Kuningasverta | Page 3

-- Mene nyt, Mari, minä
alan iltaista valmistaa.
MARI
Niin tosiaan, ei tahdo muistaa arkion olevan, ja eihän se aivan olekkaan,
kun kuolema läheltä kulkee, mutta -- lehmät on pyhänäkin lypsettävä.
(Ottaa kiulun, menee kotvan kuluttua.)
ISÄNTÄ
Te nuoret, tehkää työt, jos jaksatte. Vanhuksen voimat eivät pitkälle
riitä. Polviani niin vapisuttaa, paneun kamariin levolle. Tule sanomaan,
Anna, jos jotakin kuulet. (Menee kamariin.)
5:s kohtaus.
ANNA yksin
(ANNA puuhailee tuvassa, tekee tulta ja panee padan liedelle j. n. e.)
ANNA (laulaa askarrellessaan tuon tuostakin vaipuen ajatuksiin):
Kirkkaana katsoi se kevähinen päivä kukkasta kunnahalla. Kuin
kevätkukkana lasna ma leikin kotoisten koivujen alla. Tuoksuva
tuulonen huojutti heinää, täytenä tähkät taipui. Tuulessa tuutien
kotipihan koivut illalla unehen vaipui.
Meni kevät, meni kesä, mieleni muuttui mustaakin mustemmaksi, laulu
sai surujani särähtävän sävelen, sai poskeni kalvakaksi. En enää
huoletta lasna mä leiki kukkana kunnahalla, leikki jo loppui lumien
tullen, kukkahan koski jo halla.
6:s kohtaus
KALLE
(puolikasvuinen, noin 16-vuotias, juoksee sisään)
Nyt se on ohi, sisko, ohi, meidän on vielä kotitienoot! (Heittäytyy
lavitsalle pitkäkseen.) Mutta on sitä voimat lopussa mieheltä!
17

ANNA
(on juossut KALLEA vastaan --, kääntyy, kuin itsekseen hartaasti)
Kaikkivaltias, Sinulle kiitos!
KALLE
Onko sinulla, Anna sisko, maitoa juodakseni?
ANNA
(tuo maitoa):
Juo, Kalle, olethan aivan uuvuksissa!
KALLE
(juotuaan):
Kiitos! Se virkisti. En ole tänään vielä mitään maistanut. En saanut
leivänpalastakaan niellyksi ennenkuin se oli ohi. Ja nyt, nyt on vaara
vältetty, vaikka vähällä oli, ettemme saaneet joulukokkoja
kodeistamme.
ANNA
Te voititte! Te muutamat miehet!
KALLE
Me voitimme, viisi miestä makaa haavoissaan tuolla suntion saunassa,
mutta viisitoista on vielä paikoillaan varmuuden vuoksi. Minä lähdin
isälle voiton tietoa tuomaan. -- -- --
ANNA
Viisi -- viisitoista ja sinä. Entä yksi? Kaksikolmattahan teitä oli.
KALLE
Kaksikolmatta oli.
ANNA
Missä on siis yksi?
KALLE
Yksi -- poissa.
ANNA
(hätäisesti)
Kuollutko? Kuka? Kalle veli, sano, kuka?
KALLE
Ei, ei kuollut, vaan poissa. Anna sisko, taitaa olla tuo sinulle ankara
isku, jos oli muillekin. Voi, sisko, älä kalpene noin!
ANNA
(melkein kirkaisten):
Kalle, kerro kaikki! Minä aavistan... Ei, se ei voi, ei voi... Missä on

Tapani, kerro!
7:s kohtaus
ISÄNTÄ
(sisään):
Kuulin ääniä, Kalle poikani!
(Syleilevät, liikutettu vaitiolo.)
KALLE
Isä, voitto, voitto on meidän!
ISÄNTÄ
Voittosanoma! Ja sinun huulesi ovat vielä lämpimät ja eloisat ja voivat
sen kertoa! Olen saanut sinut takaisin, viikkojen kuluttua kuin
kuolemasta takaisin! Mutta kerro, poikani!
KALLE
Alku oli kamala. Me seisoimme valmiina männikössä kirkon luona,
kiihko-odotuksessa. Yksi vain joukostamme puuttui -- Tapani. --
Muistathan isä sen sateisen syysillan, jolloin Paavo ja minä lähdimme
ja Tapani jäi kotiin, kun et sinä voinut päästää sekä poikia että renkiä
talosta --
ISÄNTÄ
Vilja oli vielä puimatta -- --
KALLE
Niin, isä, mutta et sinä kauan Tapania pidättänyt. Itse hän kertoi, että
sinä olit antanut hänelle käteen talon viimeiset eräaseet ja laskenut
hänet lähtemään. Ja miehen sinä meille lähetit, jota tarvittiin. Kun
Tapani tuli, muuttuivat yrityksemme puolta rohkeammiksi, hän otti
kuin itsestään johdon käsiinsä. Me melkein jumaloimme sitä miestä --
-- oi, isä, en käsitä mitään, en yhtään mitään!
ISÄNTÄ
Kalle, mitä tarkotat?
KALLE
Me odotimme. Tapania ei kuulunut. Vihollinen saattoi yllättää meidät
milloin hyvänsä, ja se yllätti! Voi kauhu ja kuolema, liian myöhään me
huomasimme, että vihollinen jo oli sivuuttanut Kerämäen, ainoan
paikan, missä meillä olisi ollut mahdollisuutta puolustautua mahtavaa
ylivoimaa vastaan. Me hyökkäsimme tielle, epävarmoina, ilman
johtajaa. Liian myöhäistä! Mustana ketjuna läheni vihollinen kylää.
Vain pieniä, heti sulkeutuvia aukkoja olisi siihen meidän ammuntamme

tehnyt. Ja me olimme tiellä, suojattomina! Me seisoimme jäykkinä
voimatta keksiä mitään keinoa, meille jäi vain yksi valinta: kaatua
järjestykseen yli maantien kotikirkon veräjälle. Oi, te ette tiedä, miten
kirveli sydäntä tuo »liian myöhään». Ja voi Anna sisko, että minun
täytyy se sinulle kertoa! -- kirveli sydäntä toinenkin seikka, toinenkin
näky. Vinosti yli peltojen painalsi suksilla Tapani etelää kohti. Painalsi
taakseen katsomatta pois. Sinne jätti joukkonsa. (Painaen pään käsien
varaan.) En tiedä, minne hän hiihti, pakoonko ratkaisevana hetkenä vai
vihollisen puolelle.
ANNA
(itsekseen tuskallisesti):
Pakoonko ratkaisevana hetkenä vai vihollisen puolelle...
KALLE
(reippaammin):
Mutta onni, isä, ihmeen kautta kääntyi. En vieläkään saata käsittää sitä.
ISÄNTÄ
Mitä te saatoitte tehdä? Voiko ajatella toivottomampaa asemaa?
KALLE
Käsittämättömästä syystä hajaantui vihollisjoukko, kääntyi, kulki
metsää kohti, katosi sinne. Osa vain heistä jäi pellolle, nähtävästi
erimielisinä. Niitä me emme pelänneet, sillä me olimme yhtenä tahtona
kaikki. Emme epäilleet hetkeäkään. Meidän Paavo otti johdon käsiinsä
--
ISÄNTÄ
Jumalalle kiitos, minulla on kaksi kelvollista poikaa.
KALLE
(jatkaen):
Me hyökkäsimme vihollisen jälkeen ja pääsimme kuin pääsimmekin
Kerämäen kallioitten suojaan ammuttuamme tieltämme kolme, neljä.
Muut pakenivat metsään, minne suurin osa ensin oli kadonnut. Me
odotimme. Melua vain kuului metsän puolelta. Pian uskalsivat ne
kuitenkin taas tielle, epäjärjestyksessä, kuin pilaa tehden. Mutta meillä
oli omat aikeet, me ammuimme epäjärjestyksen entistä suuremmaksi.
Ja ryssä kauhistui. Se lähti sellaista kyytiä, että se varmaan pysähtyi
vasta Sääksjärven raunioilla!
ISÄNTÄ
Jalo työ, pojat, niin taistelkoot suomalaiset aina!

(Liikettä eteisessä.)
(PAAVO ja MUITA MIEHIÄ sisään.)
8:s kohtaus.
PAAVO
Terve, isä! Tuomme iloisia terveisiä!