Novelleja II | Page 9

oikeastaan on, mutta lapset ymm?rt?v?t hyvin h?nen tarkoittavan sit?, ett? meid?n pappa se on jotakin semmoista, mit? muut papat eiv?t ensink??n ole.
-- "Annas, muija kulta, puntari tuolta naulasta", puhuu Sj?blom, pist?? sitten koukun hauen leukaan, mutta eih?n tuommoista hirtt? voi lattialta punnitakaan. Tuolille nousee Sj?blom. "Saa n?hd? ottaako t?? meid?n puntari t?t? ensink??n." Ottaa sent??n, mutta kyll? menee kanssa hankki l?helle koukkua. K?sikin enn?tt?? jo ruveta tutisemaan ennenkuin puntari seisoo.
-- "Kahdeksantoista naulaa ja yks vartti. Jaa-a!"
-- "No mutta!"
Ja siin? nyt kotilietens? ??ress?, vaimolleen ja lapsilleen, kertoilee Sj?blom juurta jaksain t?m?nkin hauen pyynnin, alkaen: "no ensin mentiin ukko Niirasen kanssa Seppolansalmeen" ja p??tt?en vihdoin: "ja tuossa se nyt on!"
Lapset tosin eiv?t ole selvill? kaikista pienimmist? pyynnin mutkista, mutta siihen p??t?kseen he kumminkin tulevat, ett? papan hauenpyynti oli melkein samanlaista kuin maisteri Korssman'in karhun-ajo viime talvena Suoj?rvell?. Siit? oli maisteri itse kertonut heille, kun lapset olivat k?yneet katsomassa ammuttua karhua maisterin liiteriss?.
Mutta mihink? j?i ukko Niiranen meilt??
Veneen siivottuansa l?ksi h?n hiljalleen nousemaan m?ke?. Jokelinska ei ollut en?? talonsa portilla, mutta Niiranen, tultuansa h?nen akkunansa alle, kopautti akkunaan.
-- "Matami hoi!"
-- "Kas Niirane!" vastaa Jokelinska, avaten akkunan. "Hyv' ilda, hyv' ilda! No kattos kut Niirasella on kaloi."
-- "Tuoss' ois teille, matami, v?h?n niinkuin tuomisia", virkkaa Niiranen ja nostaa kahastansa kaksi kaunista kuhaa akkunalaudalle.
-- "No mut Niirane kulda", sanoo matami ihan liikutettuna. "Mit?st? mulle t?mmotto iso kala? Eiks siell' olis pari pikkuruist' affent' vaa?"
-- "No ei nyt ahvenista; hyv?n kuhan min? olen teille luvannut, ja n?m? on nyt hyv?n puoleisia. Ottakaas koreasti vaan, matami."
-- "Suur kiitosta, hyv? yst?v?! Kyll' se on julman lusti kut min? saan sunnundan oikke f?rski kala. Niin, niin, Niirane se muistaa vanha leske."
Ja eukko parka niiaa niiaamistaan, ja kyynel oikein kiilt?? h?nen silm?ss??n.
-- "No mit?s turhia. Hyv?sti nyt vaan!"
Poikettuaan sitten puodissa, astui Niiranen Vargentin'in puodin ohitse h?nkin. Ukko Vargentin seisoi yh? viel? puotinsa ovella sikari hampaissa.
-- "Kas, Niirasella on kaloja kanssa, mutta Sj?blomipa oli oikein ylpe?t? miest? t?ss? ?sk?n."
- "Vai oli?"
-- "Oli niinkuin mik? patrona ik??n, kun kerran oli saanut hauen."
-- "On se niit? saanut niin monta."
-- "Lienee saanut, mutta ei pit?isi olla niin ylen ylpe?."
-- "Ei h?n sent??n ole l?hesk??n niin ylpe? kuin patrona Vargentin."
Tuota vastausta ei ukko Vargentin ollut odottanut. H?n kiepsahti puotiinsa ja kiljasi puotipojallensa:
-- "Niiraselle ei saa antaa lainaksi yht??n eik? Sj?blomillekaan."
-- "Eih?n ne ole koskaan tahtoneetkaan."
-- "Niin, mutta ei saa antaa, muista se!"
-- "No, no."
Kirjakaupan akkunasta ??nsi herttainen mamseli:
-- "N?kiks Niirain se Sj?blomi suur kala?"
-- "N?inh?n min? kyll?."
-- "Se on yks hyv? fiskari."
-- "Hyv? se on, se on semmoinen uljas mies, oikein potra poika!"
Kirjakaupan mamseli pujahti ky?kkiin tiedustamaan piialtaan, mit? se potra merkitsee.
-- "Kahos mokomoo sannoo!" vastasi piika. "Lien??kk? tuo ruohtia vai mittee lien??kk??n."
* * * * *
Kotia tultuansa Sj?blom'in taloon, pistihe Niiranen ensin omaan kamariinsa tuparakennuksessa ja heitetty??n kalamiehen tamineet pois astui ky?kkiin h?nkin, juuri kuin Sj?blom oli p??tt?nyt kertomuksensa.
Niiranen oli talon yst?v?, semminkin lasten.
-- "No Niiranen set?! Kas sinullakin on noin hirmuisen paljon kaloja!"
-- "Niin mutta kuules, set?, katsopas tuota papan haukea!"
-- "Niin, mutta koetas nostaa sit?!"
-- "Niin niin, mutta katsos millaiset hampaat sill? on!"
Lapsilauma oli piiritt?nyt ukko Niirasen joka haaralta. H?n istahti tuolille, otti Liisun syliins? ja puheli:
-- "Kyll? se teid?n is? saa suuria ja koreita kaloja, mutta ei se sent??n niin kauniita saa kuin set?. Set? saa v?liin kultakalojakin, ja niit? ei tarvitse keitt?? eik? paistaa."
Ja h?n veti taskustansa paperik??r?n ja antoi siit? nelj? kultaista kalaa, yhden kullekin lapselle.
No herttaisia asioita! Ihan kultaiset kalat, suomukset kultaiset ja ev?t kultaiset ja kaikki. Papan hauki -- mit? se en?? olikaan n?itten rinnalla?
-- "No mit?s se set? aina lapsille namuja tuo? Viel? n?ille t?ss? nyt kultakaloja!" puheli hyv?ntahtoinen em?nt?. "K?yk??h?n nyt, Niiranen, t?nne sis??n; no, Sj?blom, tule sin? kanssa; juotte kupin kahvia".
Sis?huone on pieni, mutta siisti. Valkoiset uutimet akkunassa, kukkasia akkunalaudalla, ei tomun jyv?st?k??n yksinkertaisilla huonekaluilla. Kauniisti paistaa aurinko kauniina hein?kuun iltana puhtaasen huoneesen, jossa istuu ja puhelee joukko yksinkertaisia, onnellisia ihmisi?. Akkuna on auki, ja hiljaa l?yh?htelee tuuli sis??n. Ulkona sirkuttelevat linnut ja s??sket surisee.
Kirkolta kajahtaa kellon ??ni, ilmoittaen lepop?iv?n alkua, ja sen ??ni kuuluu niin juhlalliselta, niin rauhalliselta.
-- "Lapset, l?hdet??nk?s huomenna sed?n kanssa kirkkoon?" kysyy Niiranen.
-- "Menn??n, menn??n, voi hyv? set?, menn??n vainenkin. No voi kuinka se on hauskaa!"
Kultakalat eiv?t ole en?? mit??n t?h?n verraten.
-- "No menn??n sitten ja ihan urkulehterille menn??nkin".
T?m? on korkein m??r? onnea. Kirkossa on niin tavattoman mieluista olla, se on totta, mutta is?n ja ?idin kanssa kun ollaan, niin ei n?e joka haaralle. Pappia alttarilta ei n?e kuin v?h?isen, alttaritaulua vaan toisen puolen, urkuja samoin vaan toisen. Mutta urkulehterilt? n?kee joka haaralle, n?kee kaikki ihmiset ja kuvat ja numerotaulut, n?kee papin saarnastuolissa ja pulleaposkiset enkelit, jotka saarnastuolin katossa puhaltavat torvea, n?kee kuinka urkuri soittaa, n?kee kuinka h?nen sek? k?tens? ett? jalkansa soittavat, n?kee kuinka Kuivalainen, vanha sotamies, kunniamerkki napinl?vess?, polkee urkuja ja laulaa samassa suuresta virsikirjasta, vaskisankaiset silm?lasit p??ss?, n?kee kuinka lukkari panee numerot joka eri virteen ja k??nt??