Novelleja II

Novelleja II, by Samuli Suomalainen

The Project Gutenberg EBook of Novelleja II, by Samuli Suomalainen This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Novelleja II
Author: Samuli Suomalainen
Release Date: March 12, 2007 [EBook #20799]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NOVELLEJA II ***

Produced by Tapio Riikonen

NOVELLEJA II
Kirjoitti
Samuli S.
Werner S?derstr?m, Porvoo, 1885.

SIS?LLYS:
Joulu-aamuna T?rke?t toimet Kalalta Kosto Laulajaiset Piispan Ellu Kyn?mamseli Milt? n?ytti Tulipalo

JOULU-AAMU.
Jouluaatto oli tullut. Ty?t oli lopetettu, kylyt kylvetty, pahnat lattioille levitetty, kynttil?t paloivat. K?yhinkin oli parahan valonsa pannut majaansa kirkastamaan. Juhlapuvuissansa istuivat ihmiset ja veisasivat juhlavirtt?. Ja niin oli laita meid?n pit?j?ss? ja naapuripit?j?ss? ja kolmannessa pit?j?ss? ja niin kaikkialla. Ja moninaiset olivat virret, joita t?ll? hetkell? veisattiin, mutta yksi oli niiss? kumminkin aine, kaikissa sama, nimitt?in sama iloinen riemahdus, mik? ennen oli paimenilta kuulunut Betlehemiss?. Yhdess? virress? se sanottiin n?in, toisessa noin, mutta kaikissa oli kuitenkin sama sis?llys, nimitt?in Kunnia olkoon Jumalan korkeudessa, ja maassa rauha, ja ihmisille hyv? tahto!
Hyv? Jumala kuitenkin! Kuinka usein olen min? t?ll? hetkell? ajatellut: Ylistysvirtt? veisataan nyt Jumalalle meid?n maassa ja monessa muussa maassa, tuhansittain tuhansissa asunnoissa, taloissa ja torpissa, isoisten kultaisissa kartanoissa ja k?yh?in matalissa majoissa. Mutta Sin? yksin tied?t, hyv? Jumala, kuinka paljoa enemm?n, paljoa enemm?n on taloja ja torppia, isoisten kultaisia kartanoita ja k?yh?in matalia majoja, joissa ei Sinua muisteta, ei virrell?, ei puheella, ei huokauksella, ei ajatuksellakaan. Ja silloin on minusta tuntunut suloiselta ajatella, ett? k?yh?n Suomenmaan kansa on uskollisena pysynyt isiens? uskolle ja isiens? tavoille, ja ett? t?st? hallaisesta maasta kohoaa jouluy?n hiljaisuudessa n?yr?n? uhrisavuna Sinua pelk??vien syd?mmelliset juhlavirret.
Mutta miksi poikkean jutelmastani, miksi syrj?h?n j?t?n kainon kertoelmani ladun?
Ihana oli jouluy?. ??ret?nn? kaareili pyh?ss? korkeudessa talvinen taivas. Se loisti ja kimalteli lukemattomista valoista; n?ytti kuin olisi pieninkin t?hti tahtonut t?n? y?n? olla mukana kaunistamassa taivaan kantta. Mets? oli pukeutunut hopeaan; h?rm? oli rakentanut verrattoman taidokkaan kukkaverhon pienimm?nkin oksan ja kaaren ymp?rille. Syv? hiljaisuus vallitsi luonnossa; ei v?hint?k??n tuulen huokausta huhahdellut mets?ss?.
Nyt oli jouluy?. -- Korkean Risti-vuoren huipulla seisoo pit?j?n vanha, mustunut puukirkko. Tummana ryhm?n? se haamoittaa t?htitaivasta vastaan, kaukaa katsellessasi sit?, mutta mit? l?hemm?s tulet vuoren juurta, sit? selvemm?ksi se muuttuu piirteilleen. Mutta t?n? y?n? se n?kyi selv?n? ja tarkkarajaisena jo virstan p??h?n. T?n? y?n?, sanoin, mutta aamuhan jo olikin oikeastaan, vaikka pimeydest? p??tt?en sit? ei olisi osannut arvata. Mutta talvinen aamu se p??see vasta niin my?h??n vapaaksi y?n tummasta sylist?. Kes?ist? y?t? Pohjolassa tuskin huomaakaan. Illan rusko ja aamun koi ovat kuni kaksi rakasta sisarusta, jotka toisiansa syleilev?t. Talvinen y? taasen on ?inen haltija, joka ei mielisi ensink??n laskea luotansa aamun ihanata lasta. Niin, t?n? y?n?, tahi oikeammin t?n? aamuna, loisti kirkko tarkkarajaisena jo virstain p??h?n, sill? kaikista sen akkunoista paistoi kirkas loiste, ihanasti hei'astuen valkoisista nietoksista.
Ihmiset riensiv?t kirkkoon. Mutta jos jouluaamuna aina ennenkin oli kirkko ollut t?p? t?ynn? v?ke?, niin nyt t?n? jouluna oli kirkkomiehi? enemm?n kuin pit?j?n mustuneesen kirkkoon mahtuikaan. T?n??n olikin jotain tavatonta kirkossa odotettavana: siit? tuo tavaton ihmistulva. Jo useampia viikkoja oli tiedetty koko pit?j?ss?, ett? jouluaamuna saarnaa kirkossa nuori Lauri maisteri. H?net tunsi koko pit?j?, tunsi varsinkin siit? syyst?, ett? h?n oli oman pit?j?n lapsia, kansan omasta keskuudesta l?htenyt ja ensimm?inen talonpojan poika t?st? pit?j?st?, joka oli saanut k?yd? koulua ja nyt viime kev??n? p??ssyt aina Helsingin yliopistoon asti. Muutaman vuoden per?st? tulee h?nest? pappi, -- se tieto oli my?s levinnyt, ja se tieto oli otettu suurella mielihyv?ll? vastaan. Niin, t?n? aamuna saarnaa Lepp?sel?n torpan poika, Lauri maisteri. -- T?m? tieto se saattoi t?n? aamuna kirkkoon niin paljon kansaa. Jokainen pit?j?l?inen iloitsi tuosta jo ennakolta, saattaapa sanoa jokaisen olleen oikeen ylpe?nkin sen puolesta, ett? heid?n omassa pit?j?ss?ns? l?ytyi nuorukainen, aivan heid?n keskelt?ns? l?htenyt nuorukainen, joka oli k?ynyt monet korkeat koulut ja nyt p??ssyt maan ylh?isimp??n opistoon, josta h?n pian oli valmistuva ty?mieheksi Herran viinam?keen.
Juhlallinen oli t?m? aamun hetki kirkossa jokaiselle, juhlallinen seurakunnalle, juhlallinen nuoren maisterin vanhemmille, jotka tykytt?vin syd?mmin odottelivat poikansa ilmaantumista tuolta sakastin ovesta, juhlallinen itse nuorelle saarnamiehellekin, joka totisena k?yskenteli sakastin lattiata edestakaisin... Aamuvirsi, suloinen jouluvirsi, tuo niin sanottu virsien kuningatar, veisattiin. Olisipa ollut kivest? syd?n sill?, joka ei olisi tuntenut mielen ylennyst?, kun koko seurakunta yhten? miehen? veisasi: "Kuin kirkkaast' koint?hti koittaa."
Nuorukainen astui saarnastuoliin. Vakavana, pelotonna h?n astui ja vakavana ja totisena h?n seisoi tuolla, katsoen alas seurakuntaan, virren viimeisten sanain kuolehtuessa. Syv? hiljaisuus syntyi ?kisti. Ei kuulunut liikausta, ei ysk?yst?k??n, jotka ovat niin tavallisia meill?. Hengityst??n pid?tt?en tahtoi jokainen kuulla nuoren Lauri maisterin, meid?n Lauri maisterin, ensimm?iset sanat. Hele?ll? ??nell? ja pelottomasti alkoi nuorukainen saarnansa, ja ihanasti kajahtivat Herran kirkkaassa temppeliss? ihanat sanat: Kunnia olkoon Jumalan korkeudessa, ja maassa rauha, ja ihmisille hyv? tahto! Ja tuntui silloin kuin olisi hyv? henki lent?nyt yli hartaan seurakunnan, ja sanomatonta l?mmint? tunsi sill? hetkell?