Heikki Helmikangas | Page 4

joko minun taikka muorin kanssa. Sen puheen johdosta olin min? kirkkoon menon touhussa koko joulup?iv?n, ja y?ll?kin oli ajatus mieless?ni, niin etten totta puhuen paljon unta saanut.
Niinkuin sanoin, oli sunnuntai-aamu. Vaikka min? olin paljon valvonut, olin min? kuitenkin jo aikaiseen vaatteissani ja kirkkoon l?hd?ss?, niin etten muuta joutanut kuin tavan takaa k?yd? ulkona ilmaa haistelemassa, Onneksi tunsin ilman olevan sin? aamuna paljon lauhkeamman kuin edellisen? p?iv?n?. Kuitenkaan ei n?ytt?nyt ?itini enemm?n kuin muorikaan mit??n kiirett? pit?v?n. He lukivat, keittiv?t ja viel?p? joutenkin istuskelivat. Mutta mik? ihmeellisint? oli, he rupesivat sy?m??n ja s?iv?t mielest?ni niin hirmuisen kauan, ett? se minua oikein suutuksiin asti ik?vystytti. Minulta itselt?ni oli ruokahalu tykk?n??n kadonnut. Vaikka minua kehoitettiin sy?m??n, en kuitenkaan ollut mill?nik??n sy?misist?, sill? mieleeni ei muuta mahtunut kuin kirkko, jota en viel? el?m?ss?ni ollut likelt? n?hnyt; ainoastaan et??lt? olin sen n?hnyt, nimitt?in ?itini m?kin katolta. Kirkosta ajattelin, ett? se olisi yht? kaunis kuin Jerusalemin temppeli, jota muori ?itini ja minun kuullen oli lukenut vanhasta suuresta kirjasta.
Olin jo seisonut tuntikauden ovipieless? lakki p??ss?, kun ?kki-arvaamatta sain kovan k?skyn tulla sy?m??n ja vastoin tahtoani ?iti minut talutti p?yt??n. T?ss? tilaisuudessa olisin antanut vaikka mit? sen edest?, etten olisi tarvinnut sy?misell? aikaani hukata eli sy?d? itse?ni pois kirkosta. Rupesin kuitenkin k?skyn mukaan sy?m??n. ?itini toi leip?? ja voita ja muori toi lohen nahkaa, joka oli j??nn?s siit? puolen naulan painavasta lohenpalasesta, jonka muori oli jouluksi kyl?st? tuonut ja josta itse liha oli jo joulup?iv?n? sy?ty. Min? levitin voin leip?ni p??lle ja muori pani lohen nahan voin p??lle ja ateriani, maito siihen lis?ttyn?, oli valmis. Tosin rakastin sy?d? lohta, vaan en olisi mielell?ni sy?nyt sitke?t? nahkaa, jonka laidassa oli h?rskiytynytt? rasvaa. Rasva olisi mielest?ni paremmin sopinut keng?n voiteeksi, kun minun eineekseni, etenkin niin juhlallisella hetkell?. Huomaamatta k??nsin nahan palan kasaan leip?palasen toiselle laidalle ja s?in vaan voita ja maitoa. V?h?ss? ajassa olikin kaikki voi sy?ty ja maito juotu, leip? ja lohen nahka vaan j?ljill?. Kun ei kukaan n?ytt?nyt tarkastelevan sy?nti?ni, pistin molemmat taskuuni, panin k?teni ristiin ja kiitin, menin sitten ?itini ja muorin luo kiitt?m??n heit?kin ja sanoin olevani kyllin sy?nyt. Viimeinkin tuli l?ht?.
Kauan oli ollut arveluita, jaksaisinko k?vell? kirkolle vai pit?isik? minua vet?? kelkassa. Lopuksi tultiin siihen p??t?kseen, ett? min? saisin istua kelkassa, jota ?itini ja muori vuoroon vet?isiv?t. Siis min? istuin kelkkaan ja ?itini peitti minun jollakin, en tarkalleen muista mill?, ja minun oli eritt?in hauska istua n?iss? ajopeliss?. Oli niin ihmeen paljon katseltavaa ymp?rill?ni, ett? muutamissa paikoissa tahtoivat silm?ni j??d? per??n. Niin esimerkiksi kun katselin virstan-patsasta, jota en ennen ollut n?hnyt, j?in min? ihmettelem??n h?nen muotoansa ajatuksissani ja totta puhuen luulin h?nen mieheksi, sellaiseksi, joka sopivan ajan tullessa pienennet??n. Min? katselin pellon aitoja ja katselin et??ll? olevia taloja ja riihi?, eik? sill? hyv?, ett? katselin, min? kuulin my?s. Ensin min? kuulin, kuinka kovasti koirat kyl?ss? haukkuivat, mutta v?h?n my?hemmin min? kuulin eritt?in kovaa ??nt?, joka melkein sai minun vapisemaan. En voinut olla huutamatta ?itilleni mik? se, joka noin ??nt??? -- Se on kirkon kello, jota tapulissa soitetaan, vastasi ?iti. Eih?n se ihme ollutkaan, ett? tuo kristillisen vapauden julkinen merkki teki minun pieneen viattomaan syd?meeni voimallisen vaikutuksen, kun ensi kerran l?hestyin Herran pyh?? huonetta.
Matka oli joutusasti kulunut ja minut nostettiin pois kelkasta seisomaan pellon aidan viereen, joka oli l?hell? kirkkoa, ja hyv?, ett? muistan, kuinka minua nostettiin, sill? koko huomioni oli sill? hetkell? kiinnitetty kirkkoon ja tapuliin, jossa kellot paraikaa t?ydell? mahdilla pauhasi. Muistan my?s n?hneeni, kuinka ihmiset ajoivat uljailla hevosillansa kirkolle, ett? lumi lenteli uhkeain el?inten kavioista. Moni kova kokkare lensi minuunkin ja siit? jo sain ajatelleeksi, ett? olisi tarpeen hiukan pienent?? niin mahtipontisia hevosia, ettei lumi tuiskaisi niin korkealle heid?n jaloistansa.
Vihdoin l?hdettiin minua taluttamaan kirkon rappusille. Korkeilla kiviportailla sain hetken seisoa ja katsella vilkasta liikett?, joka kirkon ymp?rill? vallitsi. Siin? kansaa kaikenlaista koolla, en koskaan ollut viel? niin paljon ihmisi? n?hnyt. Tulipa viimein rappusille kaksi poikaa, joista toisen tunsin. Kaikeksi onneksi eiv?t he kumpikaan minua huomanneet, mutta min? katselin tarkasti heit? ja kuulin minulle tuntemattoman pojan sanovan sille, jonka tunsin: Tule, Jaakko, tapuliin katsomaan kun soitetaan! -- Ahaa, ajattelin min?, niinkuin jostakin koston mielest?, Jaakkoko sinun nimesi onkin, sin? veitikka, paras nauraja, joka suurimmasta syd?mmesi halusta tulet pienennyst?ni katselemaan, sill? h?n oli se sama, joka marjaillessani oli suurinta el?m?? pit?nyt ja saattanut toisetkin minua pihkaamaan.
Kirkon ovien aukasija oli mielest?ni pitk?veteinen. Olivatko toiset ihmiset yht? mielt? minun kanssani, sit? en tiennyt, mutta minusta kumminkin tuntui odotusaika n?lk?vuoden pituiseksi. Viimeinkin aukenivat hirmuiset j?ttil?isovet ja kirkon rappusille ker?ytynyt kansan paljous rupesi t?ytt? voimaansa rynt??m??n sis??n. Ensin t?m? huvitti minua, mutta samassa jo huomasin tilani vaaralliseksi ja pidin kaikin voimin kiinni ?itini k?dest?, joka samassa ottikin minun syliins?. Nyt jouduimme kumpikin suureen ahdinkoon, sill? meid?t ty?nnettiin ovipielt? vasten. Min? koetin tehd? itseni niin pieneksi kuin mahdollista, mutta j?in kuitenkin yht? suureksi kuin ennenkin ja ennen kun huomasin, olin seisomassa kirkon porstuassa, akkunan edess?, ?itini vieress?, ja kansaa tulvasi