Karkurit

Karkurit

The Project Gutenberg EBook of Karkurit, by Aleksis Kivi This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Karkurit
Author: Aleksis Kivi
Release Date: April 3, 2004 [EBook #11891]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KARKURIT ***

Produced by Tapio Riikonen

KARKURIT
N?ytelm? viidess? n?yt?ksess?
Kirj.
ALEKSIS KIVI
1919.

J?SENET:
PAROONI MARKUS, Viitalan omistaja. TYKO, poikansa. PAROONI MAUNO, Kuuselan omistaja. PAULI, poikansa. ELMA. tytt?rens?. NIILO, Markuksen ottopoika. HANNA, Maunon kasvatetyt?r. YRJ?. MARTTI, pehtoori Kuuselassa. Er?s paimenpoika Viitalassa. Er?s akka.
Tapaus on Suomessa.

ENSIM?INEN N?YT?S
(Mets?inen tieno; perill? avara n?ky-ala. Elma ja Hanna tulevat.)
HANNA. Mun sisareni, tuossa n?kyy tie!
ELMA, Ja koto tuolla; eksymisen vaara Ei en??n uhkaa meit?, ole rauhass', Me Tornivuorella jo seisomme.
HANNA. M? pelosta jo olin levoton Ja kovin sykkii syd?mmeni viel?. Mut kiitos taivaan! tuolla Viitala, Ja kuusistossa tuolla Kuusela, Se koto armas!
ELMA. Mutta kauvan toki Ei ollakaan se kotonamme saa; Me kohta sielt? karkoitetaan pois, Sen tekee herra Markus armoton.
HANNA. Oi aika murheellinen!
ELMA. Koivikossa S? n?et Viitalan. Ja huomaa, Hanna Kuin kuningatar lemmek?s h?n katsoo P?in Kuuselaan, ja hymyileepi sille Taas Kuusela kuin jalo kuningas; Mut miksi toki, koska itse luonto N?in lempeen kehoittaapi, miksi toki Ne kaksi, hallitsijat kartanoin, N?in vimmatusti toinen toistaan vainoo?
HANNA. He eiv?t n?e vihans pimeydess' Kuink' ihanaa on yst?vin? el??.
ELMA. Mut katsos tuota kanervaista nummee Ja vuorta Kumajan sen takana. Lomasta pilvein sinne p?iv? paistaa Ja jylh? vuori hohtehessa seisoo, Ja sielun' ihmeellisest', armahasti Nyt riutuu n?hdess?ni t?m?n n?yn. Oi! kerran anastaapi lemmen voima Maan pinnan asujamet, ja he silloin,-- Nyt toinen toistaan raadellen kuin pedot, K?s' k?dess? he silloin k?yskelev?t, Ja riemu kaikuu kaukaisimpiin ??riin.
Mut miss? lienemmek??n silloin me? He muistavatko meit?, kutsutaanko Meit' ilojuhlaan suureen vierahaiksi? Jaa, mit? tied?mme? Mut ehk?p? Kuin haamut sumupilvein kierroksissa Me heid?n p??ll? kiitelemme Ja iloitsemme heid?n ilostaan.
HANNA. Taas haaveksii sun mieles. Murheen auer, Miks' ei se en??n otsaltasi poistu? Alakuloisuuden tummaan h?m?r??n, S? eksyt enemmin ja enemmin.
ELMA. Miks' kadotin m? armaan kultasein? Miks' kadotin m? sankarini, Tykon?
HANNA. H?n tulee viel?, se on uskoni.
ELMA. Ah, n?kisink? h?nen viel'? Oi p?iv? Ja hetki autuas!--Mun Tykoni, Oi rienn? t?nne mailta kaukaisilta! Sua vartoo Pohjan sammalvuorilla Sun uskollinen, murehtiva neitos. Mut josko, niinkuin kerrotaan, Sun sota surmasi, niin miksi en??n M? valittaisin? En, vaan katsantoni P?in kuolon maahan tahdon teroittaa Ja hiljaa vuottaa hetkein ly?mist?. Mut jospa, niinkuin my?skin maine sanoo, S? vankeuden synk?ss' y?ss? istut, Niin kahlees katkaise ja kiid? t?nne L?pi vihollisen maan kuin hirmumyrsky; Mut ehditty?s kotomaahas viimein, Se myrsky olkoon lempee liehaus.-- Mut h?n ei tule, t?ss? seison m? Nyt suojatonna, koska l?hestyy Mua koetus ja kiusa kamala. M?, sit? aatellessa, kauhistun.
HANNA. Sen tied?n. Meit? kumpaistakin kohtaa Se onni ankara.
ELMA. Et tied?k??n.
HANNA. Mit? tarkoitat? Meit? uhkaisko viel? joku pahempi?
ELMA. Minua.
HANNA. Oi, selit?!
ELMA. Sin? tied?t, ett? is?ni talo ja tavarat ovat kohta h?nen suurimman vihamiehens?, Viitalan herran, k?dess?. Mutta taitaapa nyt tapahtua n?in. Niilo tarjoo is?lleni lunastimet, joilla is?ni voi p??st? vaikeasta ahdingosta, mutta ehdolla, joka syd?mmeni pantiksi panee.
HANNA. Mik? syy on sinulla luulla niin?
ELMA. Senkaltaista jotain on tekeill? heid?n v?lill?ns?, sen olen huomannut, ja olenpa saanut jo is?lt?ni joitakuita viittauksia sinnep?in. Salaisuudessa toki on tapahtuva kaikki.
HANNA. Is?sk? olis niin armoton?
ELMA. Ehk? ep?ilyksen vimmassa.--Mutta sano, taitaisitko lempi? Niiloa. En kysy t?t? aatellen niinkuin tahtoisin h?neen koskaan suostua; ei, vaikka olis h?n Tykoa kauniimpi viel?. Mutta miksi haastelen kauneudesta? Onhan lupaus vapaa, pyhin vala mun sitonut omaan kihlattuuni ijankaikkiseksi.--Niin, mille tuntuu sinusta Niilo? Minusta on kasvoissansa jotain inhottavaa.
HANNA. Koska sielumme kerran yhden on valinnut, ei huomaa se en??n muiden kauneutta.
ELMA. Sin? tied?t sen?
HANNA. Hyvin tied?n sen.
ELMA. S? lemmit? Ken on sun lemmittysi?
HANNA. Siis tahdot tiedon. H?n ei ole t?ss?, kaukana h?n on.
ELMA. No, sano.
HANNA. Kuule sitten. H?nt?, joka Tykosi kumppanina l?ksi sotahan vieraille maille, h?nt? muistelen aina.
ELMA. Velje?ni? Mit? ilmaisit ja miksi et ennen?
HANNA. Oi! sit? kainostelin sinulle tunnustaa.
ELMA. Erositteko lujilla lupauksilla my?skin te?
HANNA. Ilman lupausta, ilman ainokaista sanaa lemmest?. Nuori oli h?n silloin, min? nuorempi viel?; mutta koska h?n oli l?htenyt, niin tunsin syv?n kaipauksen povessani, enk? ole h?nt? tainnut unohtaa, vaan suloisuudella muistelen h?nt? alati.
ELMA. Ja koska h?n tulee, niin ottaa h?n. sun kullaksensa.
HANNA. Sit? en rohkene toivoa.
ELMA. Toivo toki.--Siis molemmat me samalla ik?vyyden oksalla vaikertelemme ja varromme heit?, ja jos emme heit? en??n saa n?hd?, niin yhdess? harmenemme, yhdess? murehdimme toinentoistamme lohdutellen.--Ken tulee pitkin tiet? tuossa?
HANNA. Se suuri tiet?j?-akka.
ELMA. Jolla on niin ihmeellinen voima katsoa tulevaisuuteen.
HANNA. Tapahtuvan sanotaan, mit? h?n ennustaa. H?nelle en pist?isi k?tt?ni min?. (Akka tulee.)
AKKA. Herran rauha teille, kunnioitettavat fr??kin?t!
ELMA. Olkaat tervehditty, vanha eukko! Kauvan olette olleet n?kym?t?nn? seuduillamme.
AKKA. Sent?hden tuon terveisi? avaralta maailmalta.
ELMA. Viel?k? katsahtaa silm?nne yht? tarkasti kuin ennen k?mmenen piirroksiin, joihin, niinkuin sanotaan, on kirjoitettuna el?m?mme kohtalo?
AKKA. Olenpa jo kovin vanha, fr??kin?ni, vanha.
ELMA. T?ss? on k?teni. (Antaa h?nelle k?tens?.)
AKKA. Ah kuinka