Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta

A free download from www.dertz.in

The Project Gutenberg EBook of Kalevala katsottuna kaunotieteen
kannalta, by Julius Krohn
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta
Author: Julius Krohn
Release Date: October 16, 2006 [EBook #19556]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
0. START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KALEVALA
KATSOTTUNA ***
Produced by Tapio Riikonen
KALEVALA KATSOTTUNA KAUNOTIETEEN KANNALTA
Kirj.
Julius Krohn
Suomal. Kirjall. Seuran kilpapalkinnon saanut teos.
Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag, Helsinki, 1908.
SISÄLLYS:
Esipuhe
Johdatus
Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta

I. Kalevalan yhtenäisyys
II. Kalevalan runollinen kauneus ylimalkaan

III. Wäinämöinen
IV. Ilmarinen
V. Pohjolan neito
VI.
Lemminkäinen
VII. Kullervo
VIII. Aino
Viiteselitykset
Esipuhe
_Lukuvuonna 1874-5 pidin Helsingin nais-akatemiassa luentoja
suomalaisen kirjallisuuden historiasta. Näitä varten olin tarkemmin
tutkinut Kalevalaa niin hyvin sen kaunotieteelliseen arvoon kuin myös
syntymisen historiaan nähden. Edellinen tutkimus on ollut
ensimmäisenä alkuna nyt yleisön eteen astuvaan kokeesen,
jälkimmäinen vielä tekeillä olevaan teokseen. Akatemian hajottua
täytyi tämän mielityöni monien muitten tointen tähden väistyä syrjään,
niin että siihen ainoasti harvoina lomahetkinä saatoin palata. Vasta
1880, sen jälkeen kun Suom. Kirj. Seura oli palkintonsa haettavaksi
julistanut, ryhdyin jälleen siihen täydellä voimalla. Näin valmistui
määrä-ajan kuluessa nyt käsillä oleva kaunotieteellinen katsahdus ynnä
joku osa tieteellisestä tutkimuksesta. Palkinnon saatuani oli tietysti
minun velvollisuuteni mitä pikimmin toimittaa koko teos valmiiksi;
mutta kova taudinkohtaus syksyllä 1881 esti minut kaikista kirjallisista
toimista koko vuoden ajaksi. Sen jälkeen on työ taas jatkunut, mutta
hitaasti, aineen äärettömän laveuden ja vaikeuden tähden. Nyt
huomatessani, etten vieläkään ennen kuin myöhemmin talvella 1884
voi saada loppua käsistäni, olen siis päättänyt päästää kaunotieteellisen
osan erikseen julkisuuteen, täten toki edes osaksi suorittaakseni
velkaani Suom. Kirj. Seuralle.
Se seikka, että nämät arkit jo ovat maanneet kaksi vuotta valmiiksi
painettuna, lienee jonakuna selityksenä ja puolustuksena siihen, eitä
mielipiteeni parista kohdasta on muuttunut. -- --
Yhtenäisyyden todisteitten seassa näet on s. 15 mainittu, että kotka, jota
varten Wäinämöinen 2:ssa runossa oli jättänyt puun kaskeensa, sitten
kiitollisuudesta kantaa hänet Pohjolaan. Tätä paikkaa nyt epäilen, koska
kaikissa käsikirjoituksissa tuuli ajaa Wäinämöisen rantaan. -- --
Huomautus s. 89, että Ilmarin emännän luonnoton kovuus Kullervoa
vastaan on orjuuden ainaisia vaikutuksia, on otettu Cygnaeus'en

tunnetusta teoksesta, josta sen arvattavasti olin lukenut, vaikka sitten
lähteen unohtanut ja luullut omaksi ajatuksekseni.
Viimein saan ilmottaa noudattaneeni sitä peri-ajatusta, että Kalevala on
kaunotieteelliseltä kannalta katsottava nykyisessä muodossansa,
semmoisena, miksi sen Lönnrot on kokoonpannut. Tosin yksi ja toinen
pikkuseikka, esim. Lemminkäisen vakuutus, ettei hän omasta
puolestaan huoli, kun vaan neidot hyvin elää -- taikka se osa Pohjolan
neidon vastauksesta kosivalle Wäinämöiselle, jossa hän kertoo rastaalta
kuultuja neuvoja -- y.m.s. ei löydy epillisissä runoissa, niinkuin kansa
niitä laulaa. -- Mutta ne ovat kuitenkin kansanrunoista, jos kohta
lyyrillisistä, otetut, ja Lönnrot'illa on ollut siinä sama oikeus kuin
talonpoikaisillakin laulajoilla, sillä niistäkin moni pistää aineesen
alkuaan kuulumattomia palasia toisista runoista sekaan, joita toiset
laulajat eivät laula siinä yhteydessä.
Menköön nyt tämä koe ulos Suomen yleisöön ja sytyttäköön se, kuinka
puutteellinen muuten lieneekin, toki siihen pannun rakkauden kautta
nuoreen sukupolveen samallaista rakkautta tähän aineeseen, niin että
pian saataisiin suuremmalla kaunotieteellisellä opilla ja taidolla tehtyjä
valaistuksia kansamme jaloimmalle hengentuotteelle.
Helsingissä, Marrask. 14 p. 1883.
J. Krohn._
Johdatus.
Alkaessani tämän kertomuksen suomenkielisen kirjallisuuden vaiheista,
tiedän kyllä, että sitä monelta haaralta on kohtaava joku epäileväinen
uteliaisuus. Mistäs tässä oikeastaan nyt tulee puhetta? Missä on se
suomalainen kirjallisuus, josta sopisi kirjoittaa koko kirja? Nämät
kysymykset varmaankin tunkeutuvat esiin monenkin mielessä, kun hän
tämän teoksen ottaa käsihinsä. Tiedänpä minä sen itsekin hyvin,
liiankin hyvin, että minulla tässä ei tule tarjottavaksi monta suurten,
kuuluisain teosten, monta jaloin, mainioin miesten nimeä, nimeä
semmoista, joiden paljas mainitseminenkin jo kohottaa henkeämme ja
herättää haluamme enempää tiedustamaan. Monta kertaa tulee

otettavaksi esiin teoksia sitäkin laatua, jotka tavallisesti seisovat
kirjallisuudenhistorian rajain ulkopuolella; monta pitkää aikakautta läpi
olisi se, mitä nimitän _kirjallisuuden_ historiaksi, kenties pikemmin
_kurjallisuuden_ historian nimeä ansaitseva.
Mikäs sitten minulle yhtähyvin antaa sen rohkeuden, että uskallan
kehoittaa lukijoitani seuraamaan minua tälle nyt astuttavalle polulle? --
Luonnonrakastaja, kun Pohjan äärimmäisillä perillä, sitä myöten kuin
lumi sallii, huomaa matalan vaivaiskoivun, tai meren luodoillakin, sitä
myöten kuin aaltoin hyrsky rauhaa suopi, näkee sammalia ja karpeita
kallioin peitteenä, ihmettelee näissä heikoissa kasvullisuuden aluissa
luonnon uupumatonta voimaa, joka, huolimatta kaikista vastuksista,
koettaa saada aikaan niin paljon kuin siinä paikassa ja tilassa on
mahdollista. Luonnonrakastaja, silloin kun maa kaikki on katettu
valkoisella hikiliinalla ja pakkanen on sulkenut virratkin kahleisinsa,
kallistaa korvansa likemmäksi jääkohvaa ja kuultelee ilolla sen alta
kuuluvaa hiljaista kohinaa; sillä hän tietää siitä, että luonto kuitenkaan
ei ole kuollut, vaan, kovan ajan loputtua, on jälleen virkoava uuteen
eloon. Samoin ihmisrakastajan silmissä on huomion ja suosion
arvoinen jokainen vähäinen ilmiö, joka todistaa, että ihmishenki
köyhimmissäkin oloissa ponnistelee elinvoimaansa, ahtaimmassakin
tilassa rohkenee tulevaisuutta toivoa ja valmistaa. Kuinka siis voisin