Lastuja IV-VII | Page 6

miss? maa er?isin etsitt?v?.
Sill? h?n ei n?e, ett? kauniina kaarena kulkee h?nen kahdenpuolensa Tapion tytt?rien jono, ajaen riistaa h?nen eteens? ja est?en sit? pois pakenemasta. Pihlajaisilla virvoillaan ohjaavat Metsolan paimenet karjaansa, ja mik? ei viittauksista v?lit?, sille ilmaa soittavat, ja mik? ei siit? s?ik?hd?, sit? selk??n sipaisevat. Ei h?n tied?, ett? Tapio ja Mielikki kukin kuusensa alla Tuomivaaran rinteell? istuen h?nen kulkuansa seuraavat ja sinipiikain ajoa ohjaavat ja l?hett?v?t n?rhins? neitosille sanaa viem??n, ett? tiet?isiv?t, miss? jousimies menee ja minne heid?n on saalista h?nen eteens? ajettava. Ei h?n ajattele muuta, kuin miten saisi uutta otetuksi ja miten saaliskokonsa yh? suuremmaksi kasvamaan. Ei ajattele antajan kiitosta eik? haltiain hyvityst?.
Itseens? tyytyv?isen? on h?n istuutunut ahon keskelle vastap??t? Tuomivaaraa saalistaan lukemaan, joka jo alkaa hartioita painaa. Uupunut h?n on, mutta yh? pit?isi mieli enemp?? saamaan, jos vain jaksaisi kotiin kantaa. Mutta liian kaukana on majansa h?nen t?nne saakka s?ili?t? tehd?kseen. Ja h?n p??tt??, oravansa, j?n?ns?, kettunsa ja ilveksens? nyljetty??n, l?hte? pois, toiste taas palatakseen.
Mutta sill'aikaa kun h?n n?it? toimii ja hyvill? mielin hyr?ilee, l?hestyv?t mets?nneidot ahoa, piiri??n pienennellen. Ei kukaan ole saanut h?nt? n?hd?kseen, mutta oudosti syk?ht?? heid?n syd?mens?, kun kuulevat h?nen askelensa, ja kummasti vihlaisee rinnassa, kun h?n koiraansa vihelt??. Liikahdus kulkee l?pi koko heid?n jononsa, kun jousi hel?ht?? ja nuoli vinkuen lent??, kiinni he sit? kilvan lennosta tavoittavat s?ilytt??kseen sen Suuren Jousimiehen muistona Tapiolan tytt?aitoissa, jonne mets?miesten kaikki kadonneet nuolet joutuvat... Mutta nyt on rohkea, hillit?n halu heid?n rintansa t?ytt?nyt saada n?hd? h?net ja h?nelle n?ytt?yty?. Tuossa h?n on l?hell?, ei ole kuin n?reikk? v?liss?, n?reikk? tosin tuuhea, mutta matala... H?n kuuluu haastelevan hallilleen ... jo nousevat he varpailleen ... ja kaulojansa kurkottavat... Silloin kuuluu kaukaa huuto ylh??ll? ilmassa, Tapion varoitus tytt?rilleen, ja pel?styneen? parvena pyr?ht?? tytt?rien lauma lentoon, ja ilmassa on hetken aikaa havina niinkuin lintujen lent?ess?, kunnes se heikkenemist??n heikkenee ja tytt?ret kyyhkysparvena kokoontuvat Tapiovaaran rinteelle.
Alakuloiseksi k?y taas impien mieli. Eiv?t saaneetkaan n?hd?, eiv?t n?ytt?yty? h?nelle, jota jokainen syd?mess??n lempii.--Ei h?n huoli meist?, ei meit? ajattele, ei meit? muista, ei aavistanutkaan l?hell? olevamme, ei l?ht??mme kuullut eik? edes silmi??n nostanut. Pois laittautuu tuolla l?htem??n, ei koskaan en?? ehk? tule takaisin t?nne, ja jos tuleekin, muuanne on Tapio meid?t jo ehk? vienyt. Ja yh? murheellisempi on impien mieli niinkuin illastuvan auringon, joka jo mailleen painuu.
--Kun saisimme edes huomiseksi j??m??n!
--Hirven h?nen eteens? l?het?mme!
Ja tuiskuna rient?v?t toiset parasta el?ttihirve? Tapiolan haasta p??st?m??n, sill'aikaa kuin toiset taas jonoon asettuvat h?nt? mets?miest? kohden ajaakseen. Sen jos kaataa, ei jaksa yksin kantaa, vaan luo t?ytyy y?py? ja t?nne huomiseksi j??d?.
Mielikki n?kee tytt?riens? tarkoituksen eik? tahdo kielt?? heilt?, mit? kerran lupasi, ett? milloin mieleisens? mets?miehen kiert?nev?t, sille saavat karjastaan parhaan antaa. Mutta toisin panee h?n peuransa juoksemaan, toisin tytt?ret tahtoivat. Tytt?ret h?net suoraan aholle ajaisivat. Mielikki ohitse ohjaa, ettei saa Suuri Jousimies h?nt? kuin vilaukselta silm?t?. Kaiken muun unhottaen h?n koirineen suuren saaliin j?lkeen rient??. Poikki vaarojen, harjuja pitkin ja yli vesien harppailee hirvi tuon tuostakin pys?htyen koiraa vastustelemaan. Mutta niin pian, kun mets?mies on p??lle p??sem?ss? ja joustaan viritt??, l?htee se uuteen juoksuun, mets?nneitojen houkutushuudoista huolimatta. Sill? lupaa kysym?tt? ja haukkain varoittavista huudoista en?? v?litt?m?tt? ovat tytt?ret j?lkeen l?hteneet ja siirtyv?t vaaralle ajoa seuraten ja odottaen hirven uupumista.
Yh? kauemmas painuu hirvi poisp?in Tapiolan tanhuvilta Suuren Jousimiehen kotia kohti, jossa p?in ovat Pellervon peltoiset maat ja jonne mets?nv?en ei koskaan ole asiata menn?, eiv?tk? mene. Jo n?kyy savu nousevan Jousimiehen majasta tuolta puolen Rajaj?rven, mutta yh? jatkaa juoksuaan hirvi. H?t?illen huhuavat ja houkuttelevat neidot nimikkoaan takaisin, ett? k??ntyisi, ettei en?? etenisi, ei yli j?rven juoksisi. Mutta kintereill??n koira puhaltaa hirvi rantavaaralta j?rven kier?lle j??lle, siihen keikahtaa, jalkansa taittaa ja Suuren Jousimiehen k?dest? surmansa saa.
Vaaran laella istuvat immet t?hyst?m?ss? ja n?kev?t naisen tulevan tuvastaan j?rven niemest? vastap??t? ja jousimiest? vastaan rient?v?n, n?kev?t h?nen k?si??n yhteen ly?v?n ja kuulevat h?nen ihastuksesta huudahtavan:
--Kenen ihmehen onnella sait saalihit moiset?
Ja tyytyv?isesti hymyillen vastaa mets?mies:
--Sinun onnellasi lienee annettu, mik? ei ole omallani otettu!
Kovin k?y pahaksi mets?nneitojen mieli, kovin kirvelee heit? Suuren Jousimiehen kiitt?m?tt?myys. Vai h?nen naisensa onnella! Sen onnella, tuon, joka kotona istuu ja valmista odottaa, sill'aikaa kun he h?nen koiranaan kulkevat.
--Se h?nen koiranaan kulkekoon!
--Ottakoon sitten omalla onnellaan!
--Ottakoon vain naisensa onnella!
Kateus kalvaa, pettymys j?yt?? mets?nneitojen mielt? heid?n istuessaan illan h?m?rt?ess? vaaran rinteell? vastap??t? Suuren Jousimiehen tupaa, josta tuli tuikkaa h?nen naisensa nuotiolta toiselta puolen j?rven. Punaisena ruskottaa taivas, tuulta ja sadetta ennustaa ilma. Ja kun mets?nneidot pime?n tullen puitten latvojen p??llitse hajanaisina parvina kotiinsa kiit?v?t, pauhaa jo myrskyn? syksyinen mets?, susina ulvovat tuulisp??t ja luokkina huojuvat hongat. Irti repii myrsky j?rvest? j??n, irvistelevin ikenin ?rjyv?t aallot Jousimiehen rannassa, ja h?nen tupansa tutisee hajotakseen. Peikkoina kiljuu Tapion tyt?rten paha mieli sen ymp?rill?, ja vitsoina ruoskii heid?n vihansa viima lunta ja r?nt?? sen seiniin. Eik? uskalla h?n kolmeen p?iv??n eik? kolmeen y?h?n ovestaan ulos astua.
Mutta kun ovat aikansa raivonneet, niin uupuvat omaan vihaansa ja lauhtuvat lempeiksi. Ja kun Suuri Jousimies tyynen aamun valjettua taas