Helkavirsiä I-II

A free download from www.dertz.in

The Project Gutenberg EBook of Helkavirsiä I-II, by Eino Leino
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Helkavirsiä I-II
Author: Eino Leino
Release Date: August 7, 2004 [EBook #13129]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
0. START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
HELKAVIRSIÄ I-II ***
Produced by Tapio Riikonen
HELKAVIRSIÄ I-II
Kirj.
Eino Leino
I 1903, II 1916.
SISÄLLYS:
Ensimmäinen sarja
Ihalempi
Tuuri
Mantsin laulu
Orjan poika
Kimmon kosto

Kaleva
Sininen risti
Ylermi
Räikkö räähkä
Tyyrin tytti
Luojan
leipä
Oterma ja Katerma
Kouta
Merenkylpijä-neidot
Impi ja

pajarin poika
Pyhä Yrjänä
Tumma
Toinen sarja
Äijön virsi
Marjatan poika
Kuun lapset
Pimeän peikko
Ukri

Syvärin impi
Herramme Vapahtajamme
Arja ja Selinä
Halla

Mennyt manner
Ukon lintu ja virvaliekki
Auringon hyvästijättö
ENSIMMÄINEN SARJA.
IHALEMPI.
Tuo oli tytti Päivölässä
Ihalempi, maammon impi,
mansikka hyvien
maiden,
Herran lehtojen hedelmä;
meni karjahan kesällä,
ei tullut
takaisin tytti.
Läksi veikko vieremähän.--
Hiidet virvoja viritti.--
"Kunne sorruit
kurja sisko?"--
Poika soille portahaksi.
Läksi taatto tietämähän.--
Hiidet virvoja viritti.--
"Kuhun kuljit
tyhmä tyttö?"--
Taatto Kalman kartanoihin.
Läksi äiti etsimähän.--
Hiidet virvoja viritti.--
"Missä
mielitiettyseni?"--
Äiti taivahan taloihin.
Saatteli sanan Ukolle:
"Haihtui tieltä tuiretuinen."
Läksi Luoja löytämähän.--
Hiidet virvoja viritti.--
"Kussa kuljet,
Herran kulta?"
Sammui kaikki Hiiden virvat.
Istui impi maammon marja
hettehellä heiluvalla;
kysyi julkinen
Jumala:
"Miksi poskesi palavat?"
Vastasi valio korven:
"Kulki pilvi taivon kantta,
päivä pilveä punasi,

siitä syttyi poskipääni."

Sanoi Taatto taivahainen:
"Miksi silmäsi vesissä?"
Virkkoi vieno metsän viemä:
"Lankesi kedolle kaste,
madot
kiilto-kimmeltivät,
siitä silmäni kihosi."
Tutki Tuomari sydänten:
"Miks povesi polttelevi?"
Salon arka noin saneli:
"Tähti kultainen putosi
läikkyvähän
lähtehesen,
siitä syömeni värähti."
Jo julisti hyvä Jumala:
"Kun lie pilvi kulkenunna,
olet tytti pilven
tytti,
kun lie kaste langennunna,
olet siunattu kaponen,
kun lie
pudonnut tähti,
olet tähden synnyttävä,
sankarin sotasukuisen,

miehen suuren, miekka-lemmen."
Sanoi, nosti noutamansa
ylimmäiselle sijalle,
ylimmäisen pilven
päälle.
TUURI.
Noin ne lauloivat jumalat,
juorottivat jouhiparrat
rannalla Aluen
järven,
Tuurin uudessa tuvassa:
"Autuas elämän arpa,
kun on onni
ottamassa,
taito kättä käyttämässä.
Ei elot eläen puutu,
taarit
tarjoten vähene."
Tuo oli Tuuri onnellinen,
talonpoika taidollinen,
kaatoi kannuhun
olutta,
lausui tuolla lausehella:
"On eloa, on iloa,
oisi kyllin kystä
meillä,
yksi on suru sydämen:
Tuoni ankara tulevi,
Kuolo kaikki
korjannevi."
Senp' on sai sanoneheksi,
kuului tiuvut talvitieltä,
kulkuset kujan
periltä;
kuunteli isäntä itse,
vaikenivat valta-luojat.
Tungeikse
tupahan vieras
hyyssä turkki, jäässä parta,
kulmakarvat kuuralliset;

pimeni tuvassa tuohus,
Tuurin kasvot kalpenivat.
Sanoi Kuolo kutsumaton:
"Kun ei kuulu tervehdystä,
itse tervehdin

tuloni,"
Tuo oli Tuuri onnellinen,
talonpoika taidollinen,
tunsi jäätyvän
verensä,
sydämensä seisahtavan
tuskasta sanattomasta;
toki lausui
laatuisasti:
"Istunet ilon tekohon,
tuoppi oltta tarjotahan."
Virkahti viluinen vieras:
"Tullut en ilon tekohon,
otan itse
olvituopin."
Astui luokse arvollisten,
kannun vaahtisen kumosi,
lausui tuolla
lausehella:
"Ei kysytä kuulumia,
kysyn itse kuulumani:
tie on tehty miehen
mennä,
reki sankarin samota."
Lysmyi polvet ponnettoman,
syöksyi jalkoihin jumalten,
huuti
suulla surkealla:
"En jaksa erota vielä
kodistani, konnustani,
luota
vaimoni valion.
Pyydän yhden päivän armon,
yhden viikon, yhden
vuoden."
Nyykähtivät päät pyhäiset.
Kuolo kummasti hymyili:
"Ei miestä väkisin viedä,
saati veikkoa
jumalten:
On aika odotellani."
Astui jo tuvasta Tuoni,
painoi kiinni pirtin uksen;
hengähti isäntä
itse,
hengähtivät vierahatkin.
Tuo oli Tuuri onnellinen,
talonpoika taidollinen,
tunsi päihtyvän
verensä,
sydämensä suurentuvan
riemusta remahtavasta;
kaatoi
kannuhun olutta,
lausui tuolla lausehella:
"On eloa, on iloa,

pöydät pantuna parasta,
yks on riemu miehen riemu:
tulla Tuonelta
takaisin,
nähdä Kalman karkkoavan."
Jatkui juhla, täyttyi tuopit,

täyttyi, tyhjeni samassa.--
Juopui Tuuri
taidollinen.

Heräsi tyhjässä tuvassa,
kuuli pakkasen kurikan,
ulos katsoi
akkunasta:
oli orhi uksen eessä,
hepo vartoi valjastettu,
mies
rehevä reen perässä,
korkealla turkinkaulus.
Kalpenivat aamutähdet,
päivä talvinen sarasti.
Muisti eilistä iloa,

sanan lausui leikillänsä:
"Talo työlle, vieras tielle.
Hoi, on jo herätä
aika!"
Ei ääntä väheäkänä.
Tuluksilla tulta iski.
Katsoi pirtin, katsoi sintsin,
jo nousi
ylistupahan,
missä nukkui nuorikkonsa;
lausui päästä portahien:

"On aika herätä, armas,
kalpenevat aamutähdet."
Vastausta ei vähintä.
Tuo oli Tuuri onnellinen,
talonpoika taidollinen,
tunsi oudoksi
olonsa,
verensä väriseväksi;
päätyi pirttihin takaisin,
luokse lieden
luontelihe;
kivi on kylmä kiukahassa.
Pilkisti pihalle tuosta:
hepo seisoi niinkuin seinä,
mies körötti
niinkuin köngäs.
Muisti eilistä muretta,
hyrähti hymyhyn huuli:
"Hyv' on olla onnen
myyrä,
kuoma julkisten jumalten."
Haukotteli haikeasti,
tuosta
lautsalle laseikse,
päätti päivän nukkuvansa;
käänti päätä, siirti kättä,

koetti kumpaakin sivua,
ei unonen tullutkana.
Kimposi koholle Tuuri,
sanan kirkkahan kirosi:
"Ei tästä pidot
parane,
ellei vierahat vähene."
Sanoi kylmä kyytimiesi:
"Niinpä tielle työntelemme."
Tunsi Tuuri vierahansa,
sydän rinnassa sävähti.
"Sain ma vuoden
armon aian."

Hyyrrepartainen hymähti:
"Liet saanut satakin vuotta,
etkö jo erota
jaksa!"
Ei muista elänehensä
Tuuri eilistä enemmän
"Oli mulla poika
pieni."
Haastoi Tuoni hallavainen.
"On jo kuollut, kuopattukin,
miespolven
Manalla maannut."
Tuo oli Tuuri onnellinen,
talonpoika taidollinen,
jo tunsi jumalten
lahjat,
lausui, synkästi saneli:
"Älköhöt sinä ikänä,
älköhöt juhliko
jumalat
kera kansan kuolevaisen!
Jumalill' on juhlat pitkät,
ikä
kerkeä inehmon,
nopsa niinkuin pyörän kehrä.
Päivät kultaiset
kuluvi,
aika armas lankeavi,
köyrtyvi urohon selkä
noissa pitkissä
pidoissa,
jumalaisten juomingeissa."
Istui Kuolon korjasehen,
kuului kulkusten helinä
hämärässä
talvi-aamun;
kuului vielä viittatieltä,
jäälle järvien hävisi.
MANTSIN LAULU.
"Urhot urhoja sanovi,
naiset naisten nauruloita,
sulhaiset
sydänsuruja,
neiet neitihuoliansa.
Mitä sanon ma mies poloinen?

Sanon yhtä neittä nuorta.
Hukkako sorean sorti?
Karhuko kaunihin kadotti?
Kotkako korean
koppoi?
Kyykö pisti kantapäähän?
Tuota en suuresti surisi,
suren huolta suurempata,
koska koppoi
neien nuoren
Simo Hurtta, huono miesi,
itketti ihalat silmät

hukan-hurja-silmillänsä,
puikutti punaiset posket

karhun-karva-poskillansa,

sorteli soreat hapset

kotkan-kouru-kynsillänsä,
riudutti ripeät rinnat
kyyn on kylmällä
povella.
Tuota en suuresti surisi,
suren huolta suurempata,
kun ei oo

minussa miestä,
nuolen viejeä vaolle,
kirvehen kohottajata,

sotakeihon kelvollista;
ikä sorti kuulun kunnon,
vaivat voimani
vähenti,
murhe murti viimeisetkin.
Tuota en suuresti surisi,
suren huolta suurempata,
kun ei miestä
Karjalassa,
koko suuressa suvussa,
joka kostaisi korean,
kaataisi
katalan urhon,
nuolella tai terällä
taikka kirvespohjallakin.
Sotako sorti suuret sulhot?
Ruttoko väkevät tahtoi?
Merikö nieli
meidän miehet?
Maako mahtavat kadotti?
Tuota en suuresti surisi,
suren huolta suurempata,
kun ovat elossa
urhot,
tupa täynnä miekkamiestä,
lautsat täällä täyttä miestä,

kynnykset kypärällistä,
polvellista portahatkin;
ei kohoa koston
keihäs,
satu taivahan salama.
Pois on mennyt Mantsin riemu,
Ilomantsi mailta poissa,
pimeät on
pirtit meillä,
pimeämmät miesten mielet,
kun ei kuuhutta kujilla,

päivänpaistetta pihoilla;
kaikki kynnykset kysyvät
kukallista
kulkijaansa,
kaikki lautsat laulelevat
heinällistä heilujaansa,

itkevät ahot ihanat
kesällistä keikkujaansa..."
Vieri virsi