Naisen orja | Page 8

n?ytt?nyt Liisaa v?hint?k??n liikuttavan. H?n kulki kuin unessa. H?n eli p?iv?ns? kuin kukkanen kedolla huomisesta huolta kantamatta.
H?nell? n?ytti olevan huoli vain rakkaudestaan. Sit? kantoi h?n kuin lasta syd?mens? alla, ollen itse oman rakkautensa pyh? lipas.
Johannes ei ollut viel? milloinkaan n?hnyt sellaista naista. Niin neitseellist? ja samalla niin ?idillist?.
Ja kuitenkin sanottiin, ett? h?n oli ollut kapakkanainen ja monelle miehelle ennen Johannesta antautunut. Kuinka se oli mahdollista?
Johannes oli tuuminut sit? usein itsekseen. My?skin kesken??n he olivat siit? mielipiteit? vaihtaneet.
--Kuinka sin? saatoit? oli Johannes joskus sanonut ja pudistanut p??t??n lempe?sti sek? nuhtelevasti. Vieraiden miesten kanssa!
--En tied?, Liisa vastannut siihen. En min? mit??n tehnyt. He tekiv?t. Enk? min? koskaan ole ket??n muuta kuin sinua rakastanut.
Se oli aina h?nen loppupontensa, johon Johannes olikin v?hitellen ruvennut uskomaan, niin uskomattomalta kuin se tuntuikin ja niin vastakkaista kuin Liisan entiset el?m?nmuodot h?nest? todistivatkin.
--Olisit sin? voinut minua odottaa, Johannes taas toisen kerran leikill? sanonut. Oliko sinulla niin kiire?
--Minulla ei ole ollut kiirett? milloinkaan, Liisa j?lleen vastannut siihen. Mutta min? en tuntenut sinua silloin. Kuinka min? siis olisin voinut sinua odottaa?
--Tunsithan minut, Johannes siihen sanonut. Kun lapsuudentovereita olemme!
--Niin sill? tavoin. Mutta enh?n min? koskaan uskaltanut sinua omakseni toivotella.
--Ja sent??n rakastit minua jo silloin? Olet joskus kertonut minulle.
--Tietysti rakastin, koska kerran en ole rakastanut ket??n muuta ihmist? maailmassa.
--Ja voit sent??n antautua muille miehille?
--Olethan sin?kin muita naisia rakastanut.
--Mutta min? en rakastanutkaan sinua viel? silloin.
--Sinun olisi pit?nyt rakastaa. Mutta parempi my?h??n kuin ei milloinkaan.
Tuollaisia he keskustelivat.
Kun ei heill? muutakaan ty?t? ollut, he alituisesti vain eritteliv?t, osittelivat ja repostelivat rakkauttaan. El?en irti maasta, irti yhteiskunnasta, irti yst?vist? ja kaikesta jokap?iv?isen el?m?n ymp?rist?st?, he jauhoivat joka hetki vain toisiaan, jopa siihen m??r??n, ett? heid?n omat ajatuksensakaan eiv?t en?? olleet yksinpuheluja, vaan kaksinpuheluja.
T?m? oli ollut aluksi taivas Johanneksen mielest?. H?n, joka ei koskaan ennen ollut rakastanut, oli nyt ensi kerran tullut tuntemaan oman olentonsa syvyydet alituisen naisellisen l?sn?-olon kummallisessa, aavistuttelevassa valoh?myss?.
Kes?, t?ysikes?, ei pohjolan valju, varjoton kes?-y?, vaan etel?n kuuma, tuoksuva, omaa runsauttaan pakahtuva kukkimis- ja heilimiskausi oli kulkenut l?pi h?nen syd?mens?.
Monet kukkaset olivat sielt? ilmi kummunneet ja j?lleen karreksi palaneet. Monet suloiset ja makeat l?hdesuonet esille l?ik?ht?neet ja j?lleen kuin er?maan hiekkaan haihtuneet.
Sill? mit? korkeammalle heid?n rakkautensa oli kohonnut, sit? kuumempina olivat sen s?teet Johanneksen p??lakeen sattuneet. Nyt paistoi se jo kuin Saharan aurinko, pystysuoraan, pelj?tt?v?n?, hirvitt?v?n? p?tsitulena, joka uhkasi polttaa poroksi heid?t molemmat ja kaikki keitaat heid?n syd?mest??n autioittaa ja h?vitt??.
Jotakin oli teht?v?, mutta mit?? Tuo oli kysymys, joka p?iv? p?iv?lt? yh? enemm?n mietitytti Johannesta.
H?n oli jo monesta katkerasta kokemuksesta huomannut, ettei ollut mahdollista h?nen voimilleen erota silm?nr?p?yksess? Liisasta. Jos h?n yritti sit?, jos h?n hetkeksik??n koetti itsens? h?nest? irroittaa, silloin k?vi k?rsimys liian suureksi ja h?n oli seuraavassa tuokiossa valmis j?lleen kahta n?yremp?n? ja alttiimpana samaan rauhansatamaansa sis?lle purjehtimaan.
Niin p??tti h?n ruveta v?hitellen, vitkalleen, pala palalta ja perisuomalaisella sitkeydell? itse??n Liisalta pois ottamaan.
Oikeastaan h?n oli tehnyt tuon p??t?ksens? jo paljon aikaisemmin. Jo heid?n ensimm?isen tulisen riitansa j?lkeen, jolloin usko ehdottomaan oli h?ness? ensi kerran j?rk?ht?nyt ja samalla usko rakkauden ainoaan autuaaksitekev??n voimaan muiden el?m?nvaltojen seassa.
Mutta heti kun rauha heid?n v?lill??n oli j?lleen rakentunut, oli tuo usko h?ness? virinnyt uudestaan. Eik? h?n nyt, kohta kolmen vuoden ponnistelujen j?lkeen, ollut p??ssyt noissa eristymispyrkimyksiss??n sen pitemm?lle kuin ett? h?n joskus, pikemmin mielenosotuksena kuin todellisesta itsekseen-olon tarpeesta, voi aamuisin tehd? yksin?isen k?velyretken.
Silloinkin h?n aina viel? tunsi pist?v?? kaunaa povessaan siit?, ettei Liisa tullut mukaan, kuten h?n ylimalkaan k?rsi kovasti siit?, ettei t?m? h?nen mielest??n viisaammin ja tehokkaammin koettanut est?? h?nen sis?ist? itsen?istymist??n.
Miksi Liisa tahtoi p??st?? pois h?net, vaikka h?n itse oikeastaan niin mielell??n olisi j??nyt ikeesens??
Tuo kysymys katkeroitti suuresti Johannesta. Eik? h?n voinut tulla muuhun johtop??t?kseen kuin ettei Liisa sittenk??n mahtanut h?nt? rakastaa, ei ainakaan niin paljon kuin Johannes h?nt? rakasti.
Jokainen ep?sointu kasvatti Johanneksessa t?t? Liisasta poisp?in pyrkiv?? mielialaa. Ja kun uusi kiista sattui ja vihan peikko j?lleen heitti h?nen silm??ns? nurinkurisia kuvia luovan lasi-sirun, silloin muistuivat h?nen mieleens? kaikki entisetkin samantapaiset sattumat ja niiden aiheuttamat mielialat.
Liittyiv?t toisiinsa kuin rengas renkaasen ja muodostuivat omaksi maailmakseen, jossa vallitsivat aivan toiset lait ja vaikuttivat aivan toiset el?m?n-arvot kuin tuossa toisessa, rakkauden, sopusoinnun, keskin?isen ymm?rryksen ja aistillisen hekkuman maailmassa.
Niin eli Johannes ja oli jo kotvan el?nyt oikeastaan kahta eri rinnakkais-el?m??.
Toista p?iv?n, toista y?n, toista rakkauden, toista vihan, toista l?hentymisen, toista eristymisen mieliala-ketjua, joista edellinen tosin viel? oli voitolla, mutta j?lkimm?inenkin kasvoi hetki hetkelt?, viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta vahvemmaksi.
Ei ollut mit??n siltaa niiden maailmoiden v?lill?. Mik??n tie h?nen syd?mess??n ei toisesta toiseen johdattanut.
Tuossa toisessa, ehdottoman rakkauden ja sopusoinnun mielialassa, h?n ihaili, kunnioitti ja jumaloitsi Liisaa, ei n?hnyt yht??n vikaa h?ness? ja oli valmis h?net maailman ihanimmaksi, puhtaimmaksi, jaloimmaksi ja ?lykk?imm?ksi naiseksi vannomaan.
Tuon toisen, sis?isen kauna-tunnelman y?silmill? katsottuna oli Liisassa vain vikoja.
Silloin h?n suorastaan inhotti Johannesta. Silloin olisi Johannes tahtonut ly?d?, r??k?t? ja haavoittaa tuota kevytmielist? naikkosta, tuota kapakkatytt??, tuota Baabelin lohik??rmett?, joka oli h?nen ylitsens? niin rajattoman vallan saanut ja uskoi n?ht?v?sti, ett? h?nen valtansa oli kest?v? iankaikkisesta iankaikkiseen.
Ei! Juuri