Kotikuusen kuiskehia | Page 7

nuoriso juhannusy?n.

5. LEIKKUUPELLOLLA.
Kes?n kukkaset olivat jo v?henneet, ja kellastuneet vaimot ilmoittivat syksyn tuloa. Raskaina, t?ysin?isin? seisoivat t?hk?p??t Niemen pellolla. Valmiina sirpill? olivat ne olleet jo pari p?iv??, mutta kaikella ty?v?ell? oli kiire, ei saatu leikkaajia; t?n? p?iv?n? oli kumminkin Niemell? talkoo, nyt oli leikkuu teht?v?. V?ke? kokoontui Kuuselasta sek? likikylist?.
Niemen ukko meni leikkuuv?kens? etup??ss? pellolle. Pelto oli ihanalla niemell?, jaettuna kauniille saroille, vaan yksi sarka oli toisia pitempi. Ukko katseli mielihyv?ll? viljavaa vainioa; se ei ollut suuri, mutta kasvu oli vahva ja hyv?; vaan nyt h?n n?ki uhkaavia pilvi? taivaalla, ja h?nen muotonsa muuttui synk?ksi. K??ntyen leikkuuv?keens? p?in h?n sanoi:
?Kyll? t?ytt? totta ty?t? tehd? saatte, jos vain enn?t?tte viljani leikata ennen kuin sade tulee, mutta jos ty?nne hyvin k?y, niin sit? enemm?n saatte tanssia illalla, eik? my?s olutta silloin s??stet?. Kyll? Niemen ukon tunnette, ei h?n sanaansa sy?.?
?Kyll?!? huusivat iloisesti kaikki, ainoastaan Mikki ja Lyyli kuuntelivat surumielin n?it? ukon viimeiseksi sanottuja sanoja. Mutta kauan he eiv?t n?it? muistaa joutaneet, sill? ukko lis?si viel?:
?Tuo yksi sarka on toisia paljon pitempi. Paraat leikkaajat menk??t sille, ja muut noille toisille saroille. Mikki, sin? saat yhdeksi menn?, ?l?k? j?? muitten j?lkeen. Min? olen itse aina ennen ollut v?keni etup??ss? ty?t? tekem?ss?, vaan nyt on selk?ni vanha ja v?synyt, jonka vuoksi poikani saa olla sijassani. Noh, kuka nyt menee Mikin kumppaniksi??
Talolan Hanna, er?s iso, harteva talontyt?r, meni oitis saralle, sanoen: ?En ole ennenk??n juuri j?lkeen j??nyt, koetetaanpa nyt sitte, kuinka t?n? p?iv?n? menestyy.?
Lyyli seisoi heist? v?h?n matkan p??ss?, vaan hetkisen kohtelivat h?nen ja Mikin silm?ykset toisiansa, ja sanaakaan sanomatta meni my?s Lyyli saralle; mutta samassa tuli Sanna sanoen:
?Mene sin?, Lyyli, joka olet hoikka ja heikko, n?ille muille saroille, min? olen paremmin oppinut Mikin kanssa kilpailemaan.? Ja naurahtaen h?n jatkoi: ?Ei olekkaan minua suotta Niemell? sy?tetty; se p??lt?nikin n?kyy, ettei minulta voimia puutu.?
Lyyli v?h?n punastui harmista. H?n oikaisi sorean vartalonsa, vastaten: ?Iso voi, paksu painaa, mutta pitk? puolensa pit??.? Sitte h?n alkoi vikkel?sti sirppi?ns? k?ytt??. Joutuisasti kului ty?, sill? ei kell??n ollut aikaa jutella, hikip??ss? vain leikattiin.
P?iv? oli jo joutunut iltapuolelle, eik? sadetta tullutkaan, pilvet olivat kaikki haihtuneet pois. Mielihyv?ll? katseli Niemi, miten kuhilaita aina enentyi pellolle, ja nyt kun h?n n?ki ty?n jo olevan loppupuolella, huusi h?n leikkuuv?elle:
?Nyt on aika k?yd? lev?ht?m??n, t??ll? on olutta, tulkaa juomaan, kyll? nyt v?h?isen virvoitusta tarvitaan.?
Haluisesti tulivat leikkaajat, sill? jokaisen selk? oli v?synyt, kun olivat puolip?iv?st? asti lakkaamatta kilpailleet.
Nyt juotiin vaahtoavaa kotiolutta, ja ukko, joka oli oikein ?hyv?ll? tuulella?, k?ski heit? istumaan nurmikolle, sanoen: ?Kohta saamme kahvia, istukaamme niin kauan. Eik? t??ll? nyt kukaan tied? mit??n satua kertoa ajanvietteeksi? Tyt?t, jutelkaa nyt, teh?n aina parahiten satuja tunnette, rukkinne rullatkin jo niit? teille hyrisev?t.?
Tyt?t nauraa hiivisteliv?t, ja yksi sanoi: ?En min? suinkaan osaa.?
?En min?k??n muista?, virkkoi toinen. Mutta Lyyli, joka istui v?h?n et??mp?n? muista, nousi ?kki? ja meni istumaan Niemen ukon l?hell? olevalle kivelle, lausuen:
?Min?p? tahdon sadun kertoa; jos ei se ole hupainen, niin ei se ole erin pitk?k??n.?
Lyyli oli aivan vaalea, h?nen poskiensa kukoistavat ruusut olivat ik??nkuin i?ksi kadonneet, kun h?n alkoi kertoa: ?Oli ennen er?s ihana niitty; keskell? niitty? kasvoi suuri, kaunis honka, sen latva ulottui korkealle, sen oksat olivat taajat ja viheri?t. N?in seisoi honka kes?t talvet myrskyisell? ja kauniilla s??ll? yht? viheri?n? ja vakavana, mutta vihdoin h?n sent??n rupesi vanhenemaan. Silloin puhkesi h?nen juureltansa nuori vesa, joka taas kasvoi ihanaksi puuksi ja vanhaa puuta kauniimmaksi. Se oli hoikempi, vaan kuitenkin samaa lujaa, vakavaa laatua; ja niittomies antoi heid?n olla niittyns? kaunistuksena. Mutta my?s nuoren hongan juurella kasvoi puu, vaan se oli pieni koivahainen. Se kasvoi nuoren hongan suojassa soreaksi puuksi. Maailma kiitti sen lehevi? oksia, vaan paras kaikista oli kumminkin, ett? h?n Pohjan kylmilt? tuulilta ja p?iv?n polttavalta helteelt? suojeltuna sai kasvaa nuoren hongan turvissa. Mutta onni vaihtelee -- vanha honka oli ylpe?, h?n ei k?rsinyt k?yh?? koivua, vaan sanoi: 'Tuo koivu, miksi se meid?n turvissamme kasvaa? Se ei meihin kuulu, me olemme honkia ja h?n vain koivurenttu, en min? h?nt? k?rsi, istutettakoon h?n muitten koivujen joukkoon.'
Nuori honka ravisteli kaunista latvaansa sanoen: 'Is?ni, min? ja koivu olemme yhdess? kasvaneet; jos koivu revit??n pois, silloin minunkin juureni loukkaantuvat, enk? jaksa el??, jollen koivuani suojella saa, ja jos min? kuolen, niin on sinunkin syd?mmesi kovan vamman saanut, ja pian sinun korkea latvasi kaatuu. Anna siis, oi is?, meid?n rauhassa el?? yhdess?!'
Minun satuni on nyt loppunut?, sanoi Lyyli, ?sill? satu ei kerro, mit? vanha honka vastasi.?
H?n nousi kivelt? ja meni taas et??mm?lle istumaan. Talkoov?ki oli ??neti, ik??nkuin he olisivat odottaneet Niemen ukon lausuntoa, sill? he olivat kaikin kyll? ymm?rt?neet sadun merkityksen. Mutta ukon muoto oli synkk?, ja h?n sanoi:
?Huono satu tuo. Juodaan nyt kahvia ja lopetetaan sitte leikkuu.?
Kahvia juotua hiottiin sirpit ja mentiin taas pellolle. Pian ter?v?t sirpit olivat kaataneet lopun viljaa, ja Mikki sek? Lyyli olivat ensiksi saran p??ss?. T?st? ei Niemi joutunut paremmalle tuulelle, vaan synkk?n? h?n l?ksi v?kens? kanssa Niemen komeaan tupaan, jossa pitkill? p?ydill? kukkuraiset