Kreikkalaisia satuja

Kreikkalaisia satuja

The Project Gutenberg EBook of Kreikkalaisia satuja, by J. W. Calamnius This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Kreikkalaisia satuja Kirjeiss? Suleimalle
Author: J. W. Calamnius
Release Date: June 28, 2006 [EBook #18711]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KREIKKALAISIA SATUJA ***

Produced by Matti J?rvinen, Tuija Lindholm and Distributed Proofreaders Europe

Kreikkalaisia Satuja.
Kirjeiss? Suleimalle
kertoi J. W. C. [J. W. Calamnius]
Ensimm?isen kerran julkaissut K. E. Holm 1875.

Saduista rikas muinaisuus tiet?? kertoa er??st? sfinxist?, joka ihmisten selitett?v?ksi esitti sen arvoituksen: mik? se oli, joka aamulla kulkee nelin jaloin, p?iv?ll? kahden, illalla kolmen. Kauan aikaa j?i t?m? arvoitus selitt?m?tt?. Kreikkalainen oli se mies, jonka onnistui sit? viimein selitt??.
T?m? merkitsee, ett? Kreikkalaiset tiesiv?t selitt?? luonnon ongelmoita. Kreikkalaisille oli avattu luonnon ihmeellinen kirja ja sen mystillisen verhon alla, joka heist? peitti luonnon salaista el?m??, n?kiv?t he lukemattomia henkisi? voimia ja aatteita. Luonto ei heist? ollut kuollut, se oli t?ynn?ns? el?vi? olentoja ja henkil?it?. Metsiss? oleskelivat Dryadit eli mets?n-Nymfat, vuorissa asuskelivat Oreadit eli vuori-Nymfat ja l?hteiden sek? vesien syvyyksiss? piileskeliv?t Najaadit ja Nereidit, l?hde- ja vesi-Nymfat. Taikka jos silmi?si loit taivasta kohden n?it siell?kin samanlaisen el?m?n. T??ll? jatkoi mahtikas mets?st?j? Orioni uljaita urost?it?ns?, t??ll? itke? surivat Hyadit veljens? kuolemaa ja heid?n kyyneleens? valuivat satehena alas maan p??lle, t??ll? eliv?t ennen onnettomat lempiv?iset t?htin? onnellisempaa el?m?t?, kuin mit? ihmisin? el?neet olivat. Sanalla sanottu: Taivaat ja maat olivat henkisyytt? t?ynn? ja kaikesta tiesiv?t Kreikkalaiset sadun kertoa. Y?-haukan kamoittavassa huuhkaamisessa he kuulivat Nyktimenen ??nt?, joka synke?ss? y?ss? huutaa valitti entisi? rikoksiansa. Satakielen laulussa he huomasivat Filomelan vaikeroitsevan; veri-pisaroissa, jotka tippuivat kallio-seinist? he n?kiv?t Nioben kyyneleit?. Niinp? eiv?t voineet, ei kukkaa poimia eik? puun varjoon istahtaa ilman kuulemattansa n?iden kertovan kohtaloansa.
T?st? ihmeellisest? satu-maailmasta ovat seuraavaisten kertoelmain aineet valikoimalla otetut. Karttamalla senkaltaista, joka loukkaa nykyist? siveydellist? kantaa on koetettu valita kaunihimpia ja mielekk?himpi? satuja, kuitenkin ilman ylenantamatta sit? muinaisuuden ominaista katsomustapaa, joka n?ille t?mm?isille saduille juuri antaa niin mielytt?v?n ja omituisesti vieh?tt?v?n v?rin. Ne ovat kuvaelmia jo rauenneesta maailmasta, joka vuosisatojen l?pitse kangastaa kauniina, ihanteellisena ilmi?n?, ja joka esthetillisen sievyytens? sek? rikkaan mielenkuvituksensa kautta tarjoo runsaita nautinnon aiheita kaikille, joilla vaan on runoudelle altis mieli.
Suurin osa seuraavista kertoelmista on ollut julkaistuna eri vuosikeeroissa aikakauskirjassa Kirjallinen Kuukauslehti.
Tekij?.

I.
Tettinki eli Hein?sirkka.
T?ss? se sulla nyt on kertomus, jonka lupasin.
S? muistat: oli l?mpim?n? p?iv?n? hein?kuussa. Me astuimme vihannalle kedolle. Oli v?h?? ennen sit? hetke?, jolloin aurinko on korkeimmalle en p??ssyt. P?iv?n kulta-silm? s?teili kirkkaita, kuumia s?teit?. Likeisest? mets?st? kaikuivat lintujen viserteet, ja j?rven laineet k?viv?t leikkisill? rannan ruokojen kanssa.
Mutta viheri?itsev?ll?, avaralla kedolla oli oma kummallinen el?m?. T??ll? oli ??ret?n paljous hy?nteit? ja pikku-el?vi?, jotka vilkkaasti menn? riensiv?t ristin rastin ketoa, ja jotka olivat t?nne ottaneet ik??n kuin rakentaaksensa uuden pikku-maailman itsellens?. Kullan- ja hopean-kiilt?v?t kuoriaiset toimiskelivat t??ll? ykstotisessa innossa; t??ll? ahkeroitsi muurahainen, tuo ihmisen voittaja uutteruudessa; t??ll? kiipeiliv?t musta-pilkkuiset kulta-tertut ruohojen p?ihin ja laskeusivat sielt? lennolle. Hurja-ilossa hy?riv?t kukkien kauniit rakastajat, kaunosiipiset perhoset, tuoksuvassa kukkaistossa; totisemmalla mielell? lenteliv?t kukasta kukkaan hyrr?ilev?t mehil?iset, suu siivet simassa. Ja koko t?m? ilomaailma se riemuiten lauloi, lauloi kes?p?iv?n ihanuutta, lauloi kukin taitoansa my?ten. Mutta korkeammalle kaikkia kaikui hein?sirkkain hele?t ??net, ihan kuin pikkola-huilun s?veleet hyvinvarustetussa orkesterissa.
Sinun teki silloin mieli n?hd? n?it? hele?-??nisi? laulajia, ja me rupesimme niit? kilpaa ajamaan, saadaksemme yhden kiinni. Mutta turhiinpa olisi yrityksemme mennyt, ellei yksi n?ist? olisi vahingossa tarttunut hattusi harsi-vaatteesen.
Nyt sait siis likemm?lt? n?hd? hein?sirkan. Sinua kummastutti sen hoikka rakenne ja soukat jalat. Mist?h?n hele?t laulajamme n?in ovat laihoiksi joutuneet, arvelit s?. Lupasin silloin sulle sen kertoa.
T?ss? se nyt on kertomus. N?m? laulavat laihat olennot ovat, n?et s?, nekin ennen olleet ihmisi?.
* * * * *
Siirrymme siihen aikaan, jolloin Muusat eli runottaret eiv?t viel? olleet olemassa, eik? siis mit??n lauluakaan, sill? n?m? ne laulun ja runouden jumalattaret ovat, joitta ei laulua, ei runoutta. Muita jumaloita kyll? oli, ja n?m? asuivat autuaallisessa rauhassa Olympossa, kuolemattomien taivaallisessa kodissa. Ihmisi? oli my?skin jo maailmassa. N?m? asuivat niinkuin ainakin maan p??ll?, eleskellen tavallista el?m?t?ns?, mutta ilman laulutta ja runoutta, sill? n?it?h?n ei viel? ollut.
Silloin tapahtui h??t Olympossa. Itse jumaloiden korkea is? Zey nai n?et taivaan jalon kuningattaren Junon eli Heran, ja t?st?k? nyt loistavat pidot jumalain kodissa. Kaikki jumalat kutsuttiin ja tulivatkin saapuville. Kun sitten pidot ja jumalalliset juomingit olivat parhaillansa, kysyi Zey-is? muilta jumaloilta, oliko heill? jotain pyyt?? tai toivoa, niin h?n sen nyt tahtoi t?ytt??. N?m? is?lle vastaamaan, ett? kaikki oli niin hyvin luotu ja rakennettu, ett? tuskinpa olikaan en??n mit??n j?lell?, mit? osaisi pyyt??. Se vaan olisi suotavaa, ett? kun n?in oli kaikki kauniissa j?rjestyksess?, h?n heille loisi senkaltaisia jumalallisia olentoja, jotka sanan ja ??nen voimalla ylist?isiv?t ja kiitt?isiv?t kaikkea t?t? kauneutta ja suloisuutta.
T?m? heid?n tahtonsa sattui Zeyn mieleen, ja h?n loi nyt Apollonin, runouden jumalan, runottarein