Kootut teokset IV: Kertomuksia ja kirjoitelmia

Kootut teokset IV: Kertomuksia
ja
by J. H. Erkko

The Project Gutenberg EBook of Kootut teokset IV: Kertomuksia ja
kirjoitelmia, by J. H. Erkko This eBook is for the use of anyone
anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You
may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project
Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.org
Title: Kootut teokset IV: Kertomuksia ja kirjoitelmia
Author: J. H. Erkko
Release Date: January 8, 2007 [EBook #20316]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOOTUT
TEOKSET IV: ***

Produced by Tapio Riikonen

KOOTUT TEOKSET IV: KERTOMUKSIA JA KIRJOITELMIA
J. H. Erkko

Otava, Helsinki, 1911.

SISÄLLYS:
Kotoisia tarinoita I.
Nuori Aatami Salapolttajat Kuinka syys muuttui kevääksi
Kotoisia tarinoita II.
Viipurin rinkeli Pormestari Leipzig Pesuvaimon tarina Neitiserkku
Täysvillainen Apulainen Metsäpolulta Jättiläisen sydän
Uskovainen
Kuvauksia.
Linnun poika Ihmelapsi isäänsä
Kirjoitelmia.
Ajatelmia Suomalainen huoneentaulu Teaatterin johdosta Setä Iisakin
raittiuskanta Kirjailijain tekijänimistä Kotimainen tunnelma Mitä nyt?
Eri oikeita Edes nuo kukat Häiritty rauha Itsemme puolesta
Sanomalehdet jokapäiväistä leipää Uudet aatteet Tanssin puolesta Miltä
Henrik Ibsen minusta on tuntunut?
Puheita.
Puhe Käkisalmen 600-vuotisjuhlassa Viisi veljestä Puhe Kirjailijaliiton
avajaisissa Isänmaalle

KOTOISIA TARINOITA I

NUORI AATAMI.

-- Ei hän kauan elä, kyllä Jumala hänet korjaa pois, hänellä on niin
erinomainen muisti, että sit' on oikein ihme. Kun sisarta opetettiin
aakkosia tuntemaan, niin veli, pikku Aatami, oppi ne alusta pitäin ulkoa,
ja samaa kyytiä meni koko aapiskirja, että avosuin vaan saatiin kuulla,
kun poika paukutti, että seinät soi. "Ymmärrätkö", kysyi kanttori
lukukinkerillä, "ymmärrätkö mitä luet?" Silloin pojan päässä silmät
seisoivat kuin kanttorin taulunumerot kirkossa ja punakkana purki hän
aapisen lukuja kuin lankaa kerältä, kunnes kanttori oikein väkivoimalla
hänen vauhtinsa seisotti. -- Nyt osaa hän jo lukea sisältäkin ja mitä
kaikkia hän voisikaan oppia, -- mutta eihän semmoinen lapsi kauan elä.
Jotenkin tuollaisia ennuspuheita ja tunnussanoja kulki Koiramäen
pikku Aatamista kylän täysikasvuisen vaimoväen keskellä. Selvästi
nähtiin, että poika tunnussanoista iloitsi, vaan ennuspuheita kuuli hän
hyvin suuttuneilla korvilla, sillä kuolemaan oli hän yhtä vastahakoinen
kuin kaikki muutkin sitkeähenkiset. Hän siis vastoin ennustuksia eli
oikein tahallansa ja luki ulkoa kaikki kirjat mitä siihen aikaan
Koiramäen torpassa pidettiin tarpeellisina: niihin kuului jo mainittu
kukkolehtinen aapinen, pitkä katekismo ja kaita virsikirja sekä
pituutensa levyinen almanakka, joten hän tunnustettiin suurimmaksi
tietoviisaaksi koko Kehnosuon kylässä.
Sentähden ei ollutkaan kumma, että häntä kylän täysikasvuinen
vaimoväki muisteli. Niinpä eräänä sunnuntaina, kun vaimoväki
parvessa palasi kirkolta ja saarnan jäljiltä ensin keskusteltiin
hengellisistä asioista, vierähti juttu lopulta Koiramäen Aatamiin.
-- Ei sen pojan elämä ihmeittä mene; jos hän ei kuole, tulee hänestä
ainakin herra. Sillä päällä kävisi lukea vaikka papiksi, eikä silloin aina
nokka saarnastuolin paperilevyllä nuokkuisi, niinkuin nyt, sen pahempi,
usein kuullaan ja nähdään. Ja sitä muistia! Koko almanakan osaa hän
nyt jo ulkoa hamasta Aapelista niin Sylvesteriin asti; auringon, kuun ja
tähdet, kravut, neitseet ja skorpionit -- kaikki laskettaa hän kuin virran
juoksua. Mutta kysymyksiin ei vastaa, vaan sanoissa uskosti kiinni
riippuu kuin ankkuri köydessä. Eihän mokomaa ole kuultu eikä nähty!
Jos hän ei kuole, tulee hänestä ainakin herra.
Niin haasteli Kehnosuon vaimoväki, ja siitäpä sai nuori Aatami hiukan

vihiä, jonkatähden hänessä vähittäin korkea ajatus heräsi: hän lujasti
päätti sukunsa esikoisena kohota villistä metsäviinapuusta
herrasyrttitarhojen kukkakumpuja koristamaan; ja silloin luopui hän
ensikerran kirjan sanoista, koska hän toivon hengessä hyräili:
Mun täytyy kerran käyskennell' Pääll' kukkaisten ja ruusuin!
Viistoista vuotias oli Aatami tehdessään tämän ihanan päätöksen.
Halpa torpanpoika oli nyt ulkonaisesti poiskarsittava ja sisällisesti
ulosjuuritettava; sen sijaan piti hankkia jotain, jonka laatua ei Aatami
vielä tarkoin tietänyt. Hän tunsi kylän kirjurin hra Nurkkelin'in, joka oli
jo herra. Hänellä oli jo auringon paisteessa välkkyvät verkavaatteet ja
kemppi, keikkapäinen käynti sekä harjasvenäläiseltä ostetut lasisilmät,
suuret kuin lautaset. Mutta hänpä täisikin kirjoittaa -- siinä syy
kiiltäviin verkavaatteihin; kuului osaavan lukuja multipliseerata -- siksi
nokka tähtiä tähysti; ja mikä painavinta oli, taisi hän puhua ja kirjoittaa
protokollat ja velkakirjat ruotsiksi, -- tätä vanhan-aikuista Suomen
herraskieltä pitivät vielä niihin aikoihin Kehnosuon talonpojatkin
kaiken herruuden satoisana tähkänä -- jonka tähden häntä kyläkunta
pelvolla ja vapistuksella kunnioitti. Kätkipä ja tallensi hän koko kylän
tarpeeksi lakiviisautta, jota, kuten sukkela puotimies, voittohinnoista
kaupitsi. Ansaitsee hän kyllä kunnian ja herruuden, arveli Koiramäen
Aatami, joka tiesi, ettei kylän kirjuri kuitenkaan osannut koko
almanakkaa ulkoa.
Herra Nurkkelin'ilta olisi Aatami sentään voinut oppia jotakin, jota hän
ei vielä tainnut, joll'ei olisi tietänyt tuon lakiviisaan osaavan pitää
erikoisetujansa ylen painavassa arvossa, jonka tähden hän ei ainakaan
henkisellä alalla mitään tasasuhtaisuutta suvainnut: hän vaan sanoi
sopimattomaksi, että torpan poika rupeaa kouluja käymään, kun hänellä
kyllin on muitakin töitä.
Mutta ajatus herruudesta oli siemen, joka iti, juurtui ja orasteli Aatamin
mielessä. Hän ajatteli, että kylän kirjuri kuitenkin on kaunis esikuva
viisaasta herrasmiehestä, jonka askeleita alkavaisen tulee noudattaa.
Ensin piti oppia joustavasti ja keikkapäisesti käymään ja siihen ei
tarvittu muuta kuin harjoitusta. Aluksi hälle kylän tytöt nauroivat ja
pojat