Naisen orja | Page 9

siit?p? harhaluulosta tahtoi Johannes h?net vieroittaa.
Eik? h?n koskaan tahtonut sit? niin kiinte?sti kuin tuollaisen tuprahduksen j?lkeen, joka heille niin ?kkiarvaamatta oli varieteessa tapahtunut. Silloin h?n aina seuraavana aamuna teki yksin?isen k?velyretken.

6.
N?in vieri muutamia viikkoja.
Johannes jatkoi sis?llist? erist?ytymist??n. Usein kiertyi h?nen syd?mens? ker?lle n?hdess??n, miten sanomattomasti Liisa k?rsi siit?, mutta silloin lohdutti h?n itse??n aina sill?, ett? t?m? sittenkin oli paras heille molemmille.
Eih?n eron tarvinnut olla ikuisen. Voisivathan he erota vain hetkeksi, muutamiksi viikoiksi, er?iksi kuukausiksi, ja sitten yhty? j?lleen, jos niin hyv?ksi n?kisiv?t.
Mutta silloin olisi heid?n v?ltt?m?tt? my?s ment?v? naimisiin.
Johannes oli alkanut omalla tahollaan, huomaamatta ja aivan v?hin erin j?lleen yhteiskunnallistua. H?n kaipasi ty?t?, toimintaa. Jotakin ulkopuolista, jotakin reipasta, kovaa ja vaikeata, miss? j?lleen koettaa voimiaan.
Sit?paitsi h?n kaipasi omaa kotia. Eik? mit??n kolkkoa, kylm?? nuorenmiehen kotia vain, ei nelj?? sein??, joiden sis?ll? autius ja tyhjyys asuisi, vaan oikeata, kotoista, l?mmint? ja turvallista tunnelmaa, jonka voisi luoda vain rakas nainen rakastavan miehen rinnalla.
Sellaisina hetkin??n h?n aina tunsi ik??nkuin et??ntyv?ns? Liisasta. H?n oli sittenkin kotikissa ja Liisa kyl?kissa, vaikka he kumpikin nyt kodittomina ja siin? suhteessa yhdenvertaisina maailman matkoja taivalsivat.
N?it? ja monia muita asioita Johannes ajatteli yksin?isill? k?velyretkill??n.
Ne olivat nyt k?yneet jo niin tavallisiksi, ettei Liisakaan n?ytt?nyt en?? niihin mit??n erikoista huomiota kiinnitt?v?n. Tosin tapasi Johannes joskus h?net itkettynein silmin kotiin tullessaan. Mutta kun h?n kysyi syyt? siihen, hymyili Liisa vain ja sanoi, ettei se ollut mit??n taikka ett? h?n oli tullut vanhaa ?itivainajaansa ajatelleeksi.
P?iv? p?iv?lt? eli Johannes yh? enemm?n omaa el?m??ns?. Tosin h?n tunsi t?ten rikkovansa verisesti vasten Liisaa ja heid?n yhteist? rakkauttaan, mutta h?n oli kerran joutunut rikoksen polulle eik? h?nell? ollut en?? mit??n mahdollisuutta pys?hty?.
Kerran j?i h?n pois koko p?iv?ksi. H?n oli tavannut er??n tuttavan kotimaasta ja sy?nyt t?m?n kanssa yhdess? aamiaista, p?iv?llist? ja illallista.
Se oli aluksi suuri tapaus heid?n el?m?ss??n. Mutta sitten sekin mureni, pienentyi ja silisi v?h?p?t?isyydeksi.
Nyt voi jo sellaista sattua tuhkatihe??n. Johannes kuljeskeli kaupunkia, pist?ytyi kahviloihin ja lueskeli sanomalehti?, sill? aikaa kuin Liisa istui yksin heid?n yhteisess? hotellihuoneessaan. Ja Johannes tunsi mielens? kummallisesti keventyv?n ja voimistuvan t?st? uudesta asioiden j?rjestyksest?.
Eik? Liisa valittanut koskaan. H?n pysyi yht? hiljaisena, syv?n? ja salaper?isen?.
Mit? h?n mahtoi mietti? sitten?
Oikeastaan ei Johanneksella ollut siit? aavistustakaan. Aikoinaan h?n oli luullut tuntevansa Liisan. Nyt, mit? enemm?n h?n itse muodostui takaisin omaksi maailmakseen, sit? enemm?n t?ytyi h?nen tunnustaa itselleen, ett? tuo toinen tuossa h?nen vierell??n oli uppo-outo ja vieras h?nelle.
Mutta silloin h?n kauhistui. Silloin h?n tunsi j??t?v?n hallanhengen kouraisevan syd?nt??n, ja h?nelle tuli h?t?, tuskallinen sielunh?t?, j?lleen p??st? Liisaa l?hemm?ksi.
Liisa otti aina h?net vastaan yht? avoimesti, tyynesti ja herttaisesti.
Oli ik??nkuin h?n olisi ollut aina paikallaan. Johannes puolestaan tunsi aina liikkuvansa, aina kieppuvansa tuon kiintopisteen ymp?rill?, milloin vihaavansa, milloin rakastavansa, milloin l?henev?ns?, milloin loittonevansa siit?, tietysti oman tahtonsa mukaan, mutta tahdon, jota tuo toinen tuntui sittenkin t?ydellisesti hallitsevan.
Eih?n se ollut miehen arvoista. T?ytyih?n h?nen toki j?lleen p??st? vapaaksi ja itsen?iseksi yksil?ksi.
Johannes sanoi nuo sanat melkein ??neen itselleen er??n? aamuna her?tess??n. Sitten h?n s?ik?hti, aukaisi silm?ns? ja vilkaisi vierelleen, miss? Liisa viel? nukkui voitollinen, autuaallinen ilme kasvoillaan.
Nousi, peseytyi hiljaa, pukeutui sek? otti hatun, kepin ja hansikkaat ulos l?hte?kseen.
Liisakin oli jo her?nnyt ja seurasi sanaa puhumatta h?nen liikkeit??n.
He olivat valvoneet eilen-illalla sangen my?h??n, riidelleet, selitt?ytyneet ja sopineet. Liisa rukoillut ja itkenyt, Johannes aluksi pysynyt jyrkk?n? ja lahjomattomana. Sulanut vihdoin Liisan hehkuvien syleilyjen voimasta ja Liisa h?nelle onnellisena ja s?teilev?n? antautunut.
N?ytti kuin h?n viel?kin olisi ollut samassa tunnelmassa. Kuin olisi h?nen silmiens? hymyilev?, aurinkoinen syvyys tahtonut joka hetki sanoa Johannekselle:
?Mene vain, kultapoikaseni! Mene k?velem??n! Sin? palajat kyll? takaisin, ja silloin suljen sinut j?lleen syleilyyni.?
Johannesta harmitti tuo voitonvarmuus.
Ent?p? min? en palajaisikaan, ajatteli h?n.
Ent?p? min? nyt menisinkin menojani? T?m?n kerran min? viel? olen ollut heikko, mutta ehk?p? min? olen vahvempi ensi kerralla? Sin? luulet jo, ett? olen elinkautinen orjasi, mutta mit?s sanoisit, jos minulla sittenkin olisi voimaa sinusta vapautua?
Liisa ei tiennyt n?ist? Johanneksen mietteist? mit??n. Taikka ehk? h?n sittenkin oli niit? jonkun verran aavistanut, sill? kuin tahallaan ojensi h?n juuri silloin peiton alta py?re?t, t?ytel?iset k?sivartensa pitk??n, raukeaan ja tyytyv?iseen haukotukseen.
Niin, n?yttele vain k?sivarsiasi! ajatteli Johannes. Min? tied?n, ett? ne ovat kauniit ja ett? sinulla on siell? paljon muutakin kaunista n?ytett?v??. Min? en halveksi sit? ollenkaan. Mutta min? en ole luotu vain pelk?st? aisti-ilosta niinkuin sin? enk? aio k?ytt?? koko ik??ni sinun kauneutesi ihanteluun.
H?n nyyk?ytti p??t??n j??hyv?isiksi ja l?hti ulos raikkaaseen, syksyiseen aamu-ilmaan, joka kuulakkaana kierteli K?penhaminan ahtaiden katujen yll?.
Ulkona jatkuivat h?nen mietelm?ns?.
Se oli varmaan pitkien, kristillisten sukupolvien sarjahenki, joka mietti h?nen aivojensa kautta.
Turhaan h?n oli tullut opin tielle. Turhaan hyv?ksynyt nykyaikaisen maailmankatsomuksen.
Turhaan maailmaa n?hnyt ja kokenut. Turhaan Amerikassa k?ynyt, sosialismia saarnannut, istunut rinnan naisten kanssa Suomen yksikamarisessa eduskunnassa, koettaen kirkon ja yhteiskunnan monisataisia juuria j?rkytt??.
Turhaan h?n oli ollut naimisissa. Turhaan ottanut avio-eron, karannut lapsenpiikansa kanssa, toteuttanut yksil?llisen sensualismin oppia ja itse naisen orjaksi tunnustautunut, samalla kuin h?n oli julistanut rakkauden, terveen ja v?kev?n sukupuoli-rakkauden, korkeimmaksi uskonnokseen.
Kaikki turhaan! Tuolta syv?lt?, h?nen olentonsa alkul?hteist? puhui ??ni, joka sanoi, ett? rakkaus oli synti?