaa on
olvihaarikka käynyt ympäri vieraitten seassa). Oltta, Jaakko! Ja sinä,
Teemu, anna viulusi vinkua!

TEEMU. Se tietään, ettei Teemu säästä sompaansa. Mutta yhtä tahdon
teille sanoa, niin morsius-parille kuin isännälle ja kaikille vieraille tässä.
Kuulkaat minua koko häähuone! Asian laita on tämä. Minun isäni--hän
asuu tuossa mökissä toisella puolella kylää ja siellä asun minä
myös--isäni, sanon minä, vihaa kaikenlaista mailmallista musiikia ja on
minun kovin kieltänyt pelaamasta viulua, olkoon se missä tilaisuudessa
tahansa. Hän ei tiedä minulla viulua olevankaan; minä säilyttelen sitä
naapuri-Kallen piironkiloorassa. Mutta käydäänpäs pää-asiaan taasen.
Tulisi jo nyt tämä tieto hänen korviinsa, että minä näissä häissä pelailen,
niin peijakas minun perisi. Ilman armoa ottais hän kohta pojasta
kirjavan takin mittaa, peittois minun hyvän omaksi, että jos näkisitte
minun sen, saunoituksen perään, niin, peto vieköön! luulisittepa minun
mustalaisen puhalletuksi hevoiseksi. Semmoinen ukko hän on. Mutta
sentähden tahdon teitä varoittaa hänelle mitään ilmoittamasta, että minä
olin näiden häitten soittomiehenä. Jos hän nyt kohtaisi jonkun teistä ja
kysyisi: »kuka oli pelimannina häissä?» niin vastatkaat, ettette
tunteneet häntä, eli sanokaat, että se oli Vilukselan Matti tai Viuvalan
Eero. Mutta karttakaat itsenne tarkasti haastelemasta ristiin.--Tämä oli
asia, jonka tahdoin teille yhteisesti ilmoittaa.
KARRI. Ole hyvässä rauhassa, Teemu, ja hellitäppä taasen viulustasi
iloinen polska!
TEEMU. Minä en säästele sompaani. (Pelaa).
ERÄS NAISISTA. Isäntä, kokki tahtoo ehtoollisen esiin.
KARRI. Me teemme niinkuin hän käskee. Siis atrioitsemme ensin ja
sitten tanssimme. (Teemu taukoo pelaamasta). Rakentakaat
ehtoollispöytä. (Pöytää rakennetaan). Mutta ketä vieraita näin tuolla
porstuassa? Käskekäät heitä sisään! (Yksi naisista menee ulos).
Hää-talon ohitse ei yksikään pääse kaulaa kastamatta; se on vanha tapa.
(Mikko ja Esko tulevat). Keväiset kortteerivieraamme! Astukaat sisään,
astukaat sisään!
ESKO. Iloitse sinä häähuone!
KARRI. Terve miehiä!
MIKKO. Suokaat anteeksi!
ESKO. Me emme tahdo häiritä juhlaanne. Emmehän tienneet, että
vietettiin täällä häitä.
KARRI. Ei yhtään anteeksi pyytöä teiltä eikä pahaksi panemista meiltä.
Olkaa tervetulleet, painakaat puuta ja riemuitkaat kanssamme!--Oltta

vieraillemme, piikaset!--Me vietämme kasvate-tyttäreni, Kreetan, ja
puusuutari Jaakon häitä.
ESKO. Iloitse sinä, häähuone!--Mutta älkäät uskokaa, isäntä, meitä
tulleeksi tänne norkailemaan, ei, meillä on muita ja tärkeämpiä asioja.
KARRI. Sen tiedän kyllä. Mutta minä käsken teitä häihin, ja nyt olette
yhtä arvokkaita vieraita kuin muutkin tässä.
MIKKO. Me kiitämme.
ESKO. Kiitämme nöyrimmästi tämän kunnian edestä. (Oltta tuodaan).
KARRI. Jättäkäät kiitokset ja keventäkäät haarikkaamme hieman.
ESKO (katsahtaen salaa Kreetan päälle. Itseksensä). Hän on kaunis
kuin ruusu ja kukkainen. Ja kultakruunu päässä! Sydäntäni karvastelee
vähän. Minulle on tehty vähän petoskauppaa. Mutta enpä tahdo toki
ruveta tässä mekastamaan, en sanaakaan hiiskua tästä asiasta, jos eivät
he minua vihoita jollain tavalla. (Ottaen Mikolta haarikan). Mutta sille
ei kohtelemisensa meitä kohtaan näytä. Käskiväthän meitä häihinki.
Minä olen vait kuin ahvena kivellä. (Juo).
KARRI. Saanko luvan kysyä, mitkä asiat ovat saattaneet teitä matkalle?
ESKO. Meillä on yhtä ja toista toimitettavaa täällä.
KARRI. Kentiesi tavoitatte taasen meidän kylän kuuluisaa tietäjätä
kohden?
ESKO. Oikein arvattu.
KARRI. Teiltä on varastettu?
ESKO. Ei meiltä, mutta eräältä ulkomaan kreiviltä Tampereen
kaupungissa on varastettu monta kymmentä tuhatta. Eikö ole kuulutus
vielä ehtinyt teidän pitäjään?
KARRI. Nyt muistan; se on meilläkin jo kuulutettu.
ESKO. Juuri sentähden olemme lähteneet tähän jalkajuoneen,
tutkimaan tietäjältä, mikä mies tämä varas on ja missä hänen
saavuttaisi.
MIKKO. Minulla on kuitenkin muuta asiaa sukulaisilleni täällä.
ESKO. Seitsemän sataa riksiä luvattiin palkinnoksi sille, joka käsittäisi
lurjuksen ja saattaisi hänen kruunun kouriin.
KARRI. Niinpä luvattiin.
ESKO. Tämä kreivi sanotaan äärettömän rikkaaksi.
KARRI. Sentähden antaa hän vielä mennä muutaman sadan riksin, kuin
vaan varasta kohtaa rangaistus. Ja minä toivon sinun toimessasi
onnistuvan. --Mutta pöytä vartoo meitä. Nyt atrialle kaikki astukaamme.

(Kaikki istuvat pöytään). Nyt, vieraani, elkäät säästäkää talon
tammi-pöytyriä, vaan ravitkaat itsenne, että seisoo vatsanne kuin papin
säkki, viisto ja pullea, edessänne!
MIKKO. Siinäpä säkissä sitten oiva tuki väsyneelle päälle.
KARRI. Juuri niin, Mikko Vilkastus.
ESKO. Sitten maata ja vatsa syliin, sanoo sanan-lasku. Mutta kun ei
kävisi meille kuin Korppilan Paavolle Peltolan häissä. Kaksi päivää
ennen pitoja paastoi hän kuin mies, ei suuruksen tomuakaan nauttinut.
Mutta tulipa hää-ilta, niin söi hän taas kuin mies, ja noustuaan viimein
pöydästä, tallusteli ales niitulle, kaivoi kuopan maahan, sovitti siihen