Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta | Page 9

silmill?mme, me kuulemme korvillamme koko tuon ihanan kreikkalaisen maailman, niinkuin se on ollut, mutta kuitenkin samassa kirkastettuna runouden ihmevalon kautta.
T?ss? lumoavassa kuvausvoimassansa ovat Homeron nimell? tutut laulut ainoina, verrattomina runouden historiassa; silmit?nt? kansallis-ylpeytt? olisi, jos tahtoisimme asettaa Kalevalamme kaikin puolin noiden kertomarunouden ikuisten perikuvain rinnalle. Mutta meid?n kansallemme on kuitenkin ep?ilem?tt? tuleva se kunnia, ett? se yksin on t?ss? suhteessa p??ssyt runottaren suosikkeja Kreikkalaisia sangen l?helle, j?tt?en kauas taaksensa kaikkein muitten kansain jaloimmatkin teokset. T?m? paikoittainen heikommuus niinkuin my?s ylimalkainen etevyys on astuva esiin nyt seuraavasta eriseikkain tarkastuksesta.
Kertomus Kalevalassa edistyy enimmiten, oikean epillisyyden luonteen mukaan, niinkuin kirkas, tyyni virta, l?pikuultavassa vedess??n n?ytt?en tekoin pohjana olevat tunteet sek? mielihalut, ja pinnassaan selv?sti kuvaellen kaikkea, jonka ohitse se kulkee. Ei tapaa Kalevalassa mit??n tyhj?? koreilemista, mit??n teeskelev?? p?yhkeily?. Mutta joskus, jos aine niin vaatii, t?m? tyyni virtakin kiihtyy, ja silloin se kuohahtaa mahtavaksi koskeksi.
Kertomuksessa taistelusta W?in?m?isen ja Joukahaisen v?lill? esim. on vanhan mestarin laulu kuvattu seuraavilla voimakkailla lauseilla:
Lauloi vanha W?in?m?inen:?J?rvet l?ikkyi, maa j?risi,?Vuoret vaskiset vapisi,?Paaet vahvat paukahteli,?Kalliot kaheksi lenti,?Kivet rannoilla rakoili.[45]
Yht? mahtava on my?s sen myrskyn kuvaus, jonka Ukko Louhen pyynn?st? nosti Sammon ry?st?ji? vastaan:
Nousi tuulet tuulemahan,?S??t rajut rajuamahan;?Kovin l?ikkyi l?nsituuli,?Luoetuuli tuikutteli,?Enemm?n etel?tuuli,?It? inkui ilke?sti,?Kauheasti kaakko karjui,?Pohjoinen kovin porasi.?Tuuli puut lehett?m?ksi,?Havupuut havuttomaksi,?Kanervat kukattomaksi,?Hein?t helpehett?m?ksi;?Nosti mustia muria?P??lle selvien vesien.[46]
Olkoon viel? kolmantena esimerkkin? Kalevalaisten hurja soutu, koska Louhen laiva alkoi tulla l?hemm?ksi:
Souti seppo Ilmarinen,?Souti lieto Lemmink?inen,?Souti kansa kaikenlainen:?Lyllyiv?t melat lylyiset,?Hangat piukki pihlajaiset,?Vene honkainen vapisi;?Nen? hyrski hylkehen?,?Per? koskena kohisi,?Vesi kiehui kelloloissa,?Vaahti palloissa pakeni.[47]
Joskus on t?mm?isess? kuvaamisessa k?ytetty ainoasti muutamia rivej?, mutta ne niin mahtipontisia, ett? vaikuttavat yht? paljon kuin koko kirja. Niin esim. kerrotaan, kuinka Kalevan kansassa oli liikkumassa:
Tautia tavattomia,?Nimen tiet?m?tt?mi?;?Alta lattiat lahovi,?P??lt? peite m?rk?nevi.[48]
Samoin Kullervo, koska h?nt? oli k?sketty tarpomaan koko voimallansa:
Ve'en velliksi seoitti,?Tarpoi nuotan tappuroiksi,?Kalat liivaksi litsotti.[49]
Toisin paikoin ei kuvaus ole eik? aineen laadun mukaan voikaan olla n?in voimakkaaksi tarkoitettu, vaan tulee sen sijaan hilpeytens? kautta el?v?ksi. Semmoisen paikan esim. tapaamme siin?, miss? Pohjolan neiti kutoo, istuen taivaan kaarella:
Suihki sukkula piossa,?K??mi k?ess? k??per?itsi,?Niiet vaskiset vatisi,?Hopeinen pirta piukki,?Neien kangasta kutoissa,?Hopeista huolittaissa,[50]
Samaa laatua ovat my?s tavallisesti matkain kuvaukset, esim.:
Laski virkkua vitsalla,?Hel?hytti helmisvy?ll?;?Virkku juoksi, matka joutui,?Reki vieri, tie lyheni,?Jalas koivuinen kolasi,?Vemmel piukki pihlajainen.[51]
Monesti on mahtivaikutusta viel? pyydetty enent?? sill?, ett? ensin aletaan hiljemmalta, vaan sitten pannaan yh? suurempaa voimaa liikkeelle. Sampo-retkell??n asetti W?in?m?inen ensiksi vaan tavallisia ihmislapsia airoille, niist?kin aluksi heikommat, sitten v?kev?mm?t:
Pani vanhat soutamahan,?Nuoret p??lt? katsomahan;?Vanhat souti, p??t vapisi,?Eip? matka eistyk?n?.?Pani neiot soutamahan,?Sulhot ilman istumahan;?Neiot souti, sormet notkui,?Eip? matka eistyk?n?.?Pani sulhot soutamahan,?Neiot ilman istumahan;?Sulhot souti, airot notkui,?Eip? matka eistyk?n?.
Viimein istuihe jumalallinen uros Ilmarinen soutamahan:
Jopa joutui puinen pursi,?Pursi juoksi, matka joutui;?Loitos kuului airoin loiske,?Kauas hankojen hamina.[52]
Ilmarinenkin, Sampoa takoessansa, ensin vaan k?ytti tavallisia orjia palkeen painajina; mutta niiden avulla saadut kalut eiv?t tyydytt?neet h?nen mielt?ns?. Silloin h?n vihdoin pani tuulet lietsomahan, v?kipuuskat v??nt?m?h?n, niin ett?
Tuli tuiski ikkunasta,?S?kehet ovesta s?ykkyi,?Tomu nousi taivahalle,?Savu pilvihin sakeni.
ja silloin sai h?n kalujen kalun, ihmeitten ihmeen kuvaumaan.[53]
Enennyst? v?h?n toisessakin muodossa n?emme k?ytettyn? monessa paikassa, niin nimitt?in, ett? antaakseen oikein syv?? k?sityst? jonkun asian suuruudesta, ei olla tuntevinaan sit? ensikerralla, tunnustellaan vasta aste asteelta yh? selvemmin. N?in esim. Louhen veneen viel? ollessa kaukana, Lemmink?inen ainoasti n?kee ?pienen pilven pohjosessa?; sitten jonkun ajan p??st? jo h?nelle:
Saari kaukoa n?kyvi,?Et?h?lt? haamottavi;?Havukoita haavat t?ynn?,?Koivut kirjakoppeloita.
Viimein vihdoin h?n selitt?? l?henev?n vaaran koko sen uhkaavassa suuruudessa:
?Jo tulevi Pohjan pursi,?Satahanka hakkoavi;?Sata on miest? soutimilla,?Tuhat ilman istumassa?.[54]
Toisin paikoin on sis?llinen, yh? kiihtyv? mielihalu mestarillisesti kuvattu muutosten kautta ulkonaisessa olopaikassa. Kostoa himoova Joukahainen kauan aikaa turhaan odottaa W?in?m?ist? tulevaksi. H?n odottaa h?nt? ensin, katsellen ulos tupansa ikkunoista; mutta siell? ei levottomuutensa antanutkaan h?nen viihty?; h?n rupesi vartioimaan vajain p??ss?. Pihasta h?n pian siirsi itsens? kujan suuhun, sielt? vainiolle; viimein h?n malttamattomuudessansa juoksi viel? ulommaksi, tulisen niemen nen??n, tulikaiskun kainaloon.[55]
Vaikka monesti n?in mahtava kuvauksissaan ja aina el?v? kertomisessansa ei Kalevala t?ss? tapausten ja tekoin esitt?misess? kuitenkaan voi asettautua kreikkalaisten laulujen rinnalle. Suomalaisessa epoksessa on kaikki paljoa lyhyemmin, laihemmin esiintuotu, ei tapaus haaroineen astu niin kaikenpuolisesti eik? siis niin ilmiel?v?n? esiin kuin noissa kaiken kertomarunouden esikuvissa. Menett??p? Kalevalassa joskus kerrottu tapaus kokonaan itsen?isen arvonsa ja alenee ainoasti v?likappaleeksi luonteen kuvaukselle; tapahtuu joskus, ettei sill? olekaan muuta tarkoitusta, kuin antaa tekij?ns? n?ytt?? jotakin omituisuuttansa. T?ss? tapauksessa supistuu tavallisesti teon kuvaus mit? v?himm?ksi mahdollista, v?list? pariksi riviksi, semmoisiksi kuin ?sanoi ja nimesi? y.m. -- jopa katoovat toisinaan n?m?tkin lyhyet v?lilauseet, ja toiminta muuttuu, samoinkuin Eddassa, aivan draamalliseen muotoon, osoittautuen ainoasti puheissa. T?mm?isist? paikoista ovat Lemmink?is-runot yli muiden rikkaat (esim. molemmat puheet Lemmink?isen ja h?nen ?itins? v?lill?, samoin, vaikka v?hemm?ss? m??r?ss?, Lemmink?isen pilkallinen k?yt?s Pohjolassa). Kaikkein enimmin ilmautuu t?m? omituisuus Kullervon j??hyv?isiss?, ennen kuin h?n sotaan l?htee, niin kuin my?s enimm?ss? osassa Karhunpyynti-runoa. T?m? viimeksimainittu onkin laillansa vanhin suomalainen n?ytelm?, jota jo vuosisatoja on jaetuin rollein n?ytetty karhunpeijaisjuhlissa, jopa monesti muulloinkin, ilman ulkonaista syyt?, ?ilveilty? kansan huviksi.
Syyn? t?ss? huomautettuun ilmi??n, ett? teko joskus alenee ainoasti v?likappaleeksi, on ep?ilem?tt? haettava Suomen kansan sis??np?in k??ntyneest? mielenlaadusta. Se ei tyydy asiain ulkopintaan, vaan tahtoo tunkeutua niiden ytimeen, niiden henkeen. T?st? tulee