Lauluja ja ballaadeja | Page 2

kuoli ?kkiarvaamatta Greenockin kaupungissa.
Lempi "Yl?maan-Meeriin" oli Robert Burnsin syvin tunne, ja h?nt? runoilija muistaa el?m?ns? loppuun saakka. Tyt?n traagillinen kuolema j?tti runoilijan mieleen kaipuun, joka yh? uudestaan puhkeaa ilmi mit? ihanimmin s?velin. Viel? niin my?h??n kuin v. 1792 h?n on Meerille omistanut er??n kauneimpia laulujaan.
Seikka, ett? runoilijan ulkomaamatka j?i viime tingassa sikseen, oli riippuva siit? huomiosta, jonka h?nen runokokoelmansa oli her?tt?nyt. Tilauskirjoituksella julkaistusta runovihkosta, joka oli tuottanut Burnsille 20 puntaa, oli muutamia kappaleita eksynyt my?skin p??kaupunkiin. Runoilija oli syyskuulla jo ostanut matkalipun Clydest? L?nsi-Intiaan l?htev??n laivaan, kun kirje, jonka tri Blacklock oli Edinburghista kirjoittanut Burnsin yst?v?lle, ?kki? muutti Robert Burnsin kaikki aikaisemmat suunnitelmat. Kirjeess? annettiin suuri tunnustus runokokoelmalle ja neuvottiin, miten uusi painos siit? voitaisiin saada aikaan p??kaupungissa, niin ett? se tuottaisi runoilijalle taloudellisia etuja.
Burns j?tti matkansa sikseen ja l?hti Edinburghiin syksyll? v. 1786. Nyt h?nen kohtalonsa ?kki? muuttui. Uuden painoksen tilauskirjoitus avattiin; Burns oli kuuluisa runoilija, aikansa kirjallisuuden merkkimiehi?, ja p??kaupungin kaikki seurapiirit olivat h?nelle avoinna. Hienosto kilpaili saadakseen saleissaan n?ytell? "Ayrshiren kynt?miest?", joka osasi kirjoittaa niin kauniita lauluja, ja joka esiintymisess??n ja k?yt?ksess??n oli niin ?lyk?s, vaikka oli pelkk? moukka.
Runoilija kuitenkin oivalsi, ett? hienojen seurapiirien?kunnianosoitukset olivat p??asiallisesti uteliaisuuden aiheuttamia. Kun ensi kiihko oli asettunut, kylmeniv?t v?lit, ja ylv?s katkeruus j?i runoilijan mieleen. Muutamia todellisia suosijoita onnistui Burns kuitenkin saamaan, Glencairnin kreivin ja Gordonin herttuattaren. Yst?vyyden siteet koko el?m?ns? ajaksi h?n sitoi m. m. Cunninghamin veljesten ja William Nicolin, Edinburghin korkeakoulun opettajan kanssa. Kuinka hyv?ns?, p??kaupungissa Burns ei viihtynyt. Runokokoelman uusi, melkoisesti laajennettu painos valmistui. kes?ll? v. 1787, tuottaen Burnsille kokonaista 500 puntaa. H?n oli nyt taloudellisesti verraten riippumaton mies.
T?ll? v?lin oli Meeri Campbell runoilijan suruksi kuollut.
Tehty??n laajoja matkustuksia Skotlannin eri osiin, tutustuakseen l?hemmin kansaansa ja maansa luontoon, vanhempaan ja uudempaan kansanrunouteen sek? kotimaisiin s?velmiin, ja huomattuaan, ett? h?nell? p??kaupungissa ei ollut ajan pitk??n todellista kannatusta?odotettavissa, h?n p??tti lopullisesti j?tt?? Edinburghin ja palata takaisin maalaisel?m?n yksin?isyyteen. Jo matkoillaan h?n oli k?ynyt my?skin Mauchliness? ja siell? uudistanut suhteensa aikaisempaan lemmittyyns? Johanna Armouriin, jonka is?ll? ei en?? ollut mit??n muistutettavaa kuuluisaa v?vypoikaa vastaan.
J?rjestetty??n asiansa Edinburghissa, Burns vuokrasi kev??ll? v. 1788 kauniin Ellislandin maatilan Nith-virran rannalla Dumfriesin piirikunnassa ja meni naimisiin Johanna Armourin kanssa.
Pari ensi vuotta, Ellislandin verraten itsen?isiss? oloissa, perheen keskuudessa oli onnen aikaa Robert Burnsille. Puoliso Johanna oli herttainen, toimelias vaimo ja hell?sti kiintynyt huikentelevaan mieheens?, jonka el?m?ntapojen s??nn?tt?myyksi? oleskelu p??kaupungissa ei suinkaan ollut parantanut. Ett? kiintymys todellisuudessa ja loppujen lopuksi oli molemminpuolinen, todistavat useat Burnsin runoelmat, m. m. runo "Kaledonia", joka on kirjoitettu vuotta ennen runoilijan kuolemaa.
Mutta pian ilmaantui ulkonaisia vaikeuksia. Vuokraehdot olivat ylen rasittavat, maatila oli kokonaan rappiolla, ja maanviljelys osoittautui huonosti kannattavaksi. Perheen lis??ntyess?, entiset s??st?t pian hupenivat, ja puute alkoi ahdistaa. Saadakseen lis?tuloja, Burns vastaanotti tullivartian toimen l?heisess? Dumfriesin kaupungissa, hoitaen sen ohella maanviljelyst??n yh? edelleen v. 1791 loppuun saakka.
Vaikka vastoink?ymiset ahdistivat, ja runoilijan itsetakeisuuden kaipuu ja oman arvon tunto eiv?t n?iss? toimissa n?kyneet voivan saada tyydykett?, oli Ellislandin oloaika, vuosina 1788--1792, kuitenkin runollisessa suhteessa varsin tuottelias. Yh? viel? Burnsin runosuoni uhkui ehtym?tt?m?n? ja v?litt?m?n raikkaana. Herkkyydess?, syv?ss? tuntemuksessa, k?sittelyn hienoudessa ja muotovalmiudessa moni t?m?n ajanjakson runo voittaa kaikki aikaisemmat. T?lt? ajalta on m. m. runo "Meerille taivaassa", Burnsin korkein runollinen enn?tys.
Kun k?vi mahdottomaksi hoitaa rinnan kahta ihan erilaista tointa, myi Burns vuokraoikeutensa Ellislandiin, ja muutti v. 1792 vaihteessa Dumfriesiin, Solway-lahden rannalle, antautuen yksinomaan tullin palvelukseen. T?m? oli raskas ja Burnsille itselleen onneton askel, mutta runoilijan terveys oli huonontunut ja h?n tahtoi kuoleman varalta turvata perheelleen valtionel?kkeen.
Runoilijan el?m?n viime jakso oli monessa suhteessa pettyneiden toiveiden katkera aika, joka saattoi h?net joskus hakemaan lohdutusta lasista. Sis?isesti h?n oli tyytym?t?n, ja ulkonaisia selkkauksia ilmaantui. Voimakkaassa itsetunnossaan ja halveksien luokkaeroitusten rajoja, h?n vilkkaalla my?t?tunnolla seurasi Ranskan vallankumouksen tapahtumia, mutta joutui sen kautta valtiollisesti ep?iltyjen kirjoihin. Lis?ksi h?nt? rasitti murtunut terveys. Kuitenkin h?n Dumfriesissakin saavutti monta arvokasta yst?vyytt? ja sai tilaisuuden nauttia sivistyneiden naisten virkist?v?? seuraa. Loma-aikoinaan h?n usein l?hti Dumfriesista matkoille ihailemaansa Yl?maahan ja sen raittiille tuntureille. Kirjalliset harrastukset askarruttivat Burnsia yh? edelleen, ja tuon tuostakin h?nen henkens? kohosi yleviin runo-luomiin. T?m?n ohella h?n yst?v?ns? George Thomsonin kanssa toimitti kokoelman is?nmaallisia kansanlauluja ja s?velmi?, josta ty?st? h?n auliisti kielt?ytyi vastaanottamasta palkkiota.
Taloudellinen ahdinko, suru tytt?ren kuolemasta ja reumaattinen kuume vihdoin mursivat Robert Burnsin heikontuneen ruumiinrakenteen. Runoilija kuoli Dumfriesissa 37 vuoden ij?ss? 21 p:n? hein?kuuta 1796.

Robert Burns k?ytt?? runoelmissaan yleens? Skotlannin kansanmurretta ja vain ani harvoin puhdasta englannin kirjakielt?. H?nen lemmenlaulunsa ja ballaadinsa ovat aina laulettavia. Noissa lyhytsanaisissa, sointuvissa, reippaasti iskeviss? rytmeiss? on omituinen vieh?tys, mik? Burnsia vieraille kielille k??nnett?ess? j?? aina suureksi osaksi hukkaan.
Burnsin runot ovat sanan kauneimmassa merkityksess? kansanomaisia, ja useat niist? ovat muuttuneet todellisiksi kansanlauluiksi. Kaikkialla, miss? englanninkielt? puhutaan, ne ovat k?yneet rakkaiksi, ja on sanottu, ett? Englannin laajassa maailmanvallassa tuskin kuluu hetke?k??n, ilman ett? jossakin paikassa brittil?ist? aluetta jokin Robert Burnsin laulu kajahtaisi. H?nen runoelmiaan on uudestaan ja yh? uudestaan k??nnetty useimmille Euroopan kielille, ja h?nen hedelm?itt?v? vaikutuksensa eri maiden runoilijoihin on viime aikoihin saakka ollut selv?sti