Jaakko Cookin matkat Tyynellä merellä

Jaakko Cook'in matkat Tyynellä
merellä, by

Antti Fredrik Hassell This eBook is for the use of anyone anywhere at
no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it,
give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg
License included with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Jaakko Cook'in matkat Tyynellä merellä
Author: Antti Fredrik Hassell
Release Date: September 19, 2006 [EBook #19320]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JAAKKO
COOK'IN MATKAT ***

Produced by Tapio Riikonen

JAAKKO COOK'IN MATKAT TYYNELLÄ MERELLÄ
Kirj.
Antti Fredrik Hassell

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1884.

SISÄLLYS:
Johdatus. Cook'in ensimmäinen matka 1768-1771. Tahitin saari. Uusi
Seelanti. Uusi Hollanti. Cook'in toinen matta 1772-1775. Cook'in
kolmas matka 1776-1779.

JOHDATUS.
Kun Eurooppalaiset uuden ajan alussa oppivat tuntemaan Aasian ja
Amerikan välillä olevaa suunnatonta Tyyntä mertä ja joitakuita sen
lukemattomista saarista, syntyi heissä ensikerran aavistus uudesta
eteläisestä mantereesta. Sen ajan ihmiset ajattelivat, näet, ett'ei Luoja
kaikkiviisaudessaan ole jättänyt suurinta osaa maapallostamme veden
valtaan, ja kun sittemmin opittiin vaillinaisesti tuntemaan Uuden
Guinean, Uuden Hollannin ja Uuden Seelannin rantoja, arveltiin että ne
olivat vaan osia tuosta suuresta mantereesta, joka muka ulottuisi aina
etelänavan seuduilta kauas pohjoseen ja jota sen vuoksi nimitettiinkin
"tuntemattomaksi eteläiseksi mantereeksi" (lat. terra australis
incognita). Jokseenkin semmoisena pysyi Eurooppalaisten käsitys
maapallomme eteläosista aina viime vuosisadan toiselle puoliskolle asti,
jolloin Englantilaiset ryhtyivät pontevasti Tyynen meren ja sen saarien
tutkimiseen, poistaen siten kaikki harhaluulot uudesta "eteläisestä
mantereelta". Kysymyksen lopullisesta ratkaisemisesta tulee kunnia
melkein yksinomaan englantilaiselle kapteenille Jaakko Cook'ille,
jonka pitkille ja vaivaloisille retkille Tyynen meren saaristoissa
aiomme tällä kertaa hetkiseksi poiketa. Mutta sitä ennen on meidän
kuitenkin luotava lyhykäinen silmäys niihin löytöihin, joita
Eurooppalaiset ennen häntä olivat tehneet samoilla aloilla.
Espanjan palveluksessa oleva Portukalilainen Magellan oli
ensimmäinen Eurooppalainen, joka ohjasi laivansa Tyynen meren
selälle. Kun hän oli purjehtinut v:n 1520 lopulla vielä nytkin
Magellanin nimeä kantavan Etelä-Amerikan ja Tulimaan välillä olevan

salmen läpi, aukeni hänen eteensä lavea valtameri, jonka hän nimitti
"Tyyneksi mereksi" siitä syystä ett'ei siellä neljään kuukauteen
kuulunut mitään myrskyä. Maaliskuun alkupuolella v. 1521 saapui
Magellan saaristoon, jonka alhaisessa luonnontilassa olevat asukkaat
olivat peräti taipuvia näpistelemiseen. Hän nimitti sen vuoksi saaret
Varkaiden saariksi (Ladrones) ja purjehti yhä etemmä länteen päin.
Filippineillä sai hän kuitenkin surmansa alkuasukasten nuolista, mutta
hänen miehensä jatkoivat matkaansa ja saapuivat viimein takasin
Espanjaan tehden siten ensimmäisen purjehduksen maan ympäri.
Vähän aikaa sen jälkeen kuin Espanjalaiset olivat avanneet
Eurooppalaisille tien Tyyneesen mereen, tekivät Portukalilaiset
Malakka-niemen valloituksen jälkeen retkiä "Suuren Jaavan" (Uuden
Hollannin) ja Uuden Guinean rannoille. Mutta siihenpä pysähtyivätkin
tutkimukset Tyynessä meressä siksi kertaa; sillä suurten löytöretkien
merikansat, Espanjalaiset ja Portukalilaiset, pitivät paljon
edullisempana tutkia Amerikan kultamaita tai käydä tuotteliasta
kauppaa Intian tavaroilla kuin purjehtia uusille tuntemattomille aloille,
joista ei luultu tulevan niin suurta aineellista voittoa.
Vasta v. 1567 tehtiin tärkeämpi retki "tuntemattoman eteläisen
mantereen" tutkimiseksi. Silloin lähti Espanjalainen Mendana Kalloon
satamasta Tyyneesen mereen uusia maita hakemaan ja saapui sillä
matkallaan Salomon saarille, joilla hän tapasi ihmissyöjiä, vihamielisiä
asukkaita. Tautien ja ruoan puutteen takia täytyi hänen palata
kotimaahansa, jossa hänen löytömatkansa eivät saavuttaneet
sanottavasti suosiota. Myöhemmin sai Mendana kuitenkin uuden retken
varustetuksi, otti silloin puolisonsa donna (rouva) Isabellan mukaansa
ja löysi v. 1595 Markesas saaret. Sieltä jatkettiin purjehdusta länttä
kohden ja saavuttiin viimein Santa Cruz'in saarelle, jonne Espanjalaiset
aikoivat perustaa siirtolan. Kesken niitä puuhia kuoli kuitenkin
Mendana, jolloin hänen puolisonsa purjehti Oviros nimisen luotsin
avulla Ladronien eli Marianien kautta Intian saaristoon ja sieltä
kotimaallensa. V. 1605 sai Oviros toimeen uuden retken Tyynelle
merelle, jossa hän löysi joukon matalia korallisaaria ja nimitti ne
Vaarallisiksi saariksi, syystä kun purjehtijaa niiden rannoilla uhkaili
haaksirikkoon joutuminen. Sittemmin löysi hän myöskin Uudet

Hebridit, mutta sielläpä ottivat hänet omat miehensä vangiksi ja
palasivat Amerikkaan; yksi hänen seuralaisistaan, de Torres, jatkoi
kuitenkin matkaansa hakeakseen uutta eteläistä mannerta, vaan
uppiniskaiset merimiehet pakoittivat hänetkin palaamaan espanjalaisiin
siirtokuntiin; sillä matkalla löysi hän Uuden Guinean ja Uuden
Hollannin välisen salmen, joka vielä nytkin kantaa Torres'in nimeä. --
Siihen loppuivat Espanjalaisten löytöretket Tyynessä meressä. Heidän
voimansa alkoi muutenkin niihin aikoihin heikontua ja kauppa sekä
meriliike kaukaisilla vesillä joutui vähitellen heidän kilpailijainsa
Hollantilaisten ja Englantilaisten haltuun.
Kun matkustusta Magellanin salmen kautta pidettiin hyvin vaikeana ja
vaarallisena työnä, rupesivat Hollantilaiset miettimään uutta väylää
Amerikan eteläpuolitse Tyyneesen mereen. Rikas Amsterdamin
kauppias Lemaire yhdessä erään Schoutenin kanssa keksikin
semmoisen väylän Tulimaan eteläpuolitse (v. 1616). Samoin kuin
Magellan purjehti hänkin sitten pitkin Tyynen meren selkää luoteista
ilmansuuntaa kohden ja saapui Ystävyyden saarien ohitse Laivuri- eli
Samoan saarille. Täälläkin olivat asukkaat näppäriä näpistelijöitä, sillä
he kiskoivat tarkoin naulatkin laivojen kupeesta. Matkallaan Intian
saaristoon kävivät Hollantilaiset Uuden Guinean ynnä muiden saarien
rannikoilla.
Lemairen jälkeen seuraavat Hollantilaisen Tasman'in tärkeät matkat.
Syyskuussa v. 1642 läksi hän Afrikan itärannikolta kaakkoista
ilmansuuntaa kohden hakemaan uutta eteläistä mannerta. Hän
saapuikin noin 42 eteläisen leveysasteen kohdalla erään maan luokse,
jonka hän nimitti Van Diemenin maaksi. Viipymättä siellä sen enempää
jatkoi hän matkaansa ja saapui