Kaukonäkijä

Kaukonäkijä, by Jonas Lie

The Project Gutenberg EBook of Kaukonäkijä, by Jonas Lie This
eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Kaukonäkijä eli kuvauksia Ruijasta
Author: Jonas Lie
Release Date: May 3, 2005 [EBook #15765]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
KAUKONÄKIJÄ ***

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG Distributed
Proofreaders.

KAUKONÄKIJÄ ELI KUVAUKSIA RUIJASTA
Jonas Lie
Suomentanut Tekla Lampén

Ensimmäisen kerran julkaissut Werner Söderström Osakeyhtiö 1914.

JONAS LIE
on suurimpia pohjoismaisia kirjailijoita. Rinnan Ibsenin ja Björnsonin
kanssa hän on ollut luomassa norjalaisen kirjallisuuden suuren
loistoajan, ja rinnan heidän kanssaan hän edustaa vuosisatansa
parasta realismia, sen syvää totuudenrakkautta, sen suurta
elämäntuntemusta ja sen erinomaista taitoa kuvailla luontoa ja
todellista elämää.
Ja kuitenkin nämä kolme runoilijaa olivat nuoruudessaan käyneet
romantiikan koulua; he olivat syventyneet isänmaansa hämärään mutta
suuripiirteiseen muinaismaailmaan ja sen tarumaisten muistojen
perustalle rakentaneet unelmansa kansansa uudesta suuruudenajasta.
Mutta Ibsenin ja Björnsonin tarmokkaat luonteet selviytyivät pian
näistä epämääräisistä unelmista, oivaltaen todellisuuden vaatimuksia.
Ennen pitkää he ryhtyivät, kumpikin omalla tavallaan, herättämään
kansaa todelliseen työhön ja toimintaan ja selvittelemään sille -- ja
samalla koko maailmalle -- ajan polttavia kysymyksiä. Mutta paljoa
kauemmin harhaili kolmas heistä, Lie, romantiikan hämärässä, etsien
selvyyttä sekä oman itsensä että ympäröivän maailman suhteen.
Jonas Lie eli näet koko nuoruutensa ajan, kuten hän itse sanoo,
lumottuna pohjoisen kotiseutunsa herättämiin salaperäisiin,
ristiriitaisiin mielikuvituksiin. Kasvaneena Pohjois-Norjassa, hän oli
tuomarin poika Tromssasta -- missä mahtava tunturiluonto samalla
hurmaa ja ahdistaa, viehättää ja peloittaa, missä kaikki on tarumaisen
suurta ja salaperäisen hämärää, muodostui hänen mielensä
äärettömän herkäksi, vaikutuksille alttiiksi ja mielikuvituksiin
taipuvaksi. Toiselta puolen taas kansan ankara elämä noilla pohjan
rannikoilla, vaaralliset talviset kalastukset, rohkeutta ja taitoa kysyvät
purjehdukset ja kaupankäynnin monenlaiset vaikeudet herättivät
hänessä kovakouraisen todellisuuden ihailua ja aineellisen työn
kunnioitusta, samalla kun tuo mahtava, oikullinen meri houkutteli
nuorukaisen mieltä seikkailuihin ja uhkarohkeisiin yrityksiin. Kaiken

tämän lisäksi oli hänen suoniinsa äidin puolelta eksynyt muutamia
pisaroita taikauskoista lappalaisverta -- eipä siis ihme, että hän elää
lähes neljänkymmenenikäiseksi, ennenkuin hän ihmisenä ja kirjailijana
on täysin selvillä itsestään ja todellisen elämän asettamista
vaatimuksista.
Hänen ensimäinen kertomuksensa, »Den Fremsynte», Kaukonäkijä, on
ikäänkuin tämän mielikuvituksen maailmassa eletyn nuoruudenajan
tunnustus. Se on osaksi hänen oman sielunsa tarina, osaksi sen kansan,
jonka keskuudessa hän vietti nuoruutensa. Ja samalla se on mitä
kaunein kuvaus siitä omituisesta luonnosta, jonka helmassa hän oli
kasvanut ja kehittynyt ja johon hän läpi koko elämänsä oli syvästi
kiintynyt. Salaperäisestä romanttisesta hengestään huolimatta se kuvaa
Norjan kansaa ja luontoa sekä senaikuisia oloja ja elintapoja paljoa
todellisemmin, kuin muut sen ajan hienonrunolliset
talonpoikaiskertomukset.
Tämän rinnalla kuvaa Lie mitä hienoimmalla ymmärtämyksellä
ihmissydäntä nuorine heräävine tunteineen, aavistuksineen, uskoineen
ja epätoivoineen. Hän osoittautuu jo näissä ensimäisissä kuvauksissaan
siksi verrattomaksi ihmiselämän ja ihmissielun tuntijaksi, joka
sittemmin niin monessa kertomuksessa on käsitellyt mitä erilaisimpia
ihmisluonteita ja elämänkohtaloita, ei ainoastaan erinomaisella
taidollaan kuvaillen niitä meille, vaan tutkien ja valaisten niiden
salaisia syvyyksiä. Hänellä on omituinen kyky ikäänkuin salaa hiipiä
ihmisen sydämeen, valaista sitä jonkinlaisella kaukonäkijän
taikavalolla ja löytää sieltä sekä pahan peikot että myöskin hyvän
haltijat. Sillä hän uskoo elämään ja ihmisiin ja hän tietää, että he
kykenevät voittamaan sielunsa pimeät vallat, jos vain pääsevät niistä
selville.
Tämä syvään ymmärtämykseen perustuva usko antaa Jonas Lien
kertomuksille, verrattuina realismiin tuotteisiin yleensä, sen terveen,
vapauttavan voiman, joka synkistä kuvauksista huolimatta niin
virkistävästi vaikuttaa lukijaan. Se on voima, joka, erilaisista elämässä
ja kirjallisuudessa kulkevista virtauksista riippumatta, aina on pysyvä
raikkaana ja vastustamattomana ihmismielen kohottajana.

Suomentaja.

ENSIMÄINEN OSA.

JOHDANTO.
Tunnen useita ihmisiä, joilla on ollut sama halu, mikä toisinaan valtaa
minutkin, valita juuri rajusää kävelyilmakseen. Nämä ovat etupäässä
sellaisia, jotka vietettyään lapsuutensa maalla ulkoilmassa, ovat
joutuneet työalalle, joka vaatii yhdessä kohden istumista, ja joille
huone toisinaan käy liian ahtaaksi ja ahdistavaksi -- tai ovat he myöskin
runoilijoita. Heidän ajatuksensa ja mielikuvituksensa pyrkivät,
enemmän tai vähemmän heidän tietämättään, alituisesti kaihoten pois
sisäilmasta ja kaupungin kasarmielämästä.
Kun sitte jonakin päivänä maalaiselämä saapuu kaupunkiin oikean
rajumyrskyn muodossa, joka riuhtaisee irti kattotiilet, vähän väliä
lennättäen jonkun niistä jälkeesi, joka muuttaa kadut virroiksi ja
nurkkaukset väijymäpaikoiksi, missä vihuri hyökkää sateenvarjosi
kimppuun ja, enemmän tai vähemmän pitkän ja onnistuneen
kamppailun jälkeen, kääntelee ja vääntelee sitä, kunnes vihdoin käteesi
jää vain kehilö ja varsi -- silloin sattuu joskus, että hiljainen, arvokas
liike- tai virkamies sen sijaan että hän, koko päivän työssään
aherrettuaan, iltapäivällä tapansa mukaan istuisi omassa kodikkaassa
huoneessaan, vaimolleen sanookin täytyvänsä, ikävä kyllä, lähteä
hetkeksi kaupungille. Tietystikin ne ovat asiat, jotka vaativat hänet
lähtemään. Sillä eihän toki vakavan, arvokkaan miehen, joka ehkä on
pormestari ja kaupungin isä, sovi edes itselleenkään tunnustaa olevansa
niin lapsellinen, että hän lähtisi rajuilmaan haaveilemaan ja taivaltaisi
alas laivasillalle nähdäkseen, miten kuohut huuhtelevat laituria ja laivat
satamassa leikkivät haaksirikkoa. Tietysti