Kuvauksia ja unelmia | Page 3

"Anomuksesi olkoon täytetty jo ennenkuin sen lausunutkaan olet, sä
seudun kaunehin kukka. Tahdotko valita puolison itsellesi maan
jaloimpien joukosta? Waikka kuninkaan oman pojan valitsisit, saat
hänet omaksesi, sen vannon. Eli halajatko valtaa ja kunniaa? Laaja,
kuni auringon, on Artasastan valta. Hän antaa sulle mitä vaadit, sillä
olet löytänyt armon hänen silmäinsä edessä."
"Kuninkaan olkoon kunnia ja ylistys! Woitto ja valta häntä aina
piirittäköön! Halpa on osa, jota palvelijattaresi pyytää. Anna, oi
kuningas, hänelle puolisoksi Israelilainen Bani, joka esihuoneessasi
palvelee!"
Kuningas rypisti kulmakarvojansa ja sanoi: "Bosnain tytär, kuninkaan
hyvyys on pyhä. Kauneutesi ja rikkautesiko annettaisiin vankeuden
lapselle, yhdelle niistä, jotka kuninkaan armosta ovat saaneet luvan

palata kotimaahansa, hävitettyä kaupunkiansa rakentamaan? Sinäkö,
maasi jaloin tytär! Isäsi suku hylkäisi sinut!"
"Rohkeneeko palvelijattaresi puhua?"
"Puhu!"
"Tämä Bani on kasvanut isäni talossa. Tyttären sielu on häneen
kiintynyt, kuin viiniköynnös puuhun. Ken voi heitä erottaa molempia
vahingoittamatta? Palvelijattaresi suku ei tahdo antaa häntä vankeuden
lapselle. Mutta katso, oi kuningas, sinun tahtosi on heidän lakinsa ja
lakisi on pyhä. Palvelijattaresi tietää, että sanasi on vankka vuori."
Kuningas käski kutsua sisään Moabilaisen Bosnain veljen. Tämä saapui
heti ja heittäytyi polvilleen kuninkaan eteen.
"Artasasta käskee sinua antamaan veljesi tyttären puolisoksi
Israelilaiselle Banille ja maksamaan hänelle neidon perinnön
viimeiseen ropoon asti ja antamaan immen estämättä seurata Bania
tämän kotimaahan, jonne kuningas on sallinut hänen lähteä omaistensa
luo."
"Kuulen ja tottelen," vastasi mies ja lähti kuninkaan käskyä täyttämään.
Mutta Bosnain tytär meni kotiansa ja sulkeutui kammioonsa, jossa
heittäytyi polvillensa ja kiitti Israelin Jumalaa, joka oli häntä auttanut.
Hänen vanha hoitajansa, joka oli häntä kotiin saattanut, oli jo matkalla
ehtinyt saada tietää mitä kuninkaan luona oli tapahtunut ja juoksi nyt
Banille ilmoittamaan hänen onneansa.
"Nyt," huusi vanhus riemuiten, "nyt saamme viedä sydämeni tyttären
isäimme maahan ja kaikki hänen rikkautensa tulevat omiksesi, sieluni
poika!"
Tajuttuansa vanhuksen tarkoituksen pyysi Bani häntä anomaan
Simritiltä tilaisuutta kahden kesken keskusteluun.
Kun sitten Simrit ja Bani tapasivat toisensa, sanoi Bani: "Simrit, oi

Simrit, onko minun uskominen mitä hoitajasi mulle sanoi? Tahtoisitko
todellakin sinä, isäsi tytär, seurata köyhää ja halveksittua vankia?"
Simrit punastui, ojensi hänelle kätensä ja sanoi: "Bani, olen puhunut
puolestamme. Tiesin tahtovasi minut omaksesi, mutta olevasi toivoton.
Nyt olen sinun."
Bani otti Simritin käden molempiin käsiinsä, mutta vaikeni. Wiimein
virkkoi hän: "Kiitos, oi Simrit, tästä suloisesta hetkestä. Mutta katso, en
kuitenkaan saata hyvyyttäsi niin väärinkäyttää. Huomenna lähden
kotimaahani. Siellä teen työtä kansani hyväksi. Mutta sinä, Simrit, et
saa mua seurata. Täällä olet arvossapidetty. Täällä on sulla ystäviä.
Maasi ruhtinaat sinusta kilpailevat. Voi, meillä olisit muukalainen, siksi
sinua siellä hyljättäisiin, kun taas täällä vankeuden lapsia halveksitaan.
Jää tänne kunniaan ja rikkauteen!"
Nyt nosti Simrit silmänsä, kohotti päänsä korkealle ja sanoi: "Ei, Bani,
sinun mukanasi tahdon seurata, sinun luonasi on kotini, täällä olen
vieras. Jumalaasi olen kauvan palvellut. Hän on tuleva Jumalakseni ja
kansasi kansakseni. Pyhittäkäämme omaisuudestani puolet Jumalan
temppelille ja sinä olet oleva herrani."
Vuoden olivat Bani ja Simrit asuneet kaupungissa, joka oli tunnin
matkan päässä Jerusalemista ja Bani oli kansansa päämiehiä. Ja Simrit
oli istunut kammiossaan ja kehrännyt ja kutonut kallis-arvoisia kankaita,
mutta nyt istui hän melkein koko päivän vaan lapsensa luona ja iloitsi
sen kauneudesta. "Bani, oi herrani," sanoi hän usein miehellensä,
"paljon hyvää on Herra mulle antanut. Kuinka taitaa sydämeni kyllin
kiittää ja ylistää?" Ja kun toiset naiset, Moabilaisten, Kananealaisten ja
muiden vieraiden kansakuntain tyttäret kaunisteleivat kultaisilla
koristeilla ja somistivat tukkansa ja astuivat näin koristettuina kaiken
kansan nähden, tahi tanssivat epäjumalainsa edessä, sanoivat he
Simritille:
"Simrit, miksis yksin sulkeudut huoneeseesi? Katso, kylliksi olemme
uhranneet, jättäessämme kodin ja ystävät seurataksemme vankeuden
lapsia heidän hävitettyyn kaupunkiinsa. Eihän meidän tarvitse kaikista
huveista kieltäytyä." Mutta silloin sanoi Simrit: "Olkaamme iloiset

kukin omalla tavallamme. Mulla on iloa enemmän, kuin monella
muulla." Muut naiset eivät kuitenkaan häneen suuttuneet, sillä hän oli
lempeä ja nöyrä sydämestään, eikä toisia moittinut, vaikk'ei
seurannutkaan heitä.
Mutta katso, silloin tuli käsky kaikille vankeuden lapsille Juudassa ja
Jerusalemissa kokoontua Jerusalemiin ja joka ei kolmen päivän
kuluessa tullut, hänen tavaransa piti hävitettämän ja hän itse
seurakunnasta erotettaman.
Ja Bani siunasi poikansa ja sanoi vaimollensa: "Herra olkoon kanssasi,
Simrit. Lähden Jerusalemiin."
Ja Simrit vastasi: "Herra suokoon sinun onnellisesti palata. Sydämeni
on raskas."
Ja Bani meni ylös kaupunkiin ja istautui kaiken kansan kanssa Herran
huoneen eteen.
[1] "Ja pappi Esra nousi ja sanoi heille, te olette rikkoneet naidessanne
muukalaisia vaimoja ja lisänneet Israelin synnit.
[1] (Esran Kirja, 10 l, 10 v. ja eteenpäin.)
Niin tunnustakaat nyt se Herralle teidän isäinne Jumalalle ja tehkäät
sitä, kuin hänelle kelpaa ja eroittakaat teitänne maan kansoista ja
muukalaisista vaimoista.
Niin vastasi koko seurakunta ja sanoi korkealla äänellä: se pitää niin
tapahtuman, kuin sinä meille olet sanonut.
Mutta kansaa on paljon ja on sade ilma ja ei voi ulkona seisoa, eikä
tämä ole yhden eli kahden päivän työ, sillä meitä on paljon, jotka
olemme siinä asiassa sangen suuresti syntiä tehneet.
Anna meidän päämiestemme koko seurakunnassa toimittaa, että kaikki,
jotka meidän kaupungeissamme ovat naineet muukalaisia vaimoja,
tulevat tänne määrättynä