Liv | Page 4

en??n, sanoi h?n".
"Vai niin, niink? sanoi. Mutta eik? h?n nyt virkistynyt, saatuansa ruokaa ja vuoteen?"
"Kyll?, h?n ei tahtonut l?yt?? sanoja, mill? kiitt?isi. Mutta h?ness? oli viel? semmoinen v?ristys, ett? oikein pelk?si sairastuvansa. Ja h?n rukoili niin hartaasti saada j??d? makaamaan, jos niin pahoin k?visi, kunnes taas voisi nousta".
"Vai niin, vai rukoiliko hartaasti? -- No niin, h?n osasi puhua puolestansa. Sanoiko muuten mit??n?"
"H?n puhui paljon siit? kuinka h?nen oli ollut ennen ja nyt viime aikoina, mutta h?n oli aivan tuskissaan, poloinen; sill? h?n ei tiet?nyt mitenk? saisi ty?t?. Etk? voisi h?nelle antaa v?h?n ty?t?? H?n olisi tyytyv?inen kun vaan saisi ruokaa sen edest?".
"Min? en k?rsi h?nen silmi?ns?".
"H?n rukoili niin syd?mmellisesti ja oli niin suora, ett'ei se voinut muuta kuin liikuttaa ihmist?".
"Haugen on ahdas kyll? kahdellekin ja ahtaammaksi se tulee kolmelle; mutta sinusta on kaiketi ik?v? olla t??ll? kahden kesken minun kanssani", sanoi Gunnar syv?sti huo'aten.
"Min? en rukoile vaan itseni t?hden", vastasi Liv punastuen; "mutta mieleeni vaan muistui mit? raamatussa sanotaan: 'anna sille, joka sinulta pyyt??, ?l?k? k??nny pois silt?, joka tahtoo sinulta lainata', ja minun mielest?ni sin? tarvitsisit apua nyt. Ja jos olisit kuullut h?nen kertovan kuinka h?n on n?lk?? ja vilua k?rsinyt ja kurjuudessa kuljeskellut koko elin-aikansa, silloin et olisi niin hidas etk? vastahakoinen, is?. H?n on niin k?yh?, ett? kivi tuolla pihalla on h?nt? rikkaampi, ja h?n k?velee kuin kerj?l?inen ihmisten parissa, vaikk'ei h?nell? ole niink??n suurta synnin taakkaa, kuin min? voisin sormellani kantaa".
Gunnar katseli h?mm?styneen? tyt?rt?ns?, sill? n?in h?n ei muistaaksensa koskaan ollut kuullut h?nen puhuvan. H?n tarttui laimeasti h?nen k?teens?, sanoen:
"Kissa kyll? tiet?? ket? se hyv?ilee. Ole varoillasi tytt?reni, on eroitus sammaleen ja utuvien v?lill?, vaikka molemmat ovat pehmoset ja hienot".
Liv vaikeni ja meni istumaan. Sanoi sitten matalalla ??nell?: "Luulin vaan ett? voi vaivaksi syd?mmelle k?yd? jos ajaa ulos pime??n y?h?n sen, joka etsii valoa, eik? ole tapa repi? pois puhkeavia lehti?".
Gunnar katseli h?nt? ter?v?sti. "Kuka opetti sinulle t?m?n?" kysyi h?n.
"Oo -- se juolahti vaan mieleeni", vastasi Liv.
Gunnar kallisti p??t?ns? alas p?yt?? vasten ja mutisi itsekseen: "Hm -- -- hm -- yht? tumma ja musta h?nkin oli -- Aslak nimens? oli. Herra Jumala varjele minua kahdenkertaisesta synnist?! Ei h?n suinkaan sanonut sinulle mist? tuon nimen on saanut?" kysyi h?n yht'?kki?, vaan ei katsellut Livi?.
"Ei, sit? h?n ei sanonut".
"Vai niin -- ?l? aja ulos pime??n y?h?n sit?, joka valoa etsii. Tahdon huomenna puhua h?nen kanssansa".
Aslak seisoi viel? kuuntelemassa oven ra'ossa. "Vai niin, vai sin? tulet puheilleni huomenna?" sanoi h?n ja nauroi itseksens?, -- "no niin, Gunnar Haugen, min? olen oleva valmis sua vastaan ottamaan sek? p??nkivistyksell? ett? kauniilla sanoilla. Ja sin? et k?rsi silmi?ni? Se on kyll? arvattava; mutta niiden pit?isikin polttaa sinua sielun sisimm?ss? sopukassa, tied?tk?s, ja Livi? min? pid?n k?dess?ni, sit? lintua ei ollut vaikea kiinni saada; mutta kun se kerran on h?kkiin joutunut, ei ole en?? siivill? leuhottamista. Hei! Minun tekisi mieli tiet?? mit? ?iti on sanova t?st?". Ja n?in sanoen hiipi Aslak s?nkyyn yht? hiljaa kuin oli sielt? tullut.

TOINEN LUKU.
Kun Aslak her?si seuraavana aamuna, istui Gunnar h?nen edess?ns? ja katsoa tuijoitti h?neen. Aslak h?mm?styi v?h?sen ensi hetkess?, mutta tointui kohta:
"Nyt olen varmaan nukkunut liian kauan, koska sin? istut t?ss? mua katselemassa".
"Eip? juuri -- tahdoin vaan n?hd? kuinka sin? nukuit".
"Oi, min? olen nukkunut niin hyvin, niin hyvin, mutta semmoista vuodetta ei minulla muistaakseni koskaan ole ollutkaan".
"Kuinka muuten voit?"
"Kiitos kysym?st?, sit? en nyt voi niin tarkoin sanoa, kun juuri her?sin. Kuitenkin minusta tuntuu ik??nkuin olisin kauhean kankea viel? j?senist?ni, ja minulla on niin kummallinen poltto p??ss?ni, ett'en voi ajatella oikein selv?sti. Mutta -- kaiketi se paranee my?hemmin p?iv?ll?, ja sitten saan koettaa p??st? edemm?ksi t??lt? kappaleen matkaa. Paljon kiitoksia sinulle ruo'asta, juomasta ja majasta".
Gunnar istui leikkien linkku-veitsens? kanssa; nyt h?n rupesi hakkaamaan s?ngyn laitaan. "Luulenpa parhaaksi ett? j??t makaamaan t?m?n p?iv?n", sanoi h?n viimein, "aamiaisen saat kohta". Aslak tahtoi suudella h?nen k?tt?ns?, mutta Guunar oli jo noussut ja meni ulos.
Ei kauan kest?nyt ennenkuin Liv tuli sis??n ruo'an kanssa.
"Kuulin ett? jaksat huonosti t?n??n".
"No niin -- kyll? toivon pian paranevani aikaa voittain. Is?si on ollut kyll? hyv? sallimaan minun j??d? t?nne makaamaan t?m?n p?iv?n".
"Vai niin, eik? h?n sanonut muuta?"
"Ei, kuinka voisin sit? odottaa? Puhuitko h?nen kanssansa eilen?"
"Sen min? tein".
"Mit? h?n vastasi? Ei se suinkaan ollut mahdollista?"
"H?n ei antanut mit??n varmaa vastausta".
"Vai niin, se ei suinkaan k?y laatuun siis -- oi herra Jumala, jos sin? puhuisit h?nelle viel? kerran! Niin, anna anteeksi ett? olen n?in suora sinua kohtaan, mutta min? pid?n sinusta niin paljon, n?etk?s".
Liv hymyili. "Kyll? min? sen teen", sanoi h?n, "vaan kyll? h?n sen itsest??nkin muistaa".
"Sun is?si on varmaankin hyvin syv?mielinen".
"Niin on".
"Ja v?h?n harvapuheinen".
"Niin, h?n ei puhu paljon".
"Mutta kyll? min? takaan ett? ei ole turhia, mit? h?n puhuu. Arvattavasti h?n ei sitten pid? niist? ihmisist?, jotka liian laveasti puhuvat?"
"Ei h?n niist? juuri pid?, jotka liian paljon puhuvat. Joka aina puhuu, se ei aina totta puhu, arvelee h?n."
"Vai niin! niin, tied?tk?, kun asiaa tarkoin ajattelee, niin h?n on