Lyyrillisiä runoelmia 1 | Page 9

laskevan mun purtta nää;

Rannall' ehkä hän nyt ruikuttaapi,
Kyynelsilmin tänne tähystää.
Purje höltyy, tuulen-henk' on kuolla,
Soutaen käy matka verkalleen,

Ja niin kaukaa järven tuolla puolla
Armaan niemi siintää töllineen.

Pääsky, virkku siiveltäs, nyt riennä
Lohdutellen luokse armahan!

Istu olalleen ja murhe liennä,
Hiljaa kuiskien sen korvahan:
Tyttö, jos sua kultas kaipuu kalvoo,
Kuule, näin sua hellä tervehtii:

Huomenelta, jos vaan tuuli valvoo,
Purrellaan hän luokses kuljeksii.
Tie on pitkä; salmet seljät viiltää
Myötätuulen siivin vaan hän voi,

Mutta vaikka järvi tyynnä kiitää;
Luokses armaan aatos salamoi.
Linnun laulu, metsää kalkutellen.
Lähde, juosten rantavieremää,

Sääksiparvi, ilmass' suristellen,
Leimuna sen luokses lennättää.
Varo, läsn' on jumalainen.
Kaunis tyttö, tyttö virma,
Malta vainen pari vuotta,
Etpä sitten noin
sa kirmaa,
Eikä vilku silmäs suotta.
Neljästoista vuos' on riemun;
Joutuu viides-, kuudestoista,
Amor
tulee, tuopi liemun,
Silloin kaikk' on toisenmoista.
Leimun säihky ainokainen
Paljo murhemieltä tuottaa;
Jousen viima
vieno vainen --
Terve sydän verta vuotaa.
Ilovirs' ei suusta raiku,
Rauha, riemu karkajaapi,
Toivon, naurun
kesken haiku,
Silmäpeilin sumentaapi.
Tyttö, nuolen tuskaa vasten
Viel' et kaipaa varjelusta;
Jumal säästää
syöntä lasten,
Joill' ei viel' oo aavistusta.
Vaan kun karkaa rauhas, kalvoo
Kaipuu, halu hehkuvainen,
Varo,
silloin Lempi valvoo,
Varo, läsn' on jumalainen.
Serenaadi.
Armaani luon' ei enää lamppu loista,
Kuu vaalas heijastaa vaan
akkunoista,
Enk' enää verhon kautta erottaa
Voi neittä ihanaa.

Pian vuoteen suojihin jo armas vaipuu;
Nyt, kaino Cynthia, viihdytä
mun kaipuu!
Min nähdä sait, oi josp' yön varjot vaan
Ja mie sen
kuulla saan!
Jos taivas loistaa hänen silmistänsä,
Jos kyyneltäin hän ristii käsiänsä,

Ja lausuu taivaan kuultavia vaan,
Hän on rukoilussaan.
Vaan jos sen rinta aaltoilee ja säikkyy
Jos hymyilys sen ruususuulla
väikkyy
Ja poskipäillä ruusut liekehtii,
Hän minua uneksii!
Teeskentely.
Kaikki tuntee tuskan, ilon,
Vaikk'ei kaikk' oo tuntevinaan;
Sydän
lämmin neitosill' on,
Vaikk' on kylmä olevinaan.
Amorinpa nautinnoita
Kukaan ihmislaps' ei vältä;
Neito lempii
suuteloita,
Vaikka näyttää hylkijältä.
Lemmi, lieki, nuorukainen,
Sen hän palkkaa kylmyydellä;
Mutta
käyppä kylmäks' vainen,
Koht' on tuskas impyellä.
Turhaan raukan poltto piilee;
Ääni, silmä lausuu näitä:
Neidoll' ei
oo sydän viilee,
Vaikka teeskelee hän jäitä.
Vaadi tuhat suuteloista --
Kaikki suo hän "riitamiellä";
Älä vaadi
yhtään -- noista
Yhtään ei hän sulta kiellä.
Usein kyynelöivi salaa,
Hiljaa kuiskaa huoahdellen:
Suudelmaa jok'
impi halaa,
Vaikka niitä hylkiellen.
Perho ja ruusu.
Ruusu kalpenee ja murtuu,
Maahan painaa pään.
Perho syksyn alle
turtuu,
Alle myrsky-sään.
Saako perho taas ja konsa
Leikkinsä ja
puolisonsa?
Konsa sorto
Loppuu? horto
Ruusun silmät jättänee?

Kesän lapset miekkosina
Vietti aikojaan;
Häirinnyt ei vaara, kina

Heidän onneaan.
Onnellisna suuteloistaan,
Armastel' ne toinen
toistaan
Täynnä rauhaa
Tyyntä, lauhaa --
Senpä kalma häiritsee!
Kuinka vartookin ja uottaa,
Eipä herää nää.
Ei voi lemp', ei kevät
tuottaa
Heille elämää.
Mutta heidän haudaltansa
Virkoo uusi
ruusukansa,
Mullan päällä
Suvi-säällä
Uudet perhot liehuilee.
Linnustaja.
Mä metsänteitä käyskelen
Ja urkin mäntyyn, kuusehen,
Ja linnun
nään jos toisenkin,
Vaan en saa käsihin'.
Ne kaikki näyttää karttavan
Mun lasketuita ansojan';
Niin tyhjänä
kuin lähdinkin,
Saan mennä kotihin.
Kyll' linnustusta surkeaa
Ois syytä surra, ruikuttaa;
Vaan vaikka
näytti pettävän,
En itke sittekään.
Mull' ansa vielä jäljell' on,
Jok ei oo koskaan saaliiton,
Jonnekka
yhtä halullaan
Käy lintu, kuin sen saan.
Kotiini kohta päästyän'
Tän' ehtoona sen viritän:
Ja lintu on mun
morsion',
Mun sylin' ansa on.
Iltatähdelle.
Tähti, illan tyttö, sie
Jon niin korkeall' on tie,
Kumman nähnet
voittavan,
Murheen vaiko riemuisan?
Myrskyn raivoten, kenties
Aaltohaudall' laivamies
Pelvon toivon
vaiheella
Johtohos nyt katsahtaa.
Ehkä unho-laaksossaan
Hiutuu kurja tuskiaan,
Katsoin silmääs
lempeään,

Pyys' sua tuskaa lientämään.

Ehkä tyttö paraillaan
Sinuun luopi katseitaan,
Toivoin, että
lemmikkin'
Siellä kohtaa katselmin. --
Purren jos näät eksyneen,
Saata jälleen suunnilleen;
Tuskaa, unheen
polkemaa,
Loistos anna lohduttaa!
Vaan jos näät mun lemmikin',
Luoppa hälle suloisin
Sätees, siihen
piirtäen,
Että aikaa vartoilen.
Kuoleva.
Yö pitkä on nyt loppumaisillaan:
Ah! eikö koi jo nosta ruskojaan,

Ja järven jäät jo välky kirkkaammin?
Jo enkö kuullut teeren
soivankin?
Kun aamu-aurink' kohta leimuaa
Ja räystähiltä hangen sulattaa,
Ja
nään tän piskotellen nokkuvan
Editse aukinaisen akkunan,
Ja sirkka vaikenee, ja varpunen
Katolla visertääpi riemuiten,
Niin
olkivuode mulle laittakaat
Portaille, sinne sairas saattakaat;
Ma tahdon nähdä, siellä leväten,
Kuink' armas luonto on ja riemuinen,

Ihailla vielä merta, metsolaa,
Ja keväimeen, miss' elin, uinahtaa.
Nuorukainen
Tuuli, ku lempien lennät,
Missäpä maillesi ennät,
Nopsa ja häälyvä
sie,
Minne sun lentosi vie?
Aalto, jos aironi noutaa
Johtoas saisi, sa soutaa
Saisitki purttani
vaan,
Minnepä saapunenkaan?
Oi lukemattomat aatteet,
Missä te valkaman saatte?
Lapsoset maan,
jot' ei näy,
Minnepä matkanne käy?
Ruusulle.

Umpun uinutar! jo nukkumasta
Nouse riemuks' synnyinlaaksojen!

Perhot suutelee sua, helmi kastaa
Taivahista tullut suloinen.
Riennä! lahja, minkä antaa hetki
Kestää, minkä hetki vallitsee.

Riennä! riemu on kuin elonretki,
Tää kuin nopsa kevät karkelee.
Lemmi, nauti, lieki, kukka sorja,
Aina kauniimmaksi varttuen!

Ennen syksyä niittömies sun korjaa --
Kukkahenkes nousee taivaasen.
Kaunotar.
Kaikk' on oivaa, mitä mielin,
Sukkelaa, mit' arvelen;
Kaikki
kuiskaa mesikielin:
"Ootte kaunoinen!"
Yksi kiittää silmän tulta,
Toinen vartta solakkaa; --
Enkö saane,
peili, sulta
Seikkaa tiedustaa?
Peilikin jos silmin vainen,
Nään tok' oitis enemmän,
Kuin tuo liuma
liehamainen
Illan pitkähän.
Kyllä kiitos hauskaa oisi,
Vaikk' on kiitos tuulonen,
Jos se
sydämelle soisi,
Ei vaan poskellen.
Tän vuoks' heill' on sanat suulla,
Tätä lempi tarkoittaa:
Sydän parka
vaan ei kuulla
Lemmen sanaa saa.
Lähteellä.
Ma istun, lähde, reunallas
Ja pilviä katselen,
Kuin vaihtelee ne
kalvossas
Johdosta ylhäisen.
Kas, ruskopilvi hohtaa niin,
Kuin ruusu umpussaan.
Hyvästi!
palaamattomiin
Se läksi matkojaan.
Vaan tuossa toinen uudelleen
Kirkkaammin kiiltelee.
Ah! yhtä
kiirelentoinen
Se kauas hälvenee.

Taas yks! -- S'ei mieli rientohon.
Raskaana vieriää;
Vaan, lähde,
synkkä pilvi on
Ja sun se synkistää.
Sua nähden näin, mä aattelen
Mun omaa sieluain.
Kuink' usein
pilven kultaisen
Hyvästi jättää sain!
Kuink' usein synkkä, kolkko loi
Yön synkän sydämmeen,
Tul'
äkkiään, vaan lähti, oi!
Taas pois niin verkalleen!
Vaan mentyään ja tultuaan
Ne tunsin kylläkin:
Ne usvahattaroina
vaan
Loi sielun kuvastin.
Ja noista peilin valkeus
Ja varjo aiheuu!
Kons' lakkaa, lähde,
hurmailus
Ja aaltos rauhaantuu?
Seitsentoista-vuotias tyttö.
En tiedä, mitä toivon,
Ja toivon kuitenkin,
Sydämmein on niin autee,

Ja täynnä kumminkin.
Mitä rauhatuus tää tähtää,
Jok' ei vie
perillen?
Mä mitä mielin, tahdon,
Mä mitä aattelen?