Kuolleet omenapuut | Page 7

Mutta samassa liikkuu h?nen aivoissaan kuitenkin ajatus: oikeinkohan se sittenkin tarkoittaa totta, eik?h?n miest? saattaisi jotenkuten lepytt??, lauhduttaa? Ettei se vaatisi kontrahtia n?in kivenkovaan. Esimerkiksi ... naurattamalla h?nt? hiukan ... se kun on niin lauhka mies. Siksi tempaa K?kri?inen nyt puoleksi kiukuissaan ja puoleksi pel?styneen? maasta koholle niin tavattoman ison kiven, ett? se tuskin mahtuu syliin, ja nostaa sen, -- sill? h?n on v?kev? kuin peikko, -- p??ns? p??lle, pitelee siin? sit? pitk?n aikaa ja tirkist?? kiven alta Muttiseen ja nauraa, rohkaisevalla ??nell?:
?H?hh?h.?
Mutta Muttinen ei myh?hd?k??n, h?n k??ntyy selin ja menee sis??n.
Totta se tarkoittaa, kiviaita t?h?n t?ytyy tehd?, ensinn?kin. Ja sen h?n tekee, K?kri?inen. Korkea ja suora siit? tuleekin. Sill? ... herra on koira ... kontrahti ... eik? t?m? ole pahimpia.

PIKKU LIISA
eli romantiikan prinsessa.
On lempe? kev?tkes?inen p?iv?, taivas kuultaa sinisen? pilvien lomasta; ne v?ikkyv?t pehmein? ja valkoisina.
Hedelm?tt?m?n kankaan hietaiselle tielle, jota runoniekka ja s?velt?j? Falk k?velee, n?kyy tuolta jo pieni, tumma kukkula; sit? kohti h?n on menossa. Pian pilkottaa sitten kukkulalta mustanpunertava pikku talo, vanhain pet?jien keskelt?; niiden jykev?t oksat kellert?v?t, ja tuuheissa havuissa suhisee tuuli surumielisesti.
Se rakennus on entinen herraspaikka; viimeksi asui siin? er??n v?h?p?t?isyyteen joutuneen ylimyssuvun kaksi naimatonta naista, jotka muutama vuosi sitten kuolivat.
Tuollaisten rakennusten l?hist?ll? kuljeksii haaveileva Lauri Falk mielell??n, h?n, romantiikan merkeiss? keskell? hienostuksesta k?yh?? aikaa kasvanut talonpojan poika.
Nyky??n h?n kaipaa ylimyksellisten muistojen ilmaa kipe?mminkin kuin ennen. On vuoden 1918 kes?; edellisen? talvena nousi osa Suomen rahvasta Ven?j?n ?rsytt?m?n? kapinaan porvarillista luokkaa vastaan, joka pyrki vapauttamaan maansa Ven?j?st? ... kapinalliset tappoivat sivistyneempi?, kiduttaen, silm?t puhkoen, el?v?lt? haudaten; he polttivat kartanoita, h?vittiv?t taideteoksia.
Lauri Falk, joka on pelastunut, ei ole voinut t?t? k?sitt??; h?n oli tottunut kuvittelemaan kansaansa sen romanttisen k?sityksen mukaiseksi, mink? Runeberg ja Topelius siit? loivat; eik? h?n ollut seurustellut rahvaan kanssa muulloin kuin kes?n lyhyin? p?ivin?, ja silloinkin pelk?st??n juhlahetkin?, jolloin h?n n?ki sen suloisen viinilasinsa l?vitse. Ei h?n ollut ajatellut yhteiskunnan ep?kohtia eik? keksinyt t?ss? raakuuksien tulvassa my?sk??n yleismaailmallisia aatevirtauksia, jotka sit? selittiv?t.
N?in ollen teki kaikki t?m? h?net lopulta ainoastaan entist??nkin suljetummaksi ja taipuvammaksi ainaisiin romanttisiin unelmiinsa. Nytkin h?n on oikeastaan menossa ostamaan tuosta pienest? talosta, siin? asuvalta loisakalta, kananmunia, Muttisen p?yt??n, jossa h?n kes?vieraana sy?. Talo on nyky??n er??n tukkiyhti?n; mutta sellaisia ei Lauri Falk ajattele, kun h?n pys?htyy kukkulan rinteell?. Siin? h?n katselee vanhojen pet?jien keltaisia oksia, ja sitten tuolta n?kyv?? rakennuksen somasti sammaltunutta kiviaitaa, ja s?rkynytt? s?leporttia siin?, ja portin takana kasvavaa lyhytt? syreenik?yt?v??, jossa versoo metsittyneiden oksien seassa viel? muutamia tuoreitakin vesoja: niiden latvassa nuokkuu heikkoja, sinert?vi? kukkaterttuja. K?yt?v?n oikealla puolella tiet?? Falk olevan ruusupensaita, joihin sitten kes?ll? tulee kukkia, niin kauniita kuin karu seutu t??ll? sallii; ja vasemmalla j?lleen on spireoita, ja kirsikkapuita, alhaalta lehdett?mi? ja kuivuneita, mutta ylimmiss? latvoissa hohtaa jokunen hieno kukka, kuin outo t?hti t?m?n taivaan kalpeassa siness?, keinuen lempe?ss? tuulessa ja kylpien p?iv?npaisteessa.
Lauri Falk ajattelee: T??ll? on edes syreeneit? ja spireoita, jopa on koeteltu viljell? ruusujakin. Milloin on viel? Suomen talonpoika koristanut asuntonsa ymp?rist?? tarpeettomilla tai v?h?n hy?dytt?vill? puilla ja kukkapensailla?
H?n kuvittelee nyt, kuinka rakennus oli ennen muka sisustettu aistikkaasti; kuinka siell? muka luettiin kirjoja, my?skin runoutta, luulee h?n; -- nykyaika ei h?nest? ole niin herkk? sellaiselle kuin mennyt; -- kuinka siell? soi hillitysti vanhanaikainen soittokone; ja ne neidit istuivat siell? rokokoo-leningeiss??n, nuo pikku huvilan hengett?ret. Niin, siell? oli h?nen mielest??n runollisuutta, haavetta ja tunnelmaa, kaikkea, joka oli hieman irrallaan maasta.
N?iss? mietteiss? Falk menee pienen, nurmisen pihan poikki; sen yhdess? kulmassa kasvaa suuri lehmus; h?n tulee siroilla kaari-ikkunoilla varustettuun kuistiin, aukaisee eteisest? vasemmalle johtavaa ovea ja vilkaisee siit? sis?lle, v?ke? etsien. Eip? ollut kamarissa ket??n: ainoastaan r??sykasa n?kyi huonekaluttoman kamarin lattialla, kartanon loisv?en makuupaikka. Sitten h?n menee ummehtuneeseen keitti??n. Ja sen takaa, pienest? salista, kuuluukin nyt liikett?.
Nyt tulee kai h?nt? vastaan haaveiltu henget?r, sill? kun h?n raottaa hiljaa salin ovea, niin kas, loiseukon tyt?r, pikku Liisa, se k??ntyy sis?ll? nopeasti tulijaa kohti, ikkunap?yd?n ??rest?, jossa h?n askaroi silitysrauta k?dess?, punaista esiliinaa oikomassa. Ja pikku Liisa, -- ei niin pieni ik?ns? kuin kokonsa puolesta, -- rient?? ovelle herra Falkia vastaan, antaa h?nelle k?tt? ja rient?? nopeasti puhumaan:
?Kah, tek? sit? ... k?yk?? peremm?lle; kah, kun ryykkyyraudankin tuohon unohdin, olinpa v?rkkelini polttaa, no, eih?n se viel?. No, tulkaa peremm?lle, t?nne...?
Ja Liisa lyykist?? siev?sti ja menee Laurin edell? selin, viitaten vierasta tulemaan peremm?lle. Liisa on py?re? ja lihava, mutta h?nen kasvonsa ovat v?rilt??n kelme?t; vartalonsa on kierokin; ainoastaan harmaat silm?t ovat suuret, viattomat ja kauniit. H?n jatkaa anteeksi pyydellen:
?Sohvallehan tuohon teid?n pit?isi; mutta sattuivatkin nuo vaatteet pesuun ja siihen; mutta tulkaahan nyt t?nne, on t??ll? meill? karmastuoli. -- Ei, ?iti ei ole kotona, l?hti kaupungissa k?ym??n, mutta odottakaahan, odottakaa, eih?n ole kiire. Istukaa nyt...?
Ja samassa lenn?tt?? Liisa rautansa p?yd?lt? hellalle, -- entisess? herrassalissa on n?et suuri, punainen tiilihella, -- ja alkaa siell? h??riskell? k?si kahvipannun sangassa, ja juttelee:
?Eih?n mit?, jopahan t?st? nyt puuhaa; onhan herralla aikaa, ?iti kyll? tulee. -- Ja kun en enn?t? olla seurana, on minulla noita