Kotona Kerttulassa | Page 9

ei, t?n??n, sill? kello on kohta yksi -- hyv?? huomenta, hyv?? huomenta!
-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --
-- Aikaisin kaiketi meilt? kirkkoon menn??n -- sanoi Helka kotiin tultuaan.
-- Se riippuu siit?, mit? sin? aikaisena pid?t -- vastasi asessori hymyillen. -- Kello kymmenen olisi Bruunon mielest? aivan aikaista, vai miten?
-- Kyll? min?kin melkein joka aamu olen unikeko, mutta niin kauan me tyt?t emme sent??n makaa milloinkaan.
-- No siis, jos olet valmiina kello yhdeks?n, niin meill? on hyv? aika. Hyv?? y?t? nyt, yst?v?iseni, nukkukaa hyvin kaikki tyyni!
-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --
-- Meeri, miksi et ota vaatteita ylt?si?
-- Ole vaiti, min? odotan, ett? pojat menisiv?t huoneeseensa. Tuo Kontio nyt puhuu iankaikkisesti tuolla ulkona. Etk? muista, ett? meid?n piti poimia yhdeks?? lajia kukkasia t?n? iltana ja laskea ne p??n-aluksen alle.
-- Kyll?, kyll?, mutta mist? me ne nyt en?? l?yd?mme?
-- Min? kyll? tied?n, mist? me ne l?yd?mme; sit? paitsi p?iv? jo sarastaa. Ota keng?t jalastasi, ett? p??semme hiljaa hiipim??n, muuten Bruuno saattaisi tulla ulos ja tehd? meille kiusaa. -- No nyt meid?n t?ytyy menn?!
Hiljaa kun hiiret hiipiv?t molemmat tyt?t ulos portaita pitkin, ottivat ovisalvan auki ja olivat pian puutarhassa, jossa vieno sumu leijaili pensaitten ja kukkaryhmien yli.
-- T?ss? on sinulle apila ja harakankukka, tuosta saat sireenikukan ja narsissan. -- Yksi, kolme, kuusi, kahdeksan, yhdeks?n -- nyt luulen, ett? minulla on tarpeeksi, laske nyt sin?kin kukkasesi, niin olemme valmiit.
Muutama minuutti my?hemmin makasivat tyt?t vuoteissaan kukkavihot p??n-aluksen alla.
-- Mit? nyt uneksimme t?n? y?n?, se tapahtuu -- sanoi Meeri ja viskasi k?sivartensa p??ns? yli.
-- Min? en milloinkaan uneksi -- tuumasi Helka. -- Oikeammin sanoen, se tapahtuu kuitenkin ani harvoin -- lis?si h?n hyvin tunnontarkasti.
-- Sitte uneksit varmaankin nyt juhannus-y?n? -- sanoi Meeri leikillisesti. -- Nyt meid?n t?ytyy nukkua, muuten her??mme liian my?h??n huomenna.
Meeri oli unien suhteen ennustanut oikein. Kun Helka her?si aamulla ja n?ki auringon loistavan sis??n vaaleanpunaisten uutimien l?pi, n?ki h?n aivan selv?sti edess??n tien, jota h?n unissaan oli k?vellyt, kauniin tien, joka kulki lehevien puitten ja taajojen pensaitten v?litse. Valo tunkihe oksien lomitse, lintu viserteli korkealla h?nen p??ns? yl?puolella, ja vanamo tuoksui h?nen l?hell??n. H?nen rinnallaan kulki joku, joka taivutti sivulle p?in h?nen edess??n riippuvan oksan ja poimi kaikki pienet kivet pois ep?tasaiselta polulta. Mutta kun h?n kumartui katsoakseen, kenen n?k?inen tuo henkil? oli, niin h?n her?si. Kyll? h?n varmaan luuli, ett? Freedrikin olkihattu se unessa leijaili h?nen edess??n, vaikka tuhmaahan se oli semmoinen.
Alhaalla kuului kello ly?v?n jo kahdeksan. Helka hypp?si reippaasti vuoteeltaan ja huusi Meeri?, joka haukotellen tirkisteli toisella silm?ll??n.
-- Joudu, Meeri, me olemme nukkuneet liiaksi!
-- Ois, miksi minua her?tit, olin juuri rupeamaisillani n?kem??n unta.
-- Se olisi ollut ihan liian my?h?ist? -- nauroi Helka, joka juuri pisti kasvonsa pesuvatiin. -- Min? suoritin sen asian jo aikaisemmin ja tein k?velyretken mets??n. Kuinkahan pitk?lle minun t?n??n viel? t?ytynee kulkea?
-- Tuhmahan olet! Eih?n juhannus-y?n unen heti tarvitse toteen menn?. Vasta vuosien takaa saattaa se viel? toteutua.
-- Kiitoksia, ennustaja, nyt l?hden alas aamiaista sy?m??n enoni kanssa -- sanoi Helka. Ohimennen h?n naputti Bruunon ovelle varoittaen:
-- Nouse jo, Nukku-Matti, muuten l?hdemme ja j?t?mme sinut!
Ainoana vastauksena oli ep?selv? m?rin?, joka kuului puolittain patjan helmasta. Bruuno ei vain joutunut kirkkoon sin? p?iv?n?, sen Helka arvasi.
Vaan kaikki muut l?ksiv?t rilloissa ja isoissa vaunuissa kirkolle, joka sijaitsi kauniilla paikalla ja oli nyt t?ynn? sireenikukkien ja kielojen tuoksua, sill? rippikoululapset olivat t?n??n laskettavat Herran ehtoolliselle. Heid?n puolestaan vanhempien hartaat rukoukset nousivat Kaikkivaltiaan luo.
Juhlallista oli n?hd? nuorta joukkoa tuolla alttarikeh?n ymp?rill?, -- silt? ainakin tuntui Helkan mielest?. Edellisen? vuotena olivat Gerda ja Freedrik seisoneet siell? toisten parissa. H?n katsoi serkkuihinsa; Gerdan silmist? valui kyyneleit?, ja Freedrikin levollinen muoto n?ytti juhlallisen vakavalta.
Helka painoi p??ns? penkkiin ja sulki silm?ns?.
-- Oi Jeesus -- rukoili h?n hiljaa -- minulla on niin paljon taisteltavaa, olen usein paha, tyytym?t?n ja kiitt?m?t?n, vaikka olet antanut minulle niin paljon hyv??. Auta minua oikein syd?mess?ni Sinua kiitt?m??n ja auta minua tulemaan lapseksesi t??ll? ja iankaikkisuudessa.
Urkujen soitto kaikui mahtavasti kirkon vanhoissa holveissa, ja seurakunta veisasi hartaudella: "Sun haltuus, rakas Is?ni, m? annan aina itseni, mun sielun', ruumiin', tavaran', ne ota, Herra vastahan".
Helka kohotti p??ns? ja rupesi veisaamaan mukana. H?nen syd?mmens? tuntui nyt niin kevyelt? ja luottavalta, ja siksip? tuon virren sanat olivat ik??nkuin h?nt? varten kirjoitetut. Ei h?n milloinkaan ollut unohtava t?t? jumalanpalvelusta t?ss? kukkasilla koristetussa temppeliss?, johon kes?iset lauhkeat tuulahdukset virtailivat auki olevista ikkunoista ja auringon valo laskihe seurakunnan yli; -- niin, ei milloinkaan!

Sadetta ja p??ns?rky?.
Litis, latis, loiskis, loiskis!
-- Mit? lotinaa min? kuulen? -- kysyi Meeri er??n? aamuna unisella ??nell?.
-- Siell? sataa, luulen min? -- kuului vastaus.
Meeri k??ntyi toiselle kyljelle ja nukkui uudestaan, mutta h?nen serkkunsa makasi valveilla ja kuuli miten sadepisarat ratisivat ikkunoita vasten ja miten vesi lorisi alas kattokourua pitkin. Ensi kerran nyt satoi, sitte kuin Helka oli Kerttulaan tullut.
Lapset olivat kaikin v?h?n nurpealla tuulella aamiaista sy?dess??n. Pikku tyt?t aikoivat juuri t?n??n panna