Lastuja IV-VII | Page 5

olivat aituuksensa valmiit, niiden sis??n simahuulin huhuten karjansa ajoivat ja ver?j?t umpilukkoon lukitsivat. Ken ei taipunut mielisuosiolla tulemaan, sit? vitsoilla ajoivat, pihlajaisilla piiskoilla, jotka olivat tuolta puolen Tuomivaaran taitetut. Mielikki itse karisteli koko p?iv?n viimeisi? lehti? puista ja seuloi h?rm?? oksille ja huurua maahan. Tapio rakenteli siltoja soiden ja salmien poikki, ja ennen iltaa ulvahtelivat jo siint?v?t sel?t, kun h?n kultaisella kurikallaan rannoilta ja niemien nenist? koetteli, kest?isik? jo j?? vieraan yli kulkea. Ja niin oli kaikki valmiina saapua salojen sulhon.
On varhainen aamuy?, salo nukkuu tuikkavan t?htitaivaan alla, jota ei heikoinkaan rusko viel? valaise. Tapio ja Mielikki lep??v?t viel? naavaisilla vuoteillaan, mutta tytt?ret jo valvovat ja odottavat aamun ensi koittoa ja Suuren Jousimiehen liikkeelle l?ht?? nuotioltaan, jonka ??ress? h?nen tiedet??n y?t??n viett?v?n. Pime? on viel? Tapiolan tanhualla, jossa he aittain ja pirttien v?li? h??riv?t ja v?h?n v?h? pys?htyv?t ulos pime?n sis??n tuijottamaan, eik? tulisi viestin tuoja, valkea huuhkaja, joka tapiolaisten y?llisen? airueena liikkuu.
Alkaa silloin kaksi kellankiilt?v?? pistett? loistaa pime?ss?, ja siiven havinan kuulumatta istahtaa y?lintu p?kkel?n p??h?n, joka on sen lepopaikaksi pyhitetty, keskelle pihamaata.
Neidot kyselem??n:--Mit? n?it?--Mit? kuulit?--Mit? tied?t Suuren Jousimiehen nuotiolta kertoa?
Huuhkaja heille haastamaan:
--Niemen kainalossa, lahden rannalla, tuolla puolella vesien on nuotionsa kuivaneen kelohongan juurella, jonka Ukko itse on Tapion pyynn?st? nuolellaan maahan pirstonnut mets?nk?vij?in helposti saatavaksi. Komea on mies, sankari varreltaan, ei ole ennen mets?miest? moista n?ill? mailla n?hty. Oksalla istuin ja mets?n pimennosta katselin: sel?ll??n lep?si havujen p??ll?, pitk? tukka kaulaa suojasi ja tuuhea parta rintaa, joka tyynesti kohoili. Ei teill?, tytt?ret, milloinkaan vierasta h?nen vertaistaan: pitk? kuin harjun honka, solakka kuin solkikoivu--sulhasenne!
Myh?ilev? ilo liekehti airuen silmiss?, sill? vaikka ukko totiseksi tekihe, oli tapansa leikki?kin laskea tytt?sten kera. Mutta tyt?t yhteen ??neens? huutamaan:--Rienn?mme katsomaan! K?ymme likelt? n?kem??n, ennenkuin em?nt? nousee!
Vaan silloin huuhkaja torumaan:
--Ei ole lupa l?hte?ksenne! Ei ole lupa l?hte?ksenne! Kaukaa katsonette, kauemmitse kiert?nette!
--N?itk? silm?ns?, huuhkaja?
--En n?hnyt, en tohtinut! Kun liikahti, l?hdin. Jos silm?ns? minuun sattui, siihen hoiperruin oksalta, sen tied?tte.
Vavahti Tapion tyt?rten rinta, ja l?htem?tt? j?iv?t, eteens? alas korven pime??n tuijottivat. Suloista olisi ollut heid?n Suuren Jousimiehen syliin hoipertua, h?nen silm?ins? nuolien satuttamana. Mutta eiv?t he koskaan saaneet tuhonsa uhalla mets?miest? n?hd? eiv?tk? h?nelle n?ytt?yty?, vaikka salainen lempi heid?n syd?miss??n h?nt? kohtaan ei koskaan kytem?st? lakannut.
Heikko rusotus kuumotti kaukaa mets?n sis?st?.
--Nyt on noussut, nyt tultansa ter?stelee aamua odottaessaan, sanoi huuhkaja. Samassa ilmaisi hiljainen vartioteeren kuherrus ylh??lt? Tuomivaaran laelta, ett? jo aamukin sarastaa.
Kiire tulee Tapion tytt?rille, haihtuva haaveet, eiv?tk? he taaskaan en?? muuta ajattele, kuin mitenk? saisivat paikat kuntoon toivotun taloon tulla. Jo on aika riistan p?iv?makuulleen menn?, jo toisen nousta ja kunkin oikealle sijalleen asettua, ett? er?mies etsim?tt? edest??n l?yt?isi.
Ja laumoittain lent?v?t linnut osoitettuihin urpupuihin, j?n?t painautuvat n?k?isille paikoille, ja oravat l?htev?t varpua pitkin mets?miest? vastaan juoksemaan. Tuokiossa on kaikki tehty, hetkist? ennen aamun p?iv?ksi valkenemista, sill? niinkuin pakenee sumu tuulen tielt?, niinkuin lent?? pilvi puiden yli, niin kiit?? mets?nneitojen lauma alas vuorelta askareilleen salon sis??n ja yht? pian sielt? takaisin Tapiolan tanhualle, ollakseen taas valmiina apuun rient?m??n, kun Suuri Jousimies ajonsa aloittaa.
Jo tulee toinen viestintuoja, Metsolan p?iv?inen airut, kokko, ilmojen kuningas, ja kertoo vieraan jo nuotioltaan nousseen, suortuviaan sukineen, peseytyneen ja loihtuja lukien uhrihopeitaan l?hteeseen sirottaneen. Ja kohta lent?? kolmas, n?rhineito, mets?n kaikkien kummien katselija, ja huutaa n?reen oksalta n?hneens?, miten joustaan tarkasteli ja nuolia viinest??n valitsi, ja liikkeelle l?hti.
--Minne l?hti?
--T?nne l?hti, yli vesien tullakseen.
--Oliko ison riistan nuolet vai pienen?
--Kaiken riistan oli aseet: orava ja lintunuolet, hirvinuolet, karhukeih??t, kaikki on varustellut, kaikkea pyyt??.
--Kaikkia pyyt?? ja kaikki saakoon! huuhdahtivat neidot.
Aamu on koittanut ja koitto p?iv?ksi valjennut. Ennen muita alkavat rusottaa Tapiovaaran huippuhongat, sitten luo yh? helottava taivas kuulakan ilman l?pi hohteensa alempana oleviin mets?isiin m?kiin ja sielt? alas soihin ja j?rviin, jotka kierin? kiiluvat huurteisten salojen keskess?.
H?n on l?htenyt nuotioltaan tuolle puolen vesien ja kulkee yli silloitetun salmen Tapiolan mannerta kohti. Notkea on k?yntins?, solakka vartalo huojahtelee, hieno j?? ulvahtelee jalan alla.
Ihmeiss??n katselee mets?mies ihania er?maita, jotka h?nen eteens? aukeavat. On h?n joskus ennenkin n?ill? mailla kulkenut, n?ist? vesist? yli astunut, ei koskaan ole Metsola h?nelle n?ihin pukuihin paneutunut. Vaarat palavat aamun tulessa kuin unessa aavistettu taikamaa, h?rm? puissa kimmeltelee, kuura maassa kiilt??, medelle haiskahtelee mets?, ja niin on kuin kantelet ilmassa soisivat. Jo ymm?rt?? h?n Tapion taivuttaneensa, jo mets?n Mielikin suosion saavuttaneensa.
Mustanaan ovat urpukoivut teiri? t?ynn?, ja ne odottavat kuin kyps?t hedelm?t puusta pudottajaansa.
Ei sit? niittynient?, ei sit? suosaareketta, josta ei j?n?n valkea turkki n?reen juuresta paistaisi ja mustat silm?t valkkaisi.
Satanaan juoksee oravaisia oksilla, eik? lakkaa halli haukkumasta, kerran vainun p??h?n p??sty??n.
Kuin koiria kyl?n kujilla hyp?htelee repoja polkujen poikki--ja ammutaan; ja ajamatta kurahtaa ilveksi? puihin--ja pudotetaan!
Sataisena keikkuu saalis h?nen ymp?rill??n, tuhantisena Tapion karja.
Posket palaen, silm?t ter?vin? t?hystellen ja jousi aina j?nteess? ja j?nteet aina joustavina vaeltaa h?n, ihastellen uusia saaliita ja uusia maita, jotka saalista antavat, mutta eniten ihastellen omaa k?tens? kantavuutta, oman silm?ns? tarkkuutta ja oman onnensa antia. Ei ole miest? mets?n k?vij?t? h?nen vertaistaan, ei toista, joka tiet?isi, niinkuin h?n, miss? on salo saalihisin,