Kuningas Lear | Page 2

isällen saan kaiken lempen' antaa.
LEAR. Sydämen kieltäkö on tuo?
CORDELIA. On, isä.
LEAR. Niin nuori ja niin tunnotonko?
CORDELIA. Niin nuori, isä, ja niin suora.
LEAR. No, suoruutes siis myötäjäises olkoon. Kautt' aurinkoisen pyhän
sädeloiston, Hekaten salaisuuksien ja yön, Ja kaikkein tähtein
tenhovoiman kautta, Joist' elämämme syttyy sekä sammuu, Pois tässä
kiellän kaiken isänlemmen, Verellisyyden, heimolaisuuden, Ja
sydämelleni ja mulle vieraaks Jäät ijäks päiviks. Raaka skyyttalainen,

Tai tuo, jok' omat sikiönsä ahmii Ahnaasen nälkäänsä, on sydämellen'
Yht' armas, hellä, läheinen kuin sinä, Muinoinen tyttäreni.
KENTIN KREIVI. Kuninkaani, --
LEAR. Vait, Kent! Älä louhikäärmeen ja sen raivon Välihin astu. Hän
se mulle rakkain, Ja vanhuuteni turvaks häntä toivoin. -- Pois silmistäni,
pois! -- Niin totta hauta Leponi olkoon, kuin täss' isän helman Häneltä
kiellän! -- Ranskan prinssi tänne! -- Ken siellä hiiskuu? -- Burgundia
tänne! -- Albania, Cornwall, kahden myötäjäisiin Lisätkää
kolmannenkin. Naittakoon Hänt' uhka, jota suoruudeks hän sanoo. Ma
teille yhteisesti valtan' uskon Ja herruuden ja kaikki majesteetin
Etuudet laajat -- Joka toinen kuukaus -- Pidättäin sata ratsast'
itsellemme, Joit' elätätte te, -- me asetumme Kummankin luokse
vuoroin. Meille jääpi Kuninkaan nimi vaan ja kaikki arvot, Mut valta,
tulot, kaikki toimet muuten Jää teille, rakkaat pojat. Vakuudeksi Tuo
kruunu jakakaatte.
KENTIN KREIVI. Jalo Lear, Jot' aina kuninkaana kunnioitan, Isänä
lemmin, herranani seuraan, Ja rukouksiini turvanani suljen, --
LEAR. Vireissä jousi on: pois nuolen tieltä!
KENTIN KREIVI. Sen anna lentää, vaikka sydämeeni Sen väkä tunkis.
Törkeä Kent olkoon, Kun Lear on hullu -- Mitä teet sa, vanhus?
Luuletko sinä, että velvollisuus Puhua pelkää, vaikka imarruksiin
Taipuukin mahti? Hupsuks kun käy vallat, Suoruuteen kunnia on
velkapää. Pelasta arvos, malta mieles, hiili Tuo julma hoppus.
Hengelläni vastaan, Vähimmin ett'ei nuorimpas sua lemmi: Ei sydän
tyhjä sen, jonk' ään' on heikko Ontolta soimaan.
LEAR. Vait, Kent, henkes tähden!
KENTIN KREIVI. Vaan laina henken' ain' on ollut, altis Vihollisilles;
sit' en koskaan pelkäis Menettää turvakses.
LEAR. Pois silmistäni!

KENTIN KREIVI. Paremmin katso, Lear; mun aina olla Suo
silmämääränäs.
LEAR. No, kautt' Apollon, --
KENTIN KREIVI. No, kautt' Apollon, kuningas, sa turhaan Jumaliis
vannot.
LEAR. Katala! sa orja!
(Laskee kätensä miekan kahvaan.)
ALBANIAN HERTTUA JA CORNWALL. Kuningas hyvä,
heretkäätte!
KENTIN KREIVI. Mene Ja tapa lääkäris ja kuppatautiis Sen palkka
tuhlaa. Peräytä lahjas; Niin kauan muuten kuin saan kurkust' ääntä. Ma
huudan: väärin teit.
LEAR. Mua kuule, petturi! Vasallivalas nimessä mua kuule! Kun koitit
meitä sanarikkoon saattaa (Mi meist' on kaukana), ja uhkamielin Kun
tuomion ja vallan väliin tunget (Jot' arvomme ja luontomme ei siedä),
Voimamme näytämme nyt, -- ota palkkas: Viis päivää sulle suomme
hankkiakses Maailman vastuksia vastaan turvaa, Ja kuudennella käännä
vallallemme Vihattu selkäs. Kymmenennellä Jos pakolainen ruumiis
maassa nähdään, Niin surmas saat. Pois! Jupiterin kautta, Sanaamme
emme pyörrätä.
KENTIN KREIVI. Hyvästi, Lear! Jos tuolla olet päällä, Vapaus
vieraiss' on, maanpako täällä. -- (Cordelialle.) Sua, tyttö, suojelkoot sua
vallat taivaan, Mit' oikein mietit, lausuit suoraan aivan. (Reganille ja
Gonerilille.) Puheenne suuret töissä ilmi tulkoon, Ja runsas
lemmensanain sato olkoon. -- Hyväiset Kent suo teille, ruhtinaat; Sen
vanhaa mielt' ei muuta uudet maat.
(Lähtee.)
(Torventoitauksia. Gloster palajaa, seurassaan Ranska ja Burgund ja

seuralaisia.)
GLOSTER. Tass' ovat, herra, Ranska ja Burgund.
LEAR. Burgundin prinssi, käännyn ensin teihin. Te kositte tuon
kuninkahan kanssa Mun tytärtäni. Mitä myötäjäisiks Vähintäin
vaaditten, vai luovuttenko Te pyyteistänne?
BURGUND. Jalo majesteetti, En enempää kuin myönsitten, ja ette
Vähempää suinkaan anna.
LEAR. Jalo Burgund, Häll' oli kallihina kalliin arvo; Nyt laskenut on
hinta. Tuossa on hän: Tuo pikku koru-olento jos osaks Tai kokonaan, ei
kapioina muuta Kuin isän viha, miellyttää voi teitä, Hän tuoss' on,
viekää.
BURGUND. Vastata en taida.
LEAR. Puutteineen kaikkineen tuo suvun hyljyn, Vihamme lapsen,
vieraaks vannomamme, Myöt'-antimina kirous, tahdottenko Sen ottaa
vaiko jättää?
BURGUND. Anteeks; moisill' Ehdoill' on vaali turha.
LEAR. Jättäkää siis. Sen vallan nimeen, joka loi mun, kaikki Toin teille
ilmi. -- (Ranskan kuninkaalle.) Suuri kuningas. Niin lempeänne halvata
en tahtois, Ett' teille tarjoisin mit' itse vihaan. Mielenne kääntäkää siis
arvokkaampiin Kuin kurjaan tuohon, jota luonto melkein Omistaa
häpee.
RANSKA. Sangen kummaa tämä: Hän, jok' ol' äsken silmäteränne,
Kehunne helmi, vanhuutenne sulo, Parahin, kallein, hän yht'äkkiäkö
Niin julman teki työn, ett' auki ratkee Noin monet lemmen poimut.
Rikos varmasti Niin luonnotont' on, että hirmuks käy se, Tai äsken
lausumanne rakkaus Epäiltävä on. Tuon jos hänest' uskon, Niin uskon
mit' ei järkikään sais toteen Pait ihmeen kautta.
CORDELIA. Pyydän toki, isä, (Jos syyn' on ett'en liukkain, viekkain

kielin Voi mieliks puhua: mit' aion, teen ma, Ennenkuin puhun) tietyks
tehkää ett'ei Häpeän pilkku, murha tai muu tahra, Ei kunniaton työ, ei
rietas teko Vihaanne, epäsuosioonne syynä, Vaan juur' sen puute, jok'
on rikkauteni: Mairiva silmä sekä kieli moinen, Jot' ilokseni mull' ei ole,
vaikk' on Sen vajaus multa rakkautenne vienyt.
LEAR. Parempi ett'et olis syntynytkään, Kuin ett'et paremmin mua
miellytä.
RANSKA. Vai niin! ei muuta? Luonnon hitaisuutta, Jok' usein jättää
mainimatta työn, Mink' aikoo tehdä. -- Burgund, mikä mieli On teillä
nyt? Ei