Kaksi laukausta

Kaksi laukausta, by Holger Drachmann

The Project Gutenberg EBook of Kaksi laukausta, by Holger Drachmann This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Kaksi laukausta
Author: Holger Drachmann
Translator: Elisabeth L?fgren
Release Date: July 16, 2007 [EBook #22006]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSI LAUKAUSTA ***

Produced by Tapio Riikonen

KAKSI LAUKAUSTA
Kirj.
Holger Drachmann
Suomentanut ["To Skud"] E. [Elisabeth L?fgren]
Helsingiss?, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1877. Uuden Suomettaren kustantama.

I.
Suurelta maantielt? eli postitielt? k??ntyi tiehaara l?nteen p?in, kankaan yli viljellyille maille merenrannikolla. Suuria niittymaita levisi molemmille puolille kuin paisunut virta, ja nuo vihert?v?t aallot valuivat paikottain taivaan kanssa yhteen. Haaratie loppui miss? niittymaa alkoi, ei nimitt?in ollut syyt? sen jatkamiseen. Siell? oli muutamia taloja, puutarhoja sen verran kuin raivoisa l?nsituuli salli; matalia ulkohuoneita; korkeita hein?kasoja; siell? oli joki eli leve? oja, hajoavainen porrassilta, joka vei vanhalle linnalle. Viel? taisi n?hd? miss? saarto-kaivannot olivat olleet ja miss? vallien j??nn?kset olivat. Jos katsoja oli varustettu hyv?ll? mielikuvituksella taisi h?n ehk? my?skin tuosta h?vinneest? herras-linnasta punaisella muurilla muodostaa itselleen kaksi kulmatornia, koira-koppelin, linnakaivon, hedelm?tarhan, joka viimeinen varsinkin n?ytt?? niin runolliselle hyviss? runoelmissa tai taulukankaalla. Mutta hedelm?-tarha olikin siin? viel?; viel?p? ikivanhoja ruosteen-karvaisia runkojakin, jotka eiv?t kantaneet hedelmi?, tuskin lehti?k??n, vaan kuitenkin olivat j??neet paikoilleen, syyst? ett? "kartanon" nykyinen omistaja ylimalkain antoi kaiken seisoa ja kasvaa miten vaan taisi. Toisella puolella linnaa, jos nimitt??n otaksumme ett? vanhat omenapuut m??r??v?t rajan, oli muinainen karja-kartano eli nykyinen "kartano". Kaksi rakennusta siin? n?ht?v?sti oli rakennettu linnan punaisista kivist?, vaan toiset kaksi rakennusta olivat uudemmat. Siin? oli ajo-portti korkealla otsipuolella ja muutamilla hajonneilla j??nn?ksill? er??st? herras-vaakunasta. Ulkopuolella etel??n p?in oli pitk? sarja sarapuita, my?skin jotensakin vanhat, ruosteenkarvaiset ja tuulen r??kk??m?t. Haka, jossa kasvoi p?hkin?puita, oli t??ll? l?heisyydess?. Se ei ollut mill??n lailla merkillinen, ei tarkoittanut huvitusta eik? hy?ty?; aidan vieress? oli pieni kumpu ja kummulla penkki ja er??n kes?p?iv?n iltapuolella seisoi t?ss? kaksi nuorta ihmist? katselemassa tuota avarata lakeaa.
N?itten nuorten ihmisten oli k?ynyt niinkuin usein vanhojen ja viisaittenkin k?y; iltap?iv?n valaistus, v?hitellen laskeva aurinko sin? kirkkaana p?iv?n? oli keskeytt?nyt heid?n puheensa. Laita on se, ett? illassa on jotakin hillitsev??, surumielist?, jota ainoastaan hyvin pintapuoliset ihmiset voivat vastustaa. Kieli ei k?y puheliaaksi kun varjot tummenevat, lintujen laulu vaikenee ja v?rit it?isell? taivaan-rannalla k?yv?t harmaiksi kunnes kokonaan h?vi?v?t. Nuo kaksi tuolla pienell? kummulla katselivat ??nett?min?, selin aurinkoon p?in, kuinka puna-sinerv?t varjot vanhoista, kuluneista puista k?viv?t yh? pitemmiksi tasaisilla niityill?. He n?kiv?t kuinka v?rit yh? sinertyiv?t ja harmaantuivat kaakossa; he n?kiv?t niitty-maan ja kankaan sulaavan yhteen h?m?r?ss?, n?kiv?t m?tt?iden muuttuvan tuhkan-v?risiksi vuorisiksi, n?kiv?t puuttoman seudun ihan paljastettuna. Ik??nkuin keskin?isest? sopimuksesta nostivat he p??t?ns? taivasta kohti ja tuijoittivat tuohon mahtavaan holviin. Jok'ainoa kirjava el?hytt?v? freski [kallio-maalaus, katto- tai sein?-maalaus] oli h?vinnyt holvista, se oli tumma, sinert?v?n harmaa ja kaikki n?ytti sen kautta viel? enemm?n yksitoikkoiselle, mutta my?skin viel? avarammalle, melkein tuskallisen rajattomalle. Nyt k??ntyiv?t he penkill? ja katselivat aurinkoa. Se oli likell? taivaan rantaa ja l?hetti ulos kultaisen valovirran pitk?kk??n pilven alta, jonka taakse oli k?tkeynyt hetki sitten -- ik??nkuin sotap??llikk?, joka pakoretkell?ns? heitt?ytyy johonkin tyhj??n linnoitukseen, koettaaksensa jos mahdollista pys?ytt?? pakoa. Kaikki n?m? kultaiset s?tehet olivat tiedustajia, joita oli l?hetetty ulos tutkimaan olisiko pys?htyminen mahdollista. Tila oli toivotoin. Hetke? my?hemmin jatkettiin pakoa alasp?in, linna oli tyhj?. Kilvet ja keih??t, kiv?ripiiput ja miekat kiilteliv?t; pako k?vi ainakin j?rjestyksess?. Mutta ??rimm?isell? taivaan-rannalla, miss? niitty-maat p??ttyiv?t ja meri alkoi, n?kyi tumma aaltojen muotoinen jakso, niinkuin miehi? rinnatuksin, muutamat p??t korkeammalla, muutamat matalammalla. Tuo n?ytti hyvin uhkaavaiselle, ja mit? enemm?n ylh??ll? kiilsi ja kimalsi, sit? synkemp?n?, totisempana seisoi rivi tuossa. Ne oli hietas?rk?t meren rannalla.
Nuo, molemmat nuoret ihmiset olivat niin vaipuneet katsomiseen, kuin t?m? n?ytelm? olisi ollut heille ihan uutta. Vaan niin ei suinkaan ollut laita. El?m? n?ill? paikoilla oli niin v?h?n vaihtelevaista, ett? ilmi?t taivaalla aamulla ja illalla saivat palkita paljon, mik? muualla tyydytti nuorten katselemis- ja nauttimishalua aivan erilaisilla muutoksilla ja vaihtelevaisunksilla. N?ille tienoille tuli harvoin vieraita ja kartanon-omistaja ei seurustellut monen naapurin kanssa. L?hin kaupunki oli hyvinkin nelj?n peninkulman p??ss?, ja t?m? oli pitk? matka kun muistaa ett? tiet olivat suureksi osaksi huonoja. Harvoin joku soittoniekka tai muu vapaiden taiteiden rakastaja sinne eksyi, ja jos se joskus tapahtui, niin sit? p??lliseksi ei juuri mielell??n n?hnyt kartanon-omistaja, joka nuoruudessaan oli saanut sen verran kasvatusta, ett? h?n mielell??n luopui tuonkaltaisesta taidenautinnosta. Kartanon omistaja, jota ylt'ymp?ri nimitettiin "omituiseksi kartanon-haltijaksi", ei huolinut oikein yll?pit?? haltijan-arvoansa. H?n nimitti itse?ns? aivan yksinkertaisesti Jansen'iksi. Omituisuus oli kuitenkin niin kiintynyt h?nen luonteesensa ja olentoonsa, ett? h?n oli pakoitettu sit? kantamaan sek? arvonimen? ett? luonteen osoitteena. Kymmenkunta vuotta sitten oli h?n saapunut seudulle reippaana, toimeliaana nuorena miehen?, joka jo silloinkin oli jotensakin umpimielinen luonnoltaan, eik? seurustellut naapurien kanssa. Asuttuansa niill? paikoin jonkun ajan ja ostettuansa kartanon, l?ksi h?n pois ja