Liv | Page 7

niinkuin raitis tuulenpuuska maailmasta tuolta ulkoa olisi h?nen rintaansa kohdannut, siivill?ns? kantaen houkuttelevaa laulua. Kaipaus her?si ja ensim?isen herran ajatteli Liv ett? Haugen oli kurja h?kkil?, ett? olisi suloista yksi ainoa kerta tuntea milt? auringonpaiste tuntui, p??st? ulos n?kem??n maailmaa, vaikkapa vaan naapurikyl??n tunturin tuolla puolen. Ja Aslak kertoili ja Liv kuunteli, vaan Gunnar ei tiet?nyt mist??n, sill? Aslak oli niin kauniisti pyyt?nyt ettei Liv puhuisi t?st? is?lleen.
Illalla ehtoollisen j?lkeen kun Liv luki Raamatusta, istui Aslak aina kaukana, pimeimm?ss? paikassa, k?det kasvoilla. Gunnar n?ki sen, h?n luuli ettei Aslak tahtonut n?ytt?? kuinka syv?sti sanat h?neen sattuivat, ja antoi sent?hden Aslakin istua rauhassa eik? ollut h?nt? huomaavinansa. Mutta Aslak -- niin, h?n istui tyytyv?isn? ja hyr?ili hieman itsekseen tai ummisti silm?ns? ja pisti sormet korviinsa, saadaksensa rauhassa nukahtaa, eik? kuullut niin mit??n.
Ja sin? Liv, joka uskot h?nest? kaikkea hyv??, mitenk? sinun on laita? Sin? k?yskentelet yht? suloisena, valoisana, mutta oletko sama kuin ennen? Vai etk? huomaa ett? sinussa on jotain outoa, jotain, mik? ik??nkuin pist?? syd?meen? Vai etk? luule minun n?hneeni sinua, kun my?h?isen? syys-iltana istuit tunturilla, unohtaen illallisen ja is?si ja itsesi, ainoastaan haastaaksesi hetkisen viel? sen miehen kanssa, joka vieress?si istui? Tai mink?t?hden kuljit sa niin useasti tuota tiet?, ja aina silloin kuin h?n oli tuolla naurismaata kaivamassa? Ehk? tapahtui se vaan tarjotaksesi h?nelle v?h?n juomista janon sammutteeksi! Ent?s sin? iltana, jolloin istuit avonaisen ikkunan ??ress? ja katselit suoraan ulos ilmaan -- ymp?rill?si oli pime?t? ja hiljaista, muut nukkuivat jo kauan aikaa sitten, mutta sin? istuit avonaisen ikkunan edess?, hyr?illen laulua, jota Aslak oli sinulle laulanut. Sin? arvelit kai ettei kukaan sinua n?hnyt, Liv, mutta min? sinun n?in. Oliko mielest?si liika l?mmint?, vaikka talvi oli tulossa ja kylm? tuulenpuuska l?i otsaasi vasten? Mit? ajattelit, kun istuit itseksesi hymyillen, nauraen, esiliinaa nyppien? Liv! Liv! onko musta Aslak sytytt?nyt sinua tuleen silmill?ns?? Sinun pit?? menn? maitovatien kanssa aittaan ja tulet suoraan tupaan niiden kanssa. Niin, kyll? voit pudistaa p??t?si ja nauraa itsellesi. Miksi istut niin kauan l??v?ss? kun Aslak on halkoliiteriss?, joita eroittaa vaan ohut v?lisein?? Kuunteletko vaan laulua, jota h?n laulaa, kenties? Miksi syd?n niin rinnassasi sykkii joka kerta kun oven lukkoon joku tarttuu? Eth?n odottane Aslakin tulevan t?h?n aikaan? Tai miksi katselet eteesi noilla uneksivilla silmill? ik??nkuin jotain n?kisit? Nyt pata on kiehunut yli reunojensa ja kudin on pudonnut laattialle. Ja miksi itket itseksesi v?list? kenenk??n huomaamatta? Et tied? sit? itsek??n, sanot olevasi "kaikin puolin onnellinen". Liv! Liv! ?l? luota h?neen liioin; n?en kuinka h?n sinulle nauraa! Liv parka! Sin? tulet h?nen luokseen niin luottavaisena ja niin hell?ll? syd?mell?, vaan h?n ei helly. H?n vaan puhaltaa tuota kipin?t? syd?mess?si, jotta se leimahtaa ilmituleen. Sin? olet h?nelle ilmaissut koko puhtaan sielusi, mutta ei h?nt? sen saastuttaminen h?vet?. Sin? uskot h?nelle is?si ajatukset ja sanat, h?n niit? kantelee ymp?ri kyl??. Vai etk? tiet?nyt miksi kyl?l?iset tarttuivat toisiinsa ja katselivat niin kummallisesti sek? sinua ett? is??si sunnuntaisin, kun Aslak kulki suorana ja totisena kirkon portin kautta. Ja sin? olisit pannut vaikka el?m?si pantiksi siit?, ett'ei h?n ollut kavala. Liv! Liv! kuinka sinun k?y?
Talvi on tullut. Aslak on viel? Haugenissa, ja Gunnar itse h?nt? pid?tt??. Onko h?n viel? sama kuin ennen vai joko j?? h?nen syd?mess?ns? sulaa? Jotenkin kummallinen huhu k?y kyl?ss?. Ihmiset katselevat Gunnarin j?lkeen niin oudosti, kuin eiv?t ennen tehneet, ja h?nen selk?ns? takana tiet?v?t he kertoa yht? ja toista. T?m? ei tied? hyv??.
Mutta Aslak on t?h?n aikaan ik??nkuin muuttunut. H?n rupee katselemaan Livi? eik? kuitenkaan ole niin usein h?nen parissansa kuin ennen. H?n on ik??nkuin k?ynyt araksi h?nkin. Sanat eiv?t en?? tule h?nest? niin helposti kuin ennen. H?n istuu penkill?, suu totisena ja miettii jotain. Silloin t?ll?in kuuluu huokaus. Liv kysyi h?nelt? er??n? iltana oliko h?n kipe?.
"Niin, min? olen kaiketi kipe?", vastasi h?n silloin.
"Voinko sinua jollakin lailla auttaa?" kysyi Liv.
"Et, kyll? se pian on ohitse. Se on semmoista, mit? talvi tuo mukanansa".
Er??n? iltana luki Liv ??neen Raamattua. Se oli Matheuksen evankeliumin 18 luku. Aslak istui tapansa mukaan nurkassa, kasvot k?siin k?tkettyin?. H?n ei tahtonut kuulla. H?n hyr?ili itsekseen iloista nuottia, karkoittaaksensa ajatukset; mutta tuntui silt? kuin t?m? ei nyt onnistuisi niink??n helposti. H?n nosti p??t?ns? ja katseli Livi?, mutta silloin sattuivat pistoksen tapaisesti n?m?t pyh?t sanat h?nen sieluunsa:
"Voi maailmaa pahennusten t?hden, sill? pahennukset kumminkin tulevat! Voi kuitenkin sit? ihmist?, jonka kautta pahennus tulee!"
H?n istui tuolilla kuin salaman ly?m?n?. H?n tuijotti Liviin, mutta t?m? istui niin tyynen? ja totisena ja valo kynttil?st? loisti h?nen puhtaille, kirkkaille kasvoillensa, vaikka h?n se oli lausunut n?m?t leikkaavat sanat. Vaan Aslak itse istui pime?ss?. H?n tarttui rintaansa ik??nkuin repi?ksens? siit? pois jotakin, mik? pisti. H?n pyyhki kasvojansa, mutta suuria, kylmi? vesihelmi? nousi h?nen otsallensa. H?n koetti nauraa, mutta huulet v??ntyiv?t kamalasti. Korvissansa suhisi, huone py?ri h?nen silmiss?ns? kaappineen p?ivineen. H?n katseli Liviin, ja h?nest? oli kuin nuo uneksivat silm?t olisivat katsoneet h?neen lausuen: "voi sit? ihmist?, jonka kautta pahennus tulee". H?n katsoi toiselle puolelle, h?n