Kuvauksia ja unelmia | Page 5

vett?, laulu kajahti, sointuivat sanat. Kalmattaren venho pys?htyi. Tuoni ei pys?htynyt, riensi vaan yht? menoansa eteenp?in.
"Liian on my?h?ist?, vanha laulaja," huusi Kalmatar rannalta. "Ei Tuoni tempaamaansa saalista takaisin anna. Jouduta lauttaasi. Manalasta ei kenk??n palaja."
Mutta t?ytel?isemp?n? kaikui laulu, voimakkaampina soivat sanat. Sanan valta voitti raudan vallan. Voimatonna hervahti Tuonen saalista kohden ojennettu k?si. Nuorukainen aukaisi silm?ns?.
Uhkaavana kajahti h?m?r?ss? Kalman ??ni: "Haa, vanhus siell? ylh??ll?, viel?k? loitsujasi luet? Kohta on kuitenkin valtasi lopussa."
Mutta venhossa istui Kalmatar. H?n katseli v?r?ht?m?tt? nuorukaista. S?velten soidessa kirkastui v?hitellen katse, silm?st? vier?hti kyynel, ensimm?inen sielt? kiertynyt.
Taaskin kaikui Kalman ??ni uhkaavana pime?ss?: "Kalmatar, sin? ?itisi nuorin, mene, seuraa paennutta saalista ulos maailmaan, kiinnitt?y h?nen kupeeseensa, ime veri haavastansa, voima lihaksistansa. Tuo emosi kotiin takaisin ry?stetty saalis. Ei el?m? saa kuolemaa voittaa! Kalmatar, mene!"
Her??v?n nuorukaisen vieress? seisoi Kalmatar, kuni niityll? ?inen sumu. Nyt kohotti nuori sotilas p??t?ns? ja syleillen h?nt? seisoi Kalmatar, iloiten siit?, ett? saisi vied? h?net kotiin asuntoonsa. Mutta silloin huusi nuorukainen: "V?isty, aave inhottava, maadu maahan maan hyv?ksi, jos s? sielt? tullut lienet, tahi ilmahan asetu, kotis kurja jos on siell?, tahi vaipuos vetehen, kalojen jos sisko lienet, tyt?r mustien murien."
Kamalan katseen loi Kalmatar nuorukaiseen, mutta h?nt? katsellessaan kiertyi taaskin kyynel h?nelle silm??n ja kuni laskehtiva sumu, kuni h??m?itt?v? varjo haihtui h?n pois.
Mutta omassa kodissaan uhkeassa Hamilassa lep?si kalpea nuorukainen vuoteellansa. Vieress? istui ?iti ja siveli haavoitettua hiljaa ihmevoiteella ja sitoi hienoja siteit? haavoille.
Loitompana seisoi rikas tytt?, joka oli luvannut tulla haavoitetun morsioksi, mutta h?n ei puhunut mit??n, seisoi vaan ovella katsellen huoneeseen. Silloin suhahti viile? tuulahdus ovesta h?nen vieress??n ja samassa seisoi Kalmatar haavoittuneen vieress?. Kauhistuneena per?ytyi nuori morsian ja kaatui tunnottomana kartanolle. Sairas tahtoi nousta h?nt? auttamaan, mutta ?iti asetti h?net varovasti takaisin vuoteelle ja voimakas nuorukainen lep?si siin? kuin lapsi, ?idin rient?ess? taintunutta auttamaan.
Mutta hiljaa kuiskasi Kalmatar: "Suudelman jos huulillesi soisin, olisit omani, mutta, oi, emoni kartanoissa, joissa kadotus ja h?vitys asustavat. Rakkaus on el?m??. -- Miksi lempisi kuolon neito? Suo vain joskus seisoani vuoteesi vieress?, joskus n?hd? sinut onnellisena rinnalla sen, jonka syd?mess? l?mmin veri ja ehk? l?mmin rakkauskin asuu, mutta joka ei kuitenkaan saata sua rakastaa kuin min?. El? ty?nn? poloista pois el?m?st?, valosta, luotasi!" Ja Kalmatar painoi kalpean otsansa ristiss?-olevia k?si?ns? vastaan nuorukaisen edess?, joka kammolla katseli h?nt? ja k?ski h?nt? poistumaan.
Taas vilahtikin Kalmatar pois. Ainoastaan tiedottoman tyt?n vieress? viiv?hti, silitti lempe?sti kylmill? k?sill??n kultaisia kiharoita ja laski k?tens? h?nen otsalleen. Mutta kun neito silm?ns? aukaisi, hiipi poloinen huoaten pois.
Puron reunalla istui sitten Kalmatar ja lauloi hiljaa itseksens?:
"Kalmatar, oi, kaukomieli, Miksi l?mp?? s? etsit, L?mp?? ja iloisuutta? Riemuako emollasi Tuonelassa tummaisessa? Riemuako siskoillasi Manan mustissa majoissa? Riemua en etsikk?n?, Etsin l?mm?n pisaraista Pient?, kuin on syd?mess? P??skyn, linnun pienemm?nkin, Kukan hennoimmankin syiss?, Tomuhiukan helmasessa. Valon s?dett? m? etsin, Kipunaista himme?t?, Pienoista, kuin perhon silm?. Mut on l?mp?? vain h?ll?. H?n on yksin valo, ilo, H?n, mi sinut, raukka, hylk?s! Tainnu, tainnu, Tuonen neito, Valhe-unta ?ll?s n?hk?!"
Y?t ja p?iv?t valvoi Kalmatar nuorukaisen vieress? t?m?n nukkuessa. Ummistuneita silmi? h?n yh?ti lemmell? katseli ja kalpealle poskellensa levisi vienon rusohohteen vivahdus. Mutta nuorukainen her?si ja tuulosen lailla pakeni poloinen pois. Ja taas lauloi Manalan neito:
"Jospa oisin sirkku pieni Jota armas kuuntelevi! Oisin edes kukka vieno, Jonka taittoi kullan k?si! Tuulahduksena jos saisin Poskiansa virvoitella, Valoisa ois kohtaloni. Luoja lempe?, mun salli Lumihiuteheksi tulla Suortuvilla sulavaksi! Tahi kuplaseksi vainen K?sill?ns? haihtuvaksi! Taikka mullan tuhkaseksi Jota asteleisi armas!"
Aika kului edelleen. Sairas parani ja l?hti niin er??n? p?iv?n? morsiamensa vanhempain luo ja sanoi: "Antakaa mulle neito, vied?kseni h?net vaimokseni kotiini." Mutta neitosen ?iti vastasi: "Ken nopsan hirven kytke? tahtoo, ei pid? viipy?. Ken kiit?v?? koskenkuohua tavottaa, ei saa odottaa. Hirve? nopsempi, kosken vett? h?ilyv?mpi on neidon mieli. Tyhj?n pes?n tapaa vitkastelija. Reipasta nuorukaista, eik? kalpeata sairasta, rakastaa neidon syd?n ja pois kera rikkaan kosijan l?hti h?n etel??n."
Nuorukainen ei sanonut sanaakaan, mutta kultaiset kihlat k?dess? musertuivat muruiksi, jotka tunkeutuivat k?teen h?nen astuessaan ulos ovesta palataksensa kotia. H?n ei sit? huomannut.
Nuorukaisen rinnalla asteli Kalmatar, kalpea neiti. H?n vilvoitti hehkuvaa poskea, h?n laski k?tens? nuorukaisen syd?melle ja tyynnytti sen tuimaa, tulista tykint??. Nuorukainen heitt?ytyi alas nurmikolle. Viel? viipyi h?nen vieress??n Kalmatar. H?n seurasi onnetonta ilomielin, sill? t?m? ei h?nt? nyt karkoittanut, mutta voi, siksi vaan, ett'ei h?nt? huomannut.
Hiljemmin hy?kyi vilvoittunut veri nuorukaisen suonissa, helpotti jo hehkuva poltto syd?men, vaimeni silm?nkin vihainen vimma Tuonen neitosen hoitaessa. Mutta silloin her?sikin nuorukainen tajuamaan ulkomaailmaa ja huusi harmistuneena: "Poistu, peikko! Miksi minua vainoot?" Ja usvana haihtui neidon haamu pois.
Mutta synk?ss? hongikossa keski-y?n myrskyss? lauloi Kalmatar:
"Peit?, y?hyt, Kalman tytt?, Ett'ei silm? h?nt? keksi! Riehu rajusiivin, myrsky, ??nt? ett'ei kuulis korva! Sakene, oi synkk? mets?, Jott'ei jalka luokses l?yd?! K?tke helmahasi raukka, Toivoton mi yksin onpi! El?m?ss?, kuolossakin Kaikilla on toivo viel?. Tuonen tytti tuiretuinen Toivoa ei tunnekkana!
Mutta l?nnest? tuli kansanjoukkoja yli meren. Tulella ja miekalla he maata h?vittiv?t, vajottivat maahan jumalien alttarit ja pyh?k?t. Ja yhten? miehen? nousivat Suomen nuorukaiset muukalaisia vastustamaan ja Suomen