Muuan suomalainen soturi Kristiina kuningattaren aikakaudella

Muuan suomalainen soturi
Kristiina
by Evald Ferdinand
Jahnsson

The Project Gutenberg EBook of Muuan suomalainen soturi Kristiina
kuningattaren aikakaudella, by Evald Ferdinand Jahnsson This eBook
is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Muuan suomalainen soturi Kristiina kuningattaren aikakaudella
Author: Evald Ferdinand Jahnsson
Release Date: March 20, 2007 [EBook #20854]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MUUAN
SUOMALAINEN SOTURI ***

Produced by Tapio Riikonen

MUUAN SUOMALAINEN SOTURI KRISTIINA
KUNINGATTAREN AIKANA
Historiallinen romaani
Kirj.
EVALD FERD. JAHNSSON
Werner Söderström, Porvoo, 1884.

Suurelle runoilijallemme "Välskärin kertomusten" kuululle kirjoittajalle
Zachris Topelius'elle
omistaa kunnioituksen osoitteeksi nämät kyhäelmänsä nöyryydellä
tekijä.

LUKIJALLE:
En tahdo salata teiltä, kunnioitettavat lukijat, että raskaalta tuntuu isän
sydämessäni tänä hetkenä, jolloin tämä nuori soturi lähtee sotaan ja
taisteluun. Kuinka monta monituista ajatusta sentään yhtehen yhtyy
saadaksensa mieltäni syttä mustemmaksi! Millä menestyksellä on tuo
poika taisteleva? Hyvällä vai huonollako? Tuleeko hänestä peloton
aseiden kantaja vai kehno pelkuriko? Ahdistanevatko viholliset häntä
niin ankarasti, että hänen voitettuna häpeällä täytyy lähteä
käpälämäkeen? Taikka ehkäpä hän palajaa kotiansa haavoitettuna,
raajarikkona, raukkana? Tokko hän matkallansa tapaa ainoatakaan
ystävää? Rientäneekö häntä vihollisten hätyyttäissä ainoakaan
uskollinen toveri avuksi? -- Kas tuossa kysymyksiä, joista milt'ei
jok'ainoa ole omansa pusertamaan tuskan hikeä isän otsasta,
vuodattamaan myrkkyä hänen mieleensä! -- Ja entäs, kuinka ankara tuo
taistelu, jonka hänen tulee kestää! Voi, nuo ovat todellakin vaarallisia
vihollisia, nuo arvostelijat -- erittäinkin ne heistä, joita tavallisesti

kutsutaan "kritikasteiksi". Viimemainitut ovat saaneet monen nuoren
soturin hengeltä pois. He pyytävät, ylenmäärin teräväksi hiotuita aseita
käyttämällä sekä tylyjä ja kohtuutta puuttuvia rynnäkköjä tekemällä,
osoittaa olevansa oikein aika uroita. -- Mutta jos nyt sotaan lähtevän
poika-raukan kuitenkin toistaseksi onnistuisi säilyä jotenkin eheänä,
vähässäkin määrässä voittaen yleisön suosiota, niin on aikomukseni
lähettää hänelle avuksi nuoremman veljen, liittämällä tähän
kertomukseen toisen, nimellä: "Muuan suomalainen soturi kuningas
Kaarle X Kustaan aikakaudelta."
Kunnioituksella
Soturin isä.

1 LUKU.
"Kävitkö kirkossa tänään, Jakobsson?"
"Kyllä kävin isossa kirkossa, Pertti Månsson. Sinunkin olisi pitänyt
tuleman kuuntelemaan Fors'in herra Kristofferia! Hänen vertaistansa
pappia ei ole milloinkaan löytynyt Sörmlannin maakunnan rajojen
toissa puolla!"
"Entäs meidän Emporagrius? Mitäpä tuumailet hänestä? Luulisin toki
että hänessäkin on miestä pähkinöitä naksahuttamaan! Peijakas,
millainen ääni hänellä on!... ja entäs sanat sitte, jotka hänen suustansa
virtana valuvat!"
"No no Pertti Månsson ... ei mitään moitteen muotoista hänestäkään ole
sanottavaa, eipä suinkaan! Kyllä hän laulaa nokkansa mukaan, hänkin ...
ja tunnustaa täytyy, ett'ei hänen nokkansa olekkaan mikään kehno
nokka ... mutta Kristoffer herra on kuitenkin kaikista Jumalan sanan
julistajista etevin, sen vakuutan kautta isäni autuuden! Hän sulkee
puheesensa niin paljon ruutia, että sillä voisi räjähyttää ilmaan kaikki
valtakunnan neuvokset ja muut ylimykset!"
"Aivan niin Jakobsson ... enhän sitä kiellä. Olenkin kuullut hoettavan

yhtä ja toista hänen täänpäiväisestä saarnastansa. Hän lienee oikein
kelpo lailla löylähyttänyt saunan kiuasta?"
"Tekipä niin, siitä voit olla vakuutettu! Kuningatar oli itse kirkossa ja
sai, kuten sanotaan, totuuden suorastaan vasten naamaansa. Että se
pippurilta maistui, sen saattoi ken hyvänsä nähdä, joka otti
huomatakseen, kuinka pahasti hän väänteli suutansa ja kasvojansa.
Esipuhe oli Mattheuksen viidennestätoista --"
"Kenties muistatkin kaikki tyyni?"
"En juuri sanasta sanaan, mutta tarkoitus oli se, ettei sovi ottaa leipää
lapsilta koirille heitettäväksi. -- Ymmärrätkö pistopuhetta?"
"Luulen ymmärtäväni. Lapsilla hän tarkoittaa vapaasukuisia."
"Aivan niin, Pertti Månsson; tuon sanoi Kristoffer herra milt'ei ihan
suoraan. Mutta me kaikki aatelittomat olemme koiria, joille
kuningattaren ei sovi heittää leivän muruakaan! Sitä hän ei -- Jumala
sen hänelle kostakoon -- ole tehnytkään! Kristoffer herra kutsui hänen
tuomiolle Jumalan tuomioistuimen eteen ja toden totta on, että
kuningattaren lienee vaikea päästä sisälle taivaan porttiloista, ell'ei
vanha ukko Pietari ota hämmästyäkseen ranskalaisista korupuheista! O
diabl' -- niinkuin kreivin palvelijoilla on tapana huutaa -- me ja
valtakunta ovat hukkaan menemäisillänsä!"
"Hiljaa Jakobsson!... Tuollaisesta puheesta saattaisivat asettaa sinun
korkeaan kunnia-asemaan Norrmalm'illa!" [Norrmalm on eräs paikka
Tukholmassa, jossa ennen aikaan hirtettiin kuolemaan tuomituita.]
Miesten keskustelu päättyi tähän syystä, että heitä vastaan tulla tulvaili
joukko kerjäläisiä, kasvoiltaan kalpeita, rääsyihin puetuita ihmisiä,
jotka haikeasti valittavalla äänellä anoivat heiltä almua, ja vaikka
äyrinki arvoista. Kerjäläisten oli sekä nälkä että myös vilu, sillä nyt
oltiin syyskuussa ja ilta oli kolkko ja kylmä, synkillä pilvillä peitetyltä
syys-taivaalta tipahteli tuon tuostakin raskaita sadepisaroita. --
Luultavasti olivatkin meidän molemmat matkustajamme siitä syystä
nostaneet ylös takkinsa kaulukset, jotta heidän kasvonsa olivat puoleksi

peitossa, ja muutenkin suurella huolella kääriytyneet lyhykäisiin
nuttuihinsa. Nyt oli heidän pysähtyminen, sillä kerjäläisjoukko sulki
heiltä tien. Tukholman kaupungissa ei siihen aikaan -- tämä tapahtui
vuonna 1650 -- yleisesti löytynyt leveitä katuja; tämä katu, jota myöten
Jakobsson ja Månsson kulkivat tullaksensa Norrbro nimiselle sillalle oli
mitä kapeimpia.
Kerjäläiset huusivat vaikeroiden: "Antakaa meille Vapahtajamme
armahtavaisuuden tähden roponen! Meillä ei ole mitään syötävää!"
taikka: "Ell'ei joku kristillinen ihminen meitä armahda, niin kuolemme
nälkään!" j.n.e. Siinä sai kuulla monellaista