Kalevalan Avain | Page 2

eli kansamme mielikuvituksessa. Se todistaa vain, mik? voimakas, mik? kuolematon laulunhenki aina on ollut Suomen kansalle ominainen.
T?t? nykyist? kantaansa tieteelliset tutkijamme perustelevat sill?, ett? Kalevala, kuten sanottu, on runokokoelma, ei yhten?inen eepos, joka semmoisena olisi s?ilynyt kansan muistissa. Kansa on lukuisissa toisinnoissa, eri paikoissa, eri aikoina, laulanut V?in?m?isest?, Ilmarisesta, Lemmink?isest? ja niiden urot?ist?; toinen laulaja on toisesta asiasta kertonut, toinen toisesta. Elias L?nnrot kokoili ja ker?ili n?it? runolauluja; h?n oli ensim?inen, joka v?sym?tt?m?ll? innolla ja uskolla samoili Karjalan laulumaita, sai sanan sielt?, toisen t??lt?, sommitteli kuulemansa yhteen ja rakensi runoista kokonaisuuden. Mit? ennen h?nt? Porthan, Lencqvist, Ganander, Becker, Topelius vanhempi y.m. olivat tehneet, oli ollut enimm?kseen hajanaista valmistusty?t?. Mutta L?nnrotin j?lkeen on tehty uusia ker?ilymatkoja ja tieteellisesti tarkattu L?nnrotin k?sikirjotuksia ja muistiinpanoja ja p??sty siihen lopulliseen selvyyteen ja varmuuteen, mik? nyt on vallalla Kalevala-tutkimuksessa. L?nnrot oli itse viimeinen suuri runojen laulaja. H?n oli niin kalevalaisen hengen l?p?isem?, ett? h?n kykeni siihen, mihin ei kukaan ennen h?nt? ollut kyennyt: luomaan miltei yhten?isen eepoksen hajanaisista runokatkelmista. H?n uppoutui Suomen kansan henkeen, itsens? unohtaen, siin? m??rin, ett? h?n--Eino Leinon sanoilla--oli ?silloisen Suomen itsetietoon tullut kansallishenki?.[1] Kalevala oli sent?hden h?nen ty?t?ns?, vaikkei h?n ollut runojen tekij?.
Tarkempi tutkimus on my?s paljastanut, ett? Kalevalan runot eiv?t ole yht? vanhoja, eiv?t samalta alkuajalta. Toiset ovat pakanallisia, toiset kristitylt? ajalta; viimeinen--50:s runo--esim. on varmasti kristillinen. N?in ollen on mahdotonta pit?? Kalevalaa kaukaisen menneisyyden historiallisena muistomerkkin?. Tietysti siin? n?kyy piirteit? Suomen kansan el?m?st? ja ennen kaikkea selvi? piirteit? kansan uskonnollisesta eli paremmin sanoen taikauskois-runollisesta el?m?nkatsomuksesta, mutta n?m? piirteet eiv?t kuvasta puhdasta pakanallista aikaa, vaan kuuluvat pakanuuden ja kristinuskon vaiheaikaan, niin ett? mit? Kalevalassa ihailemme, se on tutkimuksen valossa katsottuna ?runollisesti verhottua kristinuskoa?, kuten prof. K. Krohn sanoo.[2]
Onpa ?skett?in lausuttu semmoinenkin v?ite, ettei Kalevalan sis?llys oikeastaan ole Suomen kansan hengen tuotetta, vaan germanilaista lahjatavaraa. L?nnest? p?in tuli t?nne kuninkaita ja sankareita. He toivat mukanaan runoja ja lauluja muinaisista tiet?jist?, ja heist? itsest??n sepitettiin runoelmia. Kalevalan sankarit t?ten eiv?t ole olleet suomalaisia, vaan vieraita viikinkej?, ja Suomen kansan tiet?j?haaveet ovat muualta kotoisin, ei kansamme syd?mest?.
Kas siin? lyhyesti esitettyn? tieteellisen tutkimuksen t?h?nastiset saavutukset. Jos ne todella pit?isiv?t paikkansa, olisi L?nnrotin ty? syvemmin katsottuna tehty jotenkin tyhj?ksi. J?lell? olisi h?nen Kalevalastaan vain runokokoelman kaunis muoto ja taiteellinen sommittelu, ja Kalevalan kansallinen merkitys kuuluisi jo menneisyyteen: se teki teht?v?ns? viime vuosisadan her?tysty?ss?, nyt se voidaan asettaa hyllylle muinaismuistojen joukkoon.
Mit? t?st? sanoisivat Kalevalan todelliset ihailijat ja Suomen kansallisaatteen yst?v?t? Mihin joutuisivat heid?n ihanat n?kyns? Suomen kansan muinaisesta kulttuurista, mihin heid?n haaveensa ja heid?n toivonsa Suomen tulevaisuudesta? Vaikeroiden saisi heid?n kansallinen syd?mens? huutaa: ?kuka en?? kykenee haavojani parantamaan? onko miest? miss??n, joka loisi minuun uutta uskoa??
Nyt on meid?n vuoromme astua n?ytt?m?lle. Nyt me, jotka n?emme Kalevalassa semmoista, mit? toiset eiv?t viel? ole aavistaneet, jotka uskomme Kalevalasta sit?, mit? se itse V?in?m?isest??n uskoi, nyt me saamme korottaa ??nemme ja huutaa--omallekin syd?mellemme: ?ole rauhassa! Mit??n ei ole menetetty, sill? mit??n ei ole viel? ollut l?ydettyn?k??n. Eiv?t edes tieteelliset saavutukset viel? ole lopussa. Viel? tullaan tekem??n huomioita ja l?yt?j?, jotka kumoovat nykyisi? johtop??t?ksi?. Mutta mit? niist?! Kalevalan todellinen arvo on toisaalla. Sen todellinen arvo on sen omassa salatussa sis?llyksess?.?
Ja kun nyt tahdomme esitt?? uuden ja oudon mielipiteemme Kalevalasta, saatamme syyst? kysy?, ajatellen tutkimuksen kansalliseen syd?meemme iskemi? haavoja: tarvitaanko miest? niit? parantamaan? Eik? Kalevala itse kelpaa l??k?riksi? Eik? taudin parantajaa voisi l?yt?? sielt?, mist? itse tautikin on keksitty? Jos Kalevala tieteellisesti analysoituna kumoaa kansalliset haaveemme, ehk? se toisella tavalla analysoituna paljastaa meille totuuden haaveiden takaa! Ehk? Kalevala on kokonaan toisenlainen kirja kuin miksi tiedemiehet ovat sit? luulleet. Ehk? se on verrattavissa niihin kirjoihin maailmankirjallisuudessa, joita kutsutaan pyhiksi. Ajatelkaamme v?h?sen. Jos Kalevala t?mm?isen??n olisi ollut olemassa pakanallisena aikana, mink?h?nlaisessa arvossa Suomen kansa olisi sit? pit?nyt? Eik? kansa siin? olisi n?hnyt itse??n kuin kuvastimessa, n?hnyt paraimmat pyrkimyksens?, ikuisimman itsens?? Eik? se Kalevalasta olisi hakenut mielelleen lohdutusta ja neuvoa, syd?melleen iloa, tunnolleen rauhaa? Ep?ilem?tt?. Kalevala olisi ollut sille kallein aarre, isien pyh? perint?. Kalevala olisi ollut sille raamattu, pyh? kirja.
Ja jos niin olisi ollut silloin, miksi emme nyt saisi asettua samalle kannalle? Miksi emme nyt l?hestyisi Kalevalaa pyh?n? kirjana? Miksi emme nyt sit? tutkisi toisella tavalla kuin tavallista kirjaa?
Onhan uudesta testamentista v?itetty, ett? sen historiallinen p?tevyys on kovin hatara. Jeesuksen olemassaoloakin on ep?ilty. Mutta onko t?m? v?hent?nyt uuden testamentin henkist? arvoa? Onko se sy?ssyt kristikunnan ep?toivoon? Ei ollenkaan. Kristikunta ei ole uskossaan j?rkkynyt. Se uskoo Jeesukseen, koska uusi testamentti h?nest? todistaa. Ja miksi uusi testamentti h?nest? todistaa? Siksi ett? se on el?v? kirja. Paras vastamyrkky on lukea uutta testamenttia. Kun sit? lukee-- ei niinkuin nen?k?s kriitikko, joka etsii historiallisia heikkouksia, vaan--ihmisen?, joka vilpitt?m?sti etsii totuutta, mink? kirja mahdollisesti voi antaa, silloin uusi testamentti itse puhuu puolestaan. Silloin kristitty tunnustaa syd?n riemua uhkuen: testamentti on pyh?, sill? se avaa henkisen n?k?ni; Jeesus on el?v?, sill? h?n her?tt?? minussa el?m?n.
Ent? jos nyt Kalevalan laita olisi sama? Jos sekin olisi pyh? kirja sille, joka oikeassa hengess?