Laulu tulipunaisesta kukasta | Page 4

semmoista saa joka p?iv? n?hd?!?
?Oikein! Jo t?t? riitt??kin kerrakseen!?
Olavin silm? loisti ja h?n vilkasi salavihkaa hymyillen Gaselliin.
?Mutta me tahdomme viel? hiukan py?ri? ennenkun erotaan!? sanoivat tyt?t.
?Ka py?rit??n!?
Mit? nuo t?hdet merkitsee, joita meid?n kohdall' on kaksi? Ett? tytt? ja poika toisilleen on tullut jo rakkahaksi!
?Onpa se kaunis laulu!? ajatteli Olavi ja puristi tiet?m?tt??n rinnallaan astuvan Gasellin k?tt?. Tytt? otti kiinte?mm?n otteen. Samassa joku vei Olavin piirin keskelle.
Mit? nuo t?hdet merkitsee, joita meid?n kohdall' on nelj?? Omalle tyt?lle k?tt? annan ja muille k??nn?n selj?n!
?Enp?s min? noitakaan sanoja ole ennen huomannut?, jatkoi Olavi mietteit??n, ojentaen Gasellille k?tens?.
Mit? nuo t?hdet merkitsee, joita meid?n kohdall' on viisi? Toivon on loimet ja kaihon kuteet ja lemmenlangasta niisi!
?Olkoon vaikka kultalangasta?, sanoi joku nauraen, ?mutta kyll? ainakin meid?n pitk?matkaisempien pit?? jo l?hte?.?
?Ei mit??n eriseuraisuutta; yhdess? sit? l?hdet??n, kun l?hdet??n. Mutta sit? ennen viel? pieni loppupy?r?hdys!?
Enk? m? sinusta eroais, en eroais, vaikk' kivet kiljuis, maa halkeis, puut puhkeis, meri mustaksi muuttuisi En eroais, en eroais!
?Mutta erota sit? nyt pit??, vaikka itku p??sisi! Hyv?sti, hyv?sti!?
Eri haaroille erkanevat kattelivat toisiaan hyv?stiksi.
Olavi aikoi juuri l?het? tytt?parvea, mutta samalla h?nen edess??n seisoi syv?, avonainen, sininen katse--Mets?nneito! Se katse oli tyyni ja rauhallinen, niinkuin ennenkin; mutta siin? oli samalla jotain muutakin, joka tunki naskalina Olavin l?vitse. H?n tunsi itsens? syylliseksi ja kavahti kalpeaksi kuin palttina. Ei voinut astua askelta eteen eik? taakse, tunsi vain kuinka sininen katse yh? t?ht?si h?neen.
Mutta siihenk??n h?nen ei sopinut j??d? seisomaan. H?n kohotti arasti katseensa Mets?nneitoa kohti, mutta se sattuikin hiukan syrj??n ja kohtasi er??n toisen silm?parin. Sekin katsoi h?neen--kysyen, ihmetellen, ja sitte siit? tulvahti sellainen kimppu kirkkaita, s?ihkyvi? s?teit?, ett? kaikki muu soentui h?nen ymp?rill??n ja veri sy?ks?hti j?lleen kuumottaen poskille.
?Hyv?sti!? H?n kohotti koko tytt?parvelle yhteisesti hattuaan ja k??ntyi selin.
Nuoriso hajausi kukin suunnalleen.
?Enk? m? sinusta eroais, en eroais!?
kuului kotiin menevien Mets?kulman poikien laulu joen toiselta puolelta, kun Olavi astui kotipellon rinnett? yl?s.
?En eroais, en eroais!?
toisti Olavi hyr?illen--outo, p??tt?v?inen, miltei hurjanriemukas ilme kasvoillaan.

3. ?IDIN KATSE
Kev?ty?n h?m?r? oli astunut tupaan ja istuutunut per?penkille. Kaikki oli hiljaista.
?Onko se siin? taasen?? kysyiv?t suuren astiakaapin hyllyill? etunojossa lep??v?t lautaset. Sill? he olivat ylemmill? hyllyill? ja heill? oli muutenkin huonompi n?k?.
?On!? vastasivat alihyllyill? olevat lusikat surullisesti.
He tarkottivat harmaata miehen hattua, joka lep?si hyllyn, ruokakaapiksi ulkonevan alaosan kansilaudalla. ?Se on nyt jo toinen y??, jatkoivat lautaset.
?Niin on!?
?Y?ll? tulee ja y?ll? menee--ei t??ll? ole ennen sellaisia n?kynyt?? ihmetteliv?t taasen lautaset.
?Se on tytt? nyt siin? ij?ss?!? hym?hti kerma-astia, joka seisoi kahvilautasten takana eik? voinut mit??n n?hd?, mutta tiesi hyvin mist? oli puhe.
?Ja poika kanssa!? lis?si sokeriastia merkitsev?sti.
Lautaset kohauttivat paheksuen olkap?it??n: kerma-astia ja sokeriastia olivat tunnetut kevytmielisist? puheistaan.
Sitte oltiin hetkinen vaiti.
?Ihmetytt?? mit? ne oikein kesken??n puhelevat?? virkahtivat taas lautaset.
?Ei t?nne voi mit??n kuulla, ne kuiskailevat?, vastasivat lusikat.
Sitte kukin painautui omiin mietteisiins?.
?Voi kuinka min? sinua odotin!? kuiskasi tytt?, kiert?en l?mpim?t k?sivartensa nuorukaisen kaulaan. ?Min? niin pelk?sin ett? jos sin? et tulekkaan, ett? jos olisi joku este sattunut.?
?Kuinka voisi semmoista sattua, kuka voisi minua est?? sinun luoksesi tulemasta? Mutta min? en p??ssyt aikaisemmin--min? en tied? miksi ?iti oli t?n? iltana niin kauvan ylh??ll?.?
?Vaan jospa...? alotti tytt?, mutta kiihke? suudelma sulki h?nen huulensa.
?Jos tiet?isit?, jatkoi nuorukainen hetken p??st?, ?kuinka min? olen sinua kaivannut ja koko p?iv?n vain odottanut ett? ilta joutuisi. Siit? asti kun min? sinun gasellinsilm?si n?in, en ole voinut muuta ajatella.?
?Niink?, Olavi?? Tytt? puristausi lujempaan.
?Ja tied?tk?, mit? min? t?n??n ajattelin, kun olin pellolla kynt?m?ss?? Min? ajattelin ett? kun sin? olisit pieni kukka, niin min? kiinnitt?isin sinut rintaani, ett? voisin alati sinua katsella. Taikka kun sin? olisit pieni omena, niin min? kantaisin sinua taskussani, ja ottaisin sinut aina salaa esiin, puhelisin sinulle ja leikkisin sinun kanssasi, eik? kukaan tiet?isi mit??n.?
?Kuinka sin? puhut kauniisti, Olavi!?
?En min? olisi voinut uskoa, vaikka kuka olisi sanonut, ett? rakkaus on t?llaista. Se on niin kummallista--tied?tk?, min? tahtoisin...?
?Mit? sin? tahtoisit? Sano!?
?Puristaa sinut kuoliaaksi--t?ll?lailla!?
?Kunpa min? saisinkin sill?lailla kuolla--nyt, t?h?n paikkaan!?
?Ei, ei! Tukehuttaa min? sinut tahtoisin--yhteen ainoaan loppumattomaan suudelmaan.?
H?m?r? r?p?ytti silmi??n--ja ummisti ne hiljalleen kiinni. Niinkuin joku olisi koskettanut eteisen oveen, niinkuin se olisi liikahtanut.
Kaksi p??t? kohoutui, kaksi syd?nt? miltei lakkasi ly?m?st?.
Ja taasen uudelleen, selvemmin--niinkuin ovi olisi ty?nnetty sel?lleen.
Nuorukainen kohosi istualleen, tytt? tarttui tyrmistyneen? h?nen k?teens?.
Ja nyt jo aivan selv?sti--askeleita, jotka l?heniv?t. Raskaita, viiv?ht?vi? askeleita, niinkuin tulija olisi ollut lopen uupunut, tai ep?ilisi astuakko eteenp?in vai palata.
Veri pakeni nuorukaisen kasvoilta. Se oli kuin uskomatonta unta, ja kuitenkin h?n tunsi nuo askeleet pett?m?tt?m?sti--olisi tuntenut tuhanten joukosta.
?Minun t?ytyy nyt l?hte?!? H?n puristi tyt?n k?tt? niinkuin olisi tahtonut sen musertaa ja tarttui h?t?isesti hattuunsa. Astiat hyllyill??n vavahtivat.
Nuorukainen hoiperteli ovea kohti, vaistomaisesti, mit??n n?kem?tt?. Tarttui k?densijaan, mutta ei ollut voimaa avata.
Sitte tuntui niinkuin h?nen kuitenkin pit?isi menn?--h?nen t?htens?, joka vuoteessa v?risi, ja viel? enemm?n h?nen t?htens?, joka eteisess? seisoi. Ovi avautui ja painui j?lleen kiinni.
H?m?r?ss? eteisess? seisoi vanha vaimo. H?n seisoi liikkumatonna kuin patsas, kasvot n?yttiv?t ryppyihins? kivettyneilt? ja katseessa kuvastui sellainen suru ja tuska, ett? nuorukainen tunsi lyyhistyv?ns? kokoon kuin raskaan painon alla.
Kului hetki ja toinen, kumpikaan ei liikahtanut.
Vanhan piirteet n?yttiv?t