Maahengen salaisuus

Maahengen salaisuus

The Project Gutenberg EBook of Maahengen salaisuus, by Valter Henrik Juvelius This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Maahengen salaisuus Tohtori salapoliisina
Author: Valter Henrik Juvelius
Release Date: September 7, 2005 [EBook #16668]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MAAHENGEN SALAISUUS ***

Produced by Matti J?rvinen, Tuija Lindholm and Distributed Proofreaders Europe.

MAAHENGEN SALAISUUS
TOHTORI SALAPOLIISINA
Kirjoittanut Heikki Kentt? [Valter Juva]
Ensimm?isen kerran julkaissut Kustannusosakeyhti? Otava 1915.

1.
Olin kaiken kes?? viipynyt Helsingiss? fysikaalisia ja kemiallisia tutkimuksiani varten, kun hein?kuun loppupuolella sain yst?v?llisen kutsun tulla sorsanajoon Savoon, tilanomistaja O. E. Malmfeltin suureen kartanoon. Pitk?, ruohoinen lahdenpohjukka, kaisloineen ja rantakortteineen pist?ytyy Holman ja Lahisten kartanoiden v?liin. Jo viime kes?n? vietin toista viikkoa Holmassa ja opin pit?m??n arvossa n?it? erinomaisia sorsamaita.
Is?ni ja Malmfelt olivat aikoinaan olleet hyvi? yst?vi?. Set? Malmfeltilla oli tyt?r, Signe, johon olin tutustunut jo edellisen? talvena Helsingiss?. -- Voi meit?, tieteen orjia!
Ei siis muuta, -- pyssyt ja ampumavarat kuntoon, mets?styspuku tyrolilaiseen reppuun, vierasvaatteet keltaiseen nahkalaukkuun ja mies matkaan yst?v?lliseen Savon-perheeseen.
Savo on tunnettu suurista aatelistiloistaan, maanviljelij?in vieraanvaraisuudesta ja komeasta el?m?st?. Puhdasverisess? savolaisessa tilanomistajassa luulisi yleens? aina olevan suurisanaista kerskaavaisuutta ja suupalttiutta. Mutta jospa niinkin, -- Malmfelt teki t?ss? suhteessa kyll?kin silmiinpist?v?n poikkeuksen. H?nen kunniansa piili syvemm?ll?. --
Kun illalla saavuin taloon, paria tuntia ennenkuin vesilintujen mets?stysaika oli y?ll? alkava, niin t??ll? jo pit?j?n arvohenkil?t olivat koossa, mets?stystamineissaan, pyssyineen ja koirineen. Kehuskeleva, iso??ninen seurue, jonka v?ittelev? puhelu kuului avoimesta ikkunasta pihalle. Paikkakunnan vanha perint?tapa vaati, ett? sorsanajo oli pantava alkuun Holman rannasta.
Malmfeltin perhe otti minut mit? yst?v?llisimmin vastaan. -- "Emme en?? osanneet toivoakaan tohtoria t?nne."
Rouva Malmfelt oli hieno vallasnainen, ylh?issukuinen ja viel?kin erinomaisen kaunis. H?nell? oli kasvoissaan jotain etel?maista s?vy?.
"Ilo on kokonaan minun puolellani."
"Tohtori Pohjamo on jalo mets?mies Herran edess?. H?n tulee meille ainoastaan viattomia sorsaraukkoja tappamaan."
Tyt?r tuli ?itiins?. H?n oli tummatukkainen tytt?, jonka profiilista kannatti n?hd? yksin?isyydess? unta. T?h?n tuli lis?ksi jotain erikoista, Signe neidin kasvoissa olivat ihmeellisell? tavalla sulautuneet yhteen etel?n hehku ja pohjan hele? ihonv?ri. H?n oli vilkas, vienon kuulas tytt?lapsi, joka luonnonraikkaudellaan oli heti ensi p?iv?st?, jo toista vuotta sitten, suorastaan hurmannut minut.
Malmfelt itse oli pitk? ja roteva, vaaleaverinen herra. Pehme?t, keltaiset viikset, korkea py?re? otsa, pysty nypykk?nen? ja voimakas leuka. Hyv?ntahtoisen leikillinen ilme eli aina h?nen kasvoillaan. H?ness? oli melkoinen m??r? tyynt? huumoria, ja hermosto ei varmaan ollut koskaan h?nt? kiusannut. Teki hyv?? yksin jo n?hd? t?m? per?ti terve maapatroona. Ei sopinut kielt??, -- jokin isotteleva aito-savolainen luonteenpiirre h?ness? varmaankin oli. Muuten parhaita miesten miehi?.
Kohteliaisuuksien vaihtoon ja pistosanojen vastaanottoon ei ollut paljonkaan aikaa. Is?nt?ni vei minut huoneeseeni, yl?kerran puutarhanpuoleiseen otsikkokamariin. Mets?styspukuun puettuna olin pian alhaalla muiden mets?st?jien seurassa.
Pit?j?n herroista, joista useimmat jo tunsinkin viime kes?st?, oli kaikin puolin huomattavin Malmfeltin naapuri G. A. Wallenberg, Lahisten herra. Komea, pulska mies, jossa oli jotain itsetietoista ja k?skev??. H?nen hyv?ilynimens? kumppanien keskuudessa oli "Kustaa II Aadolf", jota muuten koko profiili, otsa, nen?, ja vaalea pujoparta sek? tukevat olkap??t ja vatsan ulkokaari suuressa m??rin muistuttivat. Ellen erehdy, h?n oli kuumaverinen ?kkipikainen herrasmies. Maanviljelyst??n h?n hoiti mallikelpoisesti, ja h?nen oivallinen karjansa oli laajalti tunnettu.
Merkillisint? Malmfeltin ja Wallenbergin suhteissa oli se, ett? naapurukset seurustelivat kesken??n varsin yst?v?llisesti, vaikka heid?n v?lill??n oli k?ym?ss? pitk?llinen maariitajuttu, joka oli kest?nyt jo miespolven ajan, niellen tuhansia ja taaskin tuhansia markkoja.
Koko maailmahan tuntee kuuluisan "Lankinsuon riitajutun", jota jo meid?n isiemme aikana naurettiin kaikkialla maassa.
Holman ja Lahisten entiset is?nn?t, "vanhat-patroonat", olivat panneet riita-asian vireille ja sill? pirist?neet itse??n maalaisel?m?n yksin?isyydess?. Riitajuttu venyi venymist??n, ja lopulta elettiin naapureissa kuin kissa ja koira. Ei kummankaan kunnia my?nt?nyt sovintoa teht?v?ksi, ja n?iden herrain "varat kannattivat" yll?pit?? vaikkapa isompaakin riitaa!
Nykyiset is?nn?t, "nuoret-patroonat", periv?t melkein yhtaikaa kumpikin tilansa sek? samalla my?skin t?m?n sitke?per?isen maariidan, p?yt?kirjapinkkoineen, karttoineen ja katselmuskirjoineen. Luonnollisesti ei kumpikaan voinut my?nt?? is?ns? olleen v??r?ss? ja naapurinsa is?n oikeassa. Suvun perinn?iset katsantotavat olivat kummallekin pyhi?. Periaatteellisista syist? siis jatkettiin riitaa yh? edelleen. "Varojen kannattamattomuudestakaan" ei ollut mit??n pelkoa.
Mutta kun sek? Malmfelt ett? Wallenberg olivat el?m?nhaluisia, uuden-ajan miehi?, ja heid?n pakostakin t?ytyi tavantakaa kohdata toisensa yhteisiss? seurapiireiss?, niin n?m? kunnon naapurit olivat tehneet ik??nkuin ??nett?m?n keskin?isen sopimuksen: -- "?lk??t henkil?t riidelk?; riidelk??n yksist??n asia!" V??j??m?tt?m?sti, tinkim?tt?, -- viel?p? entist? suuremmalla tarmolla, -- ajettiin "Lankinsuon riitajuttua" oikeuksissa. Ottelujen v?liajoilla naapurit eiv?t olleet kysymyksest? tiet?vin??nk??n, vaan k?viv?t toistensa luona vieraissakin. Korkeintaan saattoi toinen, keksitty??n jonkun uuden, p?tev?n vastav?itteen, sormellaan toista uhata:
"Varo itse?s ensi k?r?jill?! silloin sinut nujerran."
Riitajuttu ja sen ajaminen oli itse asiassa muuttunut kahden urheilijan v?liseksi kunnia-asiaksi. Taistelu tuotti j?nnityst? ja mielen tyydytyst?. Se oli miekkailukisa, jota k?ytiin sukevan notkeilla miekkasimilla. Timantti tahtoi toista timanttia leikata. T?m?n ohella oli kysymyksess? yh? edelleen periaatteellinen puolensa, ja periaate on kuitenkin aina periaate.
N?m? seikat tunsin p??piirteiss??n varsin hyvin, ja oli hauska n?hd?, kuinka kumpikin riitaveli, n?ht?v?sti hyv?ss? sovussa, nyt hankkiutui yhteiselle kilpakent?lle, nujertelemaan Kaislahden lukuisia