Naisen orja

ݞ
Naisen orja, by Eino Leino

The Project Gutenberg EBook of Naisen orja, by Eino Leino This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Naisen orja
Author: Eino Leino
Release Date: December 20, 2004 [EBook #14388]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NAISEN ORJA ***

Produced by Tapio Riikonen

NAISEN ORJA
Kirj.
Eino Leino
1913.
[Orja-romaanien j?rjestys: Ty?n orja, Rahan orja, Naisen orja, Onnen orja.]
?Se laulu, se vierailta mailt' oli tullut, miss' ihmiset voi olla lemmest? hullut.? Wildenbruch.

1.
Pitkin er?st? K?penhaminan puistok?yt?v?? kulki mies ja nainen toistensa k?sikynk?ss?. He keskustelivat niin vilkkaasti, ett? he eiv?t n?ytt?neet ohikulkijoita huomaavan ollenkaan.
Mies jo noin nelj?nkymmenen korvissa. Nainen jonkun verran nuorempi h?nt?.
V?lill? he vaikenivat kuin heng?ht??kseen. Kuin tullakseen vakuutetuiksi, ett? t?m? ei ollut unta, vaan totta, ett? he eliv?t todellakin, ett? he kaksi t?ss? k?veliv?t todellakin!
Pys?htyiv?t, vaihtoivat syv?n silm?yksen ja puristivat lujasti k?dest? toisiaan.
--Eik? totta? kuiskasi mies. Olemmehan me kaksi onnelliset?
Nainen ei vastannut mit??n. Hymyili vain suullaan ja silmill??n sek? puserti viel? kerran ja viel?kin kovemmin h?nen k?tt??n.
Sitten he j?lleen hoipertelivat eteenp?in.
He olivat hulluja rakkaudesta. El?m?n onni ja t?m? l?mmin syysh?m?r? oli heid?t t?ydellisesti juovuttanut.
Heid?n nimens? oli Johannes ja Liisa.
Kolme vuotta jo oli kest?nyt heid?n rakkautensa.
Kolme pitk?? vuotta, jotka he olivat viett?neet melkein puustavillisesti kahden kesken. Olleet aina yksiss?, y?t? p?iv??, lakkaamatta, sekunnista sekuntiin ja minuutista minuuttiin, ilman ty?n, toverien, seura-el?m?n tai toimeentulon asettamien velvollisuuksien h?iritsev?? keskeytyst?.
Niinkuin vain matkoilla ja niinkuin vain ulkomailla on mahdollista.
Juuri siit? he nyt juttelivat.
--Emmek? me sittenk??n ole saaneet kyll?ksi toisistamme, virkahti Liisa leikillisesti.
--Emme saaneet sadatta osaa siit?, mit? me tahdomme toisistamme, kuiskasi Johannes tulisesti. Emme tuhannetta siit?, mit? me tahdomme antaa ja sanoa toisillemme.
--Luuletko, ett? koskaan saamme toisemme kokonaan?
--Min? olen sinun omasi kokonaan.
--Mutta luuletko ett? koskaan voimme tyhjent?? toisillemme rajattoman rakkautemme ja riutumuksemme?
Tuntui kummastakin kuin ei iankaikkisuus riitt?isi siihen.
Tuota samaa he olivat taukoamatta toisilleen kolme vuotta vakuuttaneet. Eiv?tk? he viel?k??n olleet saaneet siit? kyll?kseen.
Kukaan ei heid?n mielest??n koskaan ollut ollut niin onnellinen kuin he. Eik? kukaan, ei miss??n maassa eik? miss??n aikakaudessa ket??n niin rakastanut.
Olivathan he tutkineet yhdess? kaikki entisyyden suuret rakkaustarinat. Se olikin ollut heid?n ainoa ty?ns? n?iden kolmen vuoden aikana.
Ty?ns? teattereissa, konserteissa ja museoissa. Mutta ennen kaikkea kotona, pitkin? iltoina, yksitoikkoisissa hotellihuoneissa, jolloin heid?n kummankaan ei ollut tehnyt mieli menn? ulos ja jolloin he olivat lukeneet ja lausuneet ??neen toisilleen.
He n?kiv?t vain rakkautta, he lukivat vain rakkautta. Mik??n muu ei heid?n mielt??n koko maailmassa kiinnitt?nyt.
Tarujen syvyyteen he olivat menneet. Etsineet historian ja legendain h?m?r?st? esille jokaisen, jonka sanottiin rakastaneen toista ihmist? enemm?n kuin el?m??ns?, ja tulleet kuitenkin aina uudelleen siihen samaan yksimieliseen johtop??t?kseen, ett? heid?n kahden rakkautensa sittenkin oli suurin kaikista.
Mik??n ei ollut siihen verrattavaa. Mik??n ei ihmeellisemp?? kuin se eik? mik??n niin kaunista, suloista ja korkeata.
--Eik? totta? Olenhan min? antanut sinulle el?m?ni? kysyi Johannes.
--Olet, vastasi Liisa kostein, kiitollisin silmin.
Ty?ns?, is?nmaansa, perheens?, yhteiskunnallisen asemansa oli Johannes uhrannut h?nelle. Mit??n, ei mit??n h?n ollut s??st?nyt itselleen.
--Mutta my?skin sin? olet antanut kaikkesi minulle, huomautti Johannes.
--Minulla on ollut niin v?h?n annettavaa, v?itti Liisa hiljaisesti.
--V?h?n? innostui Johannes puhumaan. Ruumiisi ja sielusi sin? olet antanut minulle...
Eik? ainoastaan sit?, vaan viel? paljon muuta. Rauhan, omantunnon rauhan oli Liisa antanut h?nelle. H?nelle, jolla lapsuudesta saakka oli aina ollut paha omatunto.
Liisa salli h?nen puhua. Painoi vain p??ns? alas ja nautti sanomattomasti.
Ja katsoi h?neen silloin t?ll?in syrj?st? kirkkaalla, kiitollisella silm?yksell?, joka nieli kuin vet?v? koskenpy?rre.
N?in he hoippuivat edelleen.
Kumpikin he olivat kotoisin samasta kyl?st?. Kumpikin kasvaneet samassa talossa, Johanneksen is?nkodissa, vaikka maailma, paha maailma, oli heid?t sitten toisistaan vieroittanut.
Johanneksesta oli tullut maisteri, tohtori, valtiollinen henkil? ja vihdoin liikemies. Liisa k?ynyt vain er?it? tytt?koulun luokkia ja joutunut sitten maailmanrannan kouluun.
El?m?, k?rsimysten ja kovien koettelemusten v?k?leukainen eukko itse, oli siell? h?nelle Herran pelkoa ja hyvi? tapoja opettanut.
Mutta Liisa ei ollut luotu k?rsim??n. Ja siit? oli ollut seurauksena, ett? h?n aluksi oli oppinut vain pahoja.
H?nen verens? oli ollut kuuma, mutta h?nen syd?mens? oli pysynyt kylm?n? ja koskemattomana.
H?nen hyv? opettajansa oli ollut vasta Johannes. Taikka oikeammin: h?nen rakkautensa Johannekseen, joka h?nelle vasta oli oikean ilon ja nautinnon opettanut.
Liisa voi tulla hyv?ksi vain nauttimalla.
--Jo lapsena rakastin min? sinua, sanoi, Liisa, hell?sti Johanneksen k?sivarteen painautuen.
Jo pienen?, keskenkasvuisena tytt?n? h?n oli hehkunut varhaisvanhaa, ep?toivoista intohimoa h?neen.
--Mutta se sammui sitten, virkahti Johannes.
H?n tunsi itsens? hiukan noloksi. Sill? eih?n h?nell? ollut mit??n niin varhaista tunnetta Liisaa kohtaan omalta puoleltaan esille tuotavana.
--Ei, v?itti Liisa innokkaasti. Se vain peittyi. Se vain painui syvemm?lle, kun et sin? minusta ollenkaan v?litt?nyt.
--V?litinh?n sinusta. Olithan jo silloin rakas minulle.
--Enp?h?n. Mutta min? en sittenk??n lakannut sinua rakastamasta.
Heti kun Johannes oli perheen perustanut, h?n oli ottanut Liisan lapsenhoitajattarekseen. Ja silloin oli vanha rakkaus kahta voimakkaampana leimahtanut t?m?n syd?mess?.
Ennen lapsena se oli ollut Liisalle jotakin pahaa, luvatonta ja h?vett?v??. Nyt se oli ollut pyh?? rakkautta, kun h?n oli tullut my?skin arkip?iv?isen tuntemaan.
Ennen h?n oli rakastanut Johannesta