Kihlaus; Yö ja päiv

Kihlaus; Yö ja päiv

The Project Gutenberg EBook of Kihlaus; Yö ja päivä, by Aleksis Kivi
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Kihlaus; Yö ja päivä
Author: Aleksis Kivi
Release Date: July 1, 2004 [EBook #12795]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIHLAUS;
YÖ JA PÄIVÄ ***

Produced by Tapio Riikonen

KIHLAUS; YÖ JA PÄIVÄ
Näytelmiä yhdessä näytöksessä
Kirj.
ALEKSIS KIVI
1919.

KIHLAUS
Näytelmä yhdessä näytöksessä

HENKILÖT:

AAPELI, | kraatareita ja vanhoja nuoria-miehiä. EENOKKI, | EEVA.
JOOSEPPI, Aapelin oppipoika.
(Aapelin huone: perällä ovi, oikealla pöytä ja sen vieressä rahi,
vasemmalla tulisija, jonka ääressä Jooseppi seisoo liikutellen kauhalla
pataa, joka kiehuu tulella. Eenokki tulee.)
EENOKKI. Päivää, Jooseppi!
JOOSEPPI (kääntyen ympäri ja kumartaen syvästi, hellittämättä toki
kauhaa kädestänsä). Päivää!
EENOKKI. Sainpa mestariltas tärkeän kutsumuksen löydyttää itseäni
tässä hänen huoneessansa noin tähän aikaan.
JOOSEPPI. Niin on asia.
EENOKKI. Miksi kutsui hän minua ja missä on hän itse?
JOOSEPPI. Eikö ole teillä jo tietoa?
EENOKKI. Ei yhtään, ei yhtään, poikaseni.
JOOSEPPI. Tässä tapahtuu tänäpän kihlaus.
EENOKKI. Kihlaus! Hm! Vai kihlaus. Kenen hän nai?
JOOSEPPI. Hä, Herrojen-Eevan.
EENOKKI. Vai Herrojen-Eevan. Tuliko mies juonikkaaksi,
hurjapäiseksi, villityksi, tai mistä kieppasi hän tämän rohkeuden?
JOOSEPPI. Preivin kirjoitti Herrojen-Eeva tällä tavalla mestarilleni
eilen illalla: »Kraatari Aapeli! Lyhyesti tahdon tietä antaa, että, jos
Jumala niin on sallinut, niin valmis olen kohta tulemaan
aviopuolisoksenne. Tulkaat minua kyydittämään täältä luoksenne; sillä
herrat jätän minä tämän ijankaikkisen pilkun päällä. Sen olen nyt
vahvasti tykönäni päättänyt.» Niin seisoi preivissä.
EENOKKI. Ja mestaris tämän luettuansa rupesi tuumailemaan
ankarasti?
JOOSEPPI. Pasteeraili, pasteeraili edestakaisin permannolla, raappien
niskatukkaansa.
EENOKKI. Kihelöitsipä miehen päässä; mutta sitä en ihmettele.--Millä
tavalla luonnistui asia?
JOOSEPPI. Yölläpä vasta leikki nousi. Kovin levoton oli mestarini.
Milloin pasteeraili hän, milloin heitti hän itsensä taasen vuoteelle,
mutta samassa pyörähti hän ylös jälleen ja rupesi uudestaan
pasteerailemaan raappien aina niskaansa. Kolme kertaa kävi hän
valelemassa päätänsä kaivolla. Hän pelkäsi aivoansa, näette.
EENOKKI. Eikä ihme; sillä onpa sitä pehmitetty. Tuumaile ja harkitse,

harkitse ja tuumaile joka uusi muudi, leikkaus ja sauma, niin
kysytäänpä viimein kuinka on päävärkin laita.--Mutta mielinpä kuulla
kuinka kävi lopulta.
JOOSEPPI. Tultuansa kolmannen kerran kaivolta höyryvällä päällä,
herätti hän minua, ilmoitti syyn levottomuuteensa, luki preivin eteeni ja
pyysi minulta neuvoa oman-tuntoni nimessä. Katsokaas mikä
veljellisyys!
EENOKKI. Rakkaus lievittää ja avaa sydämmen, sielun ja
mielen.--Mutta minkä neuvon annoit mestarilles?
JOOSEPPI. En kieltänyt enkä käskenyt.
EENOKKI. Oikein!--Tapani tosin on puhua aina aatokseni ulos, mutta
yksi asia löytyy, jossa olen vaiti kuin myyri. Älä kiellä miestä
ottamasta naista, johon hän kerran on iskenyt silmänsä, hän ottaa hänen
kuitenkin, ja joskuspa kuiskataan naisen korvaan sun kieltävä neuvos,
jonka lunttu tuskin Paratiisin niituilla antaa sulle anteeksi.
JOOSEPPI. Minä en kieltänyt enkä käskenyt, vaan pyysin hänen
heittämään kaikki Jumalan neuvopöydälle. Tämä vaikutti ja heti nukkui
hän kuin tallukka ja minä samoin. Hän aamulla taasen kyllä käytteli
neulaansa vinhasti, mutta toisaalle tyyräilit aatoksensa, sen huomasin,
koska silloin tällöin mulautin salaa katsoa hänen päällensä. Niin neuloi
hän hetken, mutta äkisti keihästi hän neulallaan uuden tyynynsä,
naulitsi sen hirveän lujasti pöytään, rynkäsi ylös, puki päällensä parhaat
vaatteensa, lähetti sanan teille, tullaksenne tänne, mutta itse läksi hän
noutamaan morsiantansa, Herrojen-Eevaa.
EENOKKI. Tämä naiminen, pelkään minä, on häneltä loiskaus
onnettomaan kirnuun. Eeva on kahden naimattoman herran
emännöitsijä, ja kuullaanpa hänen useinki mekastelevan heidän
kanssansa. Tästäpä yhtä ja toista arvella taitaa, ja paljon rähisee heistä
mailmakin. Jumala heille heidän syntinsä anteiksi antakoon! Mutta
miksi ei toinen heistä nai tätä Eevaa? Mutta Eva on tuittupää, tuiskea,
näetkös, morakka, tahi niin kuin ruotsalainen sanoo: turski. (Ottaa
nuuskaa.)
JOOSEPPI. Ja niin herramainen.
EENOKKI. Tosi. Koska hän käy, katsahtaapa silloin tällöin sivullensa
liehuvia hameliepeitänsä, sen olen huomainnut. Vähän epäiltävä
merkki tyttö-ihmisestä. Tosin palveli hän vuoden Helsingissä ja
joteskin isoista herrasväkeä, mutta eipä tarvitsis, sanon minä, eipä

tarvitsis itseänsä sentähden lyödä niin herramaiseksi, niin fiiniksi;
sanalla sanoen, niin ymmärtämättömäksi kuin Eeva teki. Vähempikin
piisaisi muonamiehen tyttärelle. Onko tämä alhaisen ihmisen kieltä:
»missä nakriit kasvaa, puussa vai maassa?» Nauriit, näetkös. Niinpä
kysyi hän maamiehiltä torilla. Entäs tämä kysymys: »kulta-pappa, mikä
on tuo korea lintu, joka hyppelee tuolla kartanolla?» Hän ei tuntenut,
näetkös, harakkaa tultuansa maalle. (Naurahtaa, mutta kovin vähän.)
Noh, ehkä ei tuntenut hän lintua. Sitä en mene arenteeraamaan, sanoo
ruotsalainen. Mutta kas, kas, kuinka kerkeä on ihmislapsi näkemään
raiskaa toisen silmässä, mutta ei malkaa omassa. Mutta minä pidän
virkaveljestäni enkä sois hänelle huoneenristiä, jonka nyt pelkään
hänen saavan.
JOOSEPPI. Kyllä, kyllä siitä nyt toinen elämä nousee tähän
huoneeseen.
EENOKKI. Pahoin pelkään, pahoin pelkään.--Eeva on taas vihastunut
herrojensa päälle, ja vihan kiukussapa ottaa hän tämän askeleen, mutta
kas, kun kuherruskuukausi on mennyt, niin katuupa hän kauppaansa ja
ikävöitsee herrojensa luoksi jälleen. Sillä Aapelilla ei ole niitä