Lea; Margareta | Page 2

Kreikkalainen, lukee yht? kevytmielisesti Moseksen lakia kuin pakanain saastaisia kirjoituksia. Tutkistella muukalaisten eksytt?vi? kirjoja: rangaistuksen alainen teko!
JOAS. Kivityst? ansaitseva, kivityst?.
SAKEUS. Ja mik? on h?n viel?? K?yh? rotta. Ja se on pyk?list? pahin. Antaisinko siis tytt?reni h?nelle? En, niin kauvan kuin el?? Israelin Jumala!
JOAS. Min? kiit?n teit?. Mutta olkoon asia lujasti vahvistettu, vierasmiesten kuullen.
SAKEUS. Se tapahtukoon, kun tytt?reni tulee.
JOAS. Miss? viipyy h?n? Ehk? tuon kirotun saduseuksen luona taas, h?nen viekkaan ?itins? puheilla.
SAKEUS. Erehdytp?. Nyt on h?n luvallani pois, mutta kadunpa toki, ett? p??stin h?nen. Jo eilen l?ksi h?n er??n yst?v?ns? seurassa katsomaan tuota profeettaa, n?kem??n h?nen ihmeit?ns?, joista kerrotaan loppumatta. Kimahtihan--ja sen mahdat tiet??--eilen kaupungissamme suuri huuto ja maine tuosta eriskummallisesta miehest?, tuosta Natsarenuksesta, jota kutsutaan profeetaksi, viel?p? Messiaaksikin.
JOAS. Kaikki hulluutta! Tutkistele kirjoja; niist? olet l?yt?v? j?rk?ht?m?tt?m?n todistuksen, ettei tule profeettaa Natsaretin kaupungista, saatikka Messias, Israelin luvattu ylk?, Davidin huoneen herra.
SAKEUS. Min? sanon: niin kertoilee kansa.
JOAS. T?m? kansa, t?m? viheli?inen joukko, joka ei tunne lakia eik? profeettoja, olkoon kirottu! Kirottu olkoon tomppelikas roistokansa! Ah, ett? laskitte neidon siihen petolliseen virtaan.
SAKEUS. Toivon kuitenkin...
JOAS. Vaiti! Seitsem?nnen rukouksen hetki on tullut. (Laskee polvillensa ja rukoilee.) Min? nostan k?teni yl?s korkeuteen ja kiit?n sinua, Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakopin Jumala ja meid?n is?imme Jumala! Min? kiit?n sinua, etten ole ry?v?ri, en varas enk? valehtelija, etten istu siell?, miss? pilkkaajat istuvat, vaan k?yskelen kaukana jumalattomain retkilt?. Katso, min? olen kuin istutettu viikunapuu juoksevan virran reunalla, joka aina on kantava hedelm?ns? oikeaan aikaan ja jonka lehdet eiv?t lakastu. Kaksi kertaa viikossa min? paastoan, kerran viikossa lahjoitan uhriarkkuhun ?yrin, ja aina Sinua sapattina ylist?n, veisaten temppelin pyh?ss? savussa. Herra, ken palvelee sinua hartaammin Benjamin maassa, ja ken on siis enemm?n ansaitseva, ett? h?nen hyvin k?vis, niin istuessa kuin astuessa, niin maatessa kuin valvoessa? Herra, suojele Joasta aina, mutta sy?kse h?nen vihamiehens? helvetin tuleen! Kuule rukoukseni, is?imme Jumala, sotajoukkojen ruhtinas, Herra Sebaot!
(Nousee yl?s. T?m?n kuluessa on Sakeus korjannut lippaansa ja tehnyt yht? ja toista siivoamista huoneessansa.--Lea tulee.)

NELJ?S KOHTAUS.
Entiset. Lea.
SAKEUS. Tytt?reni, sin? olet viipynyt kauvemmin, kuin lupani my?nsi.
LEA. Ah, is?ni! lent?en kuluu aika, kun syd?mmemme askartelee taivaan ihmet?iss?.
SAKEUS. Sielusi on tulessa ja liekiss?, luulen min?.
LEA. Oi, pyh?lle tuntuu ilma, jota hengit?n, pyh?lle tuuli viikuna-tarhassamme!
SAKEUS. Joko hulluttelet sin?kin?
JOAS. Mit? sanoin min?? Haa, villitys on saanut vallan!
LEA. Joas, ole lausumatta niin, ja sin?, mun is?ni armias. (Halailee is??ns?.) Is?, min? olen usein ollut tottelematon lapsi; mutta anna minulle anteeksi, taivaan rakkauden nimess?, anna minulle anteeksi kaikki. T?st?l?hin lupaan olla kuuliainen Leasi aina.
SAKEUS. Mun tytt?reni, hyv? lapsihan olet ollut aina, paitsi yhdess? kohdassa, mutta siin?p? tuiki itsepintainen ja vastahakoinen. Sin? ymm?rr?t?
LEA. Min? ymm?rr?n; t?m? viittaa Joakseen, mun ylk??ni.
JOAS (erikseen). ?Ylk??ni!? Sen sanan kuulen h?nen suustansa ensim?isen kerran. H?nen mielens? on muuttunut.
LEA. (Ottaa Joasta k?dest?.) Joas, aivan pense? on poveni ollut sua kohtaan, sen tunnustan; mutta min? tahdon rukoilla itselleni taivaalta rakkautta, ja rakkauden hengen lapsena sua kerran vaimonasi palvelen ja kunnioitan. Aram, nytp? unohdan sinun ja liityn Joaksen kohtaloon; sill? niin on is?ni tahto. Jos toisin tekisin, niin saattaisipa kenties murhe hautaan h?net, joka on mun siitt?nyt ja niin hell?sti kasvattanut, h?nenp? kenties kuolettaisin, ennenkuin aikansa on tullut, ja minua kohtaisi korkeuden rangaistus. Mutta jos t?yt?n h?nen tahtonsa, rakentaen rauhaa, niin asettuvat hyv?t enkelit huoneeseni ja viimein kantavat mun sieluni Abrahamin helmaan. Rauhaa, sovintoa tahdon tehd?, niin k?skee Natsarenuksen oppi, tuon Jumalan l?hett?m?n miehen oppi. (Ojentaa Joakselle toisen k?tens?.) Joas, katso morsiantas!
SAKEUS. T?m? on somasti tehty, mun lapseni, oikein soreasti! Joas, oletpa nyt kihlattu mies; h?n tarjoo sinulle k?tens? ja syd?mens?.
JOAS. Ole tervehditty, soma neito!
SAKEUS. Eik? ole h?n oivallinen lapsi?
JOAS. (Syleilee Lean p??t?.) Eih?n sit? voi kielt??. (Erikseen.) T?ytyy takoa, t?ytyy takoa, niin kauvan kuin on rauta l?mmin, takoa ja peitell? viel?, mill? silm?ll? katselen sun hulluuttasi. Mutta kas, kun kerran olet vaimoni, laillinen aviopuolisoni, niin kyll? sun opetan juoksemaan narrin retkill? ja kuulemaan tyhm?n Galilealaisen kirottua oppia. Toki nyt k?skee viisaus, ett? hallitsen mielt?ni viel? ajan tuonnemma, vaikka paisuukin sappi. Mutta tuleepa t?st? viel? luku laulun per?st?, tulee.
SAKEUS. Rukoilitko taas? Vaan sano: ah! eik? ole h?n oivallinen lapsi!
JOAS. Ei voi kielt??.
SAKEUS. Natsarenus on siis vaikuttanut hyv?? eik? pahaa.
JOAS (purren hammasta). Hmm, hmm! (Lea k??ntyy is?ns? puoleen.)
LEA. Mun kallis is?ni! hyvin tekee h?n kaikki, t?m? mies. Sairaat h?n parantaa, syntisille saarnaa h?n armoa ja orjille ij?ist? vapautta. Oi! olenhan n?hnyt h?nen ihmeellisen voimansa, sen n?in kun talutettiin h?nen eteens? mies, joka mykk? ja kuuro oli. Liepe?sti tarttui h?n mieheen, painoi sormensa h?nen korviinsa ja katsahti laupeaasti yl?s taivaaseen. ?Hefata?, h?n lausui, ja kohta aukenivat miehen korvat, h?nen kielens? siteet p??stettiin, ja selv?sti h?n haasteli suureksi ihmeeksi kaikille. Mill? kiitollisuuden ihastuksella silloin parannettu katsoi parantajaansa, ja mill? jumalallisella hymyll? loi h?neen silm?ns? Natsaretin poika, rakkautta t?ynn?! Mik? juhlallinen hetki, jona kaikki kansa itkuun hyrsk?hti heid?n ymp?rill??n! Oi! armon-liiton enkeli on meit? l?hestynyt matalasta majasta Galilean vuorilta, mutta Jumalan linnasta on h?nen sielunsa l?htenyt alas. Ja siunattu olkoon se kohtu, joka h?nt? kantoi, siunatut ne