Muuan markkinamies | Page 6

kyyti? tiehenne sy?ksyitte sielt? torilta?
--Silloinko, kun ne nostivat siell? ja hurrasivat kuin narria?
H?n ei nyt joutunutkaan raivoihinsa niinkuin ?sken, ja se oli minusta viel? kummempaa kuin se, ett? h?n ensin joutui, vaikka en osannut kumpaankaan syyt? keksi?, enemm?n kuin siihenk??n, miksi h?n semmoisella kamalalla ??nell? silloin kirkaisi, kun sy?ksyi tiehens? nostomiestens? k?sist?. P?invastoin kutistui h?n nyt aivan kumaraksi tuossa uunin edess? istuessaan ja painoi miltei nyyhkien kasvonsa k?siins?. Min? annoin h?nen taaskin olla rauhassa ja mietti?, mutta kummakseni h?n yht'?kki? hyp?hti seisoalleen ja paiskasi molemmat k?tens? olkap?illeni.
--Kuulkaa, hyv? herra, eli mik? lienette. Jos te ette muuten ... taivaaseen p??sisi ... tahtoisitteko sinne pirujen ja perkeleiden nostamana p??st??
H?nen ??nens? oli itkev?n kiihkoinen, ja h?n katseli minua, niinkuin todella olisi luullut, ett? min? t?h?n kysymykseen osaisin antaa vastauksen.
Mutta min? en osannut muuta kuin ihmetell? enk? sanonut ymm?rt?v?ni, kuinka pirut ihmist? taivaaseen veisiv?t, joiden aina ennen olin kuullut heit? helvettiin himoitsevan.
H?n istuutui niinkuin se, jonka ajatuksen juoksua ei ole ollenkaan k?sitetty.
--Niin, niin. Mist?p? sen ymm?rt?isittek??n ... eih?n sit? ymm?rr? muut kuin min?, enk?h?n min?k??n sit? ennen ymm?rt?nyt. Mutta nyt min? sen ymm?rr?n, ett? kun piru oikein piruksi k?y, niin silloin se on ihmiseen niin ihastuvinansa, ett? tahtoo sen taivaaseenkin lenn?tt??. Mutta se taivas on sittenkin pirujen tekem? taivas eik? se mik??n taivas olekaan, vaan se on se syvin helvetti.
Tuota puhuessaan oli h?n noussut seisoalleen ja k?vellyt p?yt?ni luo.
--Saisiko n?it? teid?n kirjojanne katsella? kysyi h?n, ja kun min? sanoin, ett? h?n vain olisi hyv? ja katselisi, alkoi h?n niit? selailla. Minusta n?ytti, ett? h?nt? jollakin tavalla vaivasi se, mit? ?sken oli tullut sanoneeksi, ja ett? h?n nyt haki jotain syyt? k??nt??kseen puheen toisaalle.
H?n tavaili muutamien ruotsinkielisten kirjain nimilehti? samanlaisella uteliaalla k?mpelyydell?, kuin talonpojat niit? tavallisesti tavailevat. Mutta sitten h?n yht'?kki? laulahti:
--Hyv? oon min? lukija, min? tunnen joka nuotin, mut lautaks keskip?iv?ll?i ly? silmiss?ni ruotin--
ja siirretty??n nuo vieraskieliset kirjat syrj??n alkoi h?n katsella muita.
Yht'?kki? avautui siin? h?nen eteens? Kanteletar, ja kun h?n sen n?ki, h?n ihan kuin olisi s?ik?htynyt. Mutta sitten leimahti ilon tuli h?nen silmiss??n ja h?n huudahti:
--Siin?h?n on Kanteletar!
Ja kun h?n sen huudahti, h?nen ??nens? melkein vapisi. Sitten h?n rupesi kirjan lehti? kuumeentapaisesti selailemaan.
--Katsotaanpas, onko se t??ll?kin se runo. T??ll?h?n se on, sadannella seitsem?nnell? nelj?tt? sivulla. Ka niin, tuoss' on. Ja nyt h?n alkoi lukea seuraavaa runoa, v?liin kirjaan katsoen, v?liin ulkomuistista, jolloin h?n aina kirjan yli minuun vilkaisi:
--Eip? kasva kaikki lapset, ei ylene yksik?n?, niinkuin mie katala kasvoin, yksipuolinen ylenin, kasvoin lasna armotonna, yksipuolisna ylenin; kasvoin kuin karankokuusi, nousin kuin noropet?j?, niinkuin putki puun nojassa, sarahein? sammalsuolla, kaste kaihassa tilassa, vesi vahteran vajossa. En kasvanut kananmunilla, ylennyt sianlihoilla; kasvoin kainalopaloilla, t?yvyin kaalin t?htehill? ver?jill? vierahilla, uksilla ulisevilla.
Kunp' on eukkoni el?isi, oisi vanhin valvehella, ei se lapsi n?in k?visi nukkavierulla nutulla, karvavieru-kauhtanalla, paha raiska paita p??ll?; maata verkani vet?isi, siltoa sinihamonen.
--Eik?s se ole mainiota runoa, kun sanoo, ett? ?kasvoin kuin karankokuusi, nousin kuin noropet?j??, ja kun sitten sanoo, ett? jos ?iti el?isi, niin ?ei se lapsi n?in k?visi nukkavierulla nutulla, karvavieru-kauhtanalla!?
En voinut mielest?ni kyllin ihmetell? tuota miest?. ?sken oli h?n ollut ihan masennuksissa, ja nyt h?n tuossa luki kauneimpia paikkoja Kantelettaresta. Vast'ik??n h?nen muotonsa piirteet olivat olleet aivan riipuksissa ja silm?t v?linpit?m?tt?m?n n?k?isin?. Nyt se sama mies seisoi siin? hehkuvin kasvoin minun edess?ni ja puhui miltei liikutuksen itkuun v?r?htelev?ll? ??nell?.
--Voi, voi! ... se on t?m? runo niin ... min? sit? parempaa en tied? miss??n! Se on ihan kuin min? olisin sen itsest?ni tehnyt, jos vain olisin osannut. Mutta onhan t??ll? monta muutakin yht? hyv??! Ent?s t?m?, joka on t??ll? v?h?n etemp?n?. En min? sit? nyt n?y l?yt?v?n, mutta se on n?in--ja h?n luki ihan ulkoa muutaman runon, joka tuntui minusta sekin silt?, ett? se oli Kantelettaresta.
Ja kun h?n oli sen lukenut, h?n taas haki k?siins? toisen ja sitten viel? kolmannen ja sanoi, ett? h?n vain tahtoi n?hd?, viel?k? muistaisi ne yht? tarkalleen kuin ennen ja olivatko ne t?ss? kirjassa niinkuin siin?, joka h?nell? oli.
Min? vain yh? enemm?n kummastelin, ja kun sain v?h?n sananvuoroa, niin kysyin, oliko h?n n?m? kaikki ennen lukenut, vai mist? h?n oli ne oppinut.
Melkein riemuiten huudahti h?n:
--Sen kirjan min? osaisin melkein kannesta kanteen ja jos mist? kysyisitte, niin min?--! Ja h?n innostui taas lukemaan, ja kuta enemm?n h?n luki, sit? enemm?n h?n innostui.
Tuskin olisin tuntenut samaksi mieheksi t?t?, joka tuossa nyt Kantelettaren runoja luki, ja sit?, joka torilla ihmisi? omilla runonp?tkill??n huvitteli. Nyt loisti h?nen silmiss??n rudellinen innostus, silloin niiden ymp?rykset olivat vet?ytyneet pilkallisiin kureisiin. Eik? h?n oikeastaan lukenut, vaan puoleksi luki ja puoleksi lauloi. Min? en ollut koskaan kuullut vanhoja runoja laulettavan, mutta kuvailin, ett? samalla lailla lienee entisenkin laulajan luonto noussut, kun tuli tulinen hetki ja innostuttavat sanat sanottavaksi.
--Oletteko kuullut kenenk? n?it? runoja laulavankin, koska n?ytte osaavan niit? laulaakin? kysyin min?.
--No--niin,--sanoi h?n ja vet?ytyi h?mill??n ja melkeinp? h?peiss??n entiselle sijalleen l?mpi?v?n uunin eteen.--Antakaa anteeksi, ett? min? t?ss? v?h?n liiemm?lt? rietaannuin, mutta ei herran pid? silti siit? minua ...