Kahleeton vanki

Kahleeton vanki

The Project Gutenberg EBook of Kahleeton vanki, by Heikki
Meriläinen This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Kahleeton vanki Elämäkerrallinen kuvaus
Author: Heikki Meriläinen
Release Date: August 1, 2005 [EBook #16411]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
KAHLEETON VANKI ***

Produced by Tapio Riikonen

KAHLEETON VANKI
Elämäkerrallinen kuvaus
Kirj.
HEIKKI MERILÄINEN
Werner Söderström, Porvoo, 1898

SISÄLLYS:
I. Hanna nurpealla mielellä II. Jukke myönyt rukiita Purolan Eljakselle
III. Jukke lukee Antin kirjettä IV. Jukkea ei nukuta V. Jukkea nukuttaa
VI. Hanna saa Antilta kirjeen VII. Antti tulee kotiin VIII. Antin
tulijaiset IX. Antti miettii Vaaralaan yhdeksi taloksi rupeamista X.
Jukke kielittelee Hannaa XI. Antti lupautuu Vaaralaan yhdeksi taloksi
XII. Antti perheineen muuttaa Vaaralaan XIII. Jukke Kopolassa
kosimistuumissa XIV. Jukke hankkii isännän nimeä XV. Jukke ajelee
Siirin kanssa XVI. Jukke ja Kopolan ukko menevät kapakkaan XVII.
Jukke varastuttaa rahansa ja viedään korttikariin XVIII. Jukke pääsee
putkasta XIX. Ruunikko kuolee XX. Juken mieli Lahnasjärven
neitosista XXI. Antti saa tietää Ruunikon kuoleman XXII. Antti tulee
isännän henkirahalle XXIII. Antti pyytää eroa XXIV. Antti epätoivon
vaiheella XXV. Jukke näyttelee velkakirjoja XXVI. Hanna houkuttelee
Anttia hävittämään koulunsa XXVII. Antti hyvittelee surumielistä
Hannaansa XXVIII. Vaarala myydään pakkohuutokaupalla XXIX.
Antti näkee unta XXX. Jukke tulee väkisellä koulun rakennustyöhön
XXXI. Mikko Lihvonen vakuuttaa Juken vieraita miehiä XXXII. Jukke
tohtorin tutkinnossa XYXIII. Jukke ja Antti poliisitutkinnossa XXXIV.
Antti oikeuden edessä XXXV. Antti kuulemassa torvisoittoa XXXVI.
Antti pyytää Jukelta anteeksi XXXVII. Antti tuntee sydämmen iloa
XXXVIII. Antti ja Jukke sopivat XXXIX. Antti menee vankeuteen

KAHLEETON VANKI

I.
Hanna nurpealla mielellä.
Uunissa puut palaa tuhisivat Tannilan pihan päässä tupottavassa,
vanhuuttaan luhistuneessa, matalassa tuvassa eräänä Lokakuun
sateisena iltana.

Lapsukaisia kolme: Manti, Matti ja Kaisu kähertivät tulen luona, pienet
puikkoset käsissään. Puikkojensa nenät aina sytyttivät ja puhasta
töpsähyttivät sammuksiin, että pienet hiilet jäivät kiiltämään tikkujen
neniin, joista valkean harmaat savut mutkaisina nauhoina nousta
kiemurtelivat ilmaan. Hiilet kun sammuivat ja savut lakkasivat
kitkumasta, niin sytyttivät puikkonsa taas uudestaan; ja kun olivat
palaneet hiilelle, sammuttivat taas ja silmäilivät kenen puikosta nyt
kauniin ja pisin savunauha lähti.
Matti luuli, että sentähden Mantin puikosta lähtee suorin ja pisin
savusäije, kun se jaksaa puristaa tikkuaan kovemmin kuin toiset. Niin
koetti hänkin sitä keinoa, mutta ei siitä lähtenyt apua, vaikka puristi,
että silmistä vesi tihisi. Mitä enemmän hän puristi, sitä enemmän vapisi
puikko ja savunauha meni kikkerälle viihdelle, jäi matalaksi ja hajosi
ilmaan. Mantia tahtoi naurattaa, kun näki Matin puristaa rutistavan
puikkoaan ihan hammasta purren ja aivan hartian voimasta. Mutta ei
hän kuitenkaan nauranut, kun tiesi sen Mattiin tekevän pahaa.
Kasvoissa näkyi vaan soma mieltymys ja aina puikkonsa
sammutettuaan ojenti hän kätensä suoraksi Mattiin päin varsin
näyttääkseen Matille, miten se hänellä onnistuu. Ja toisella kädellään
osotteli. Noin korkealle nousi nyt hänellä, mutta näin alas jäi Kaisulla
ja näin alas Matilla. Antti -- lasten isä -- ei ollut vielä kotona. Hän
viipyi yhä kesäansio-retkellään pohjolan tukkitöissä. Työnjohtajana
kun oli, niin ei päässyt irti, ennenkun kesätyö kokonaan loppui ja lautat
meren suulla saatiin varustelluksi oikein talviteloilleen.
Ikävä isää vähensi usein lapsiltakin iloisuuden. Manti se aina
salavihkaa silloin tällöin itkeä pihauttikin. Mutta kun se ei sillä
parannut, niin täytyi tyytyä. Ja siinähän se aika kului. Päivä meni,
toinen tuli.
Äitiä rupesi nyt enemmän kuin koskaan ennen huolestuttamaan isän
viipyminen. Talvi antoi kättä ja huoneet tarvitsivat välttämätöntä
korjausta ennen talvelle lähtöä, varsinkin navetta.
Pirttikin oli vaan kattopäällisenä, sillatonna, uunitonna kehikkona, joka
sekin piti saada talveksi asuttavaksi, kun ei ollut uunia, jossa olisi
voinut paistaa paistoksiaan.

Tannila oli satoja vuosia ollut yhdellä asukkaalla, mutta nyt perikunnan
jaossa joutui alaikäisten osaksi toinen puoli, joka myötiin
huutokaupalla ja joutui Antille.
Pirttiä ei ollut kuin yksi koko talossa. Se huoneitten jaossa jäi entisille
asukkaille. Antille tuli vaan kattopäällinen pirtin kehikko ja se
viisiseinäinen tuparakennus, jossa nyt Antin perhe asui.
Tannilan vanhoilla asukkailla oli salainen veto saada vielä nytkin talo
yhdelle asukkaalle ja toivoivat sitä itselleen. Siinä tarkoituksessa
olivatkin hyvin kateellisia Antin perheelle ja koettivat ahdistaa kaikella
tavalla, että Antti kyllästyisi ja möisi heille talonsa velkakauppaan, kun
rahoja ei heillä ollut.
Tällä kerralla ei muuta kiusaa osanneet, niin eivät luvanneet pirtin
uunia, että saisi huomenna paistaa leipätaikinuksensa, vaikka hän olisi
sen omilla puillansa lämmittänyt.
Tästä oli Hannan -- lasten äidin -- mieli nurpea koko illan ja toivoi että
isä viimeinkään tulisi kotiin ja laittaisi oman pirtin asuttavaksi, ettei
tarvitseisi edes uunin puutoksessa olla. Ja kälkäinenhän tuo tupa oli
ainoaksi asuinhuoneeksi muutenkin, kun toisen huoneen tarvitsi
ruokahuoneeksi.
Ilta-askareensa ulkokausteella oli Hanna saanut jo tehdyksi ja
vesisankko kädessä raskain askelin kankean näköisesti tulla ponkesi
tupaan. Ja märät helmat kahisivat oven pieliin.
Vesisankkonsa hän laski oven poskeen pienelle ristikkojalkaiselle
jakkaralle, otti päästään sateesta