Heikki Helmikangas | Page 9

min? panen p?yd?lle ruokaa; siin?h?n se samassa sitten Heikkikin sy?pi.
-- Kyll?h?n min?kin sy?n t?m?n naapurin is?nn?n kanssa, sanoi Vierim?n ukko naurahtaen, tuokaahan ruokaa, ?iti.
-- Loviisa, tulespa auttamaan, ett? k?ypi pikemmin, sanoi muori, ja Loviisa nousi ja oikein oli mielest?ni siev? tuo pieni Loviisa, kun h?n n?yr?sti totteli vanhaa mummoa ja liikahteli nopeasti kun v?st?r?kki. Olipa mielest?ni h?n jo koko em?nt?.
Pian olikin p?yd?ll? ruokaa kaikenlaista. Siin? ohraista rieskaa ja hapanta leip??, voita, siikakalaa ja viili?, olipa viel? kylm?? lihalient?kin ja kirnupiim?? juotavaksi. Sitten aloimme sy?d? ja kun olimme joltisestikin sy?neet, niin toi muori lis?ruoaksi kivikupilla uunijuustoa, joka oli valmistettu termi- eli juustomaidosta maan tavan mukaan. En el?iss?ni ollut sy?nyt vatsaani niin t?yteen kuin nyt. Kun olimme sy?neet ja min? kiitellyt ruoan edest?, sanoi is?nt?: Koetapas, Heikki, lukea tuossa, ett? m? n?en, kuinka sin? osaat. Min? olin kohta valmis lukemaan, otin virsikirjan ja satuin aukaisemaan virren jossa seisoi: Sun haltuun, rakas is?ni, m? annan aina itseni. Se oli minulle jo ennaltaan hyvin tuttu virsi, niin ett? osasin sen ulkoa. Per?st?p?in, kun olin sen lukenut, ihmettelin suuresti, mink? vuoksi juuri t?m? meill? usein k?ytetty virsi sattui eteeni kyl?ss?kin ja tuli mieleeni, ett? varmaankin oli Vierim?ll? samaa virtt? sin? p?iv?n? veisattu ja sen vuoksi kirja j??nyt h?llemm?lle silt? paikalta, niin ett? se itseksens? aukeni.
Is?nt? oli suurimmalla mielihyv?ll? kuunnellut lukutaitoani, sen huomasin h?nen silmist?ns?kin.
-- Hyvin meni lukusi, sanoi h?n minulle, hiljaa p??t?ni sivellen, vaan min? eh?tin h?nelle samassa my?skin ilmaisemaan, ett? olin tullut heill? k?ym??n siin? tarkoituksessa, ett? jos mahdollista saada uudenaikaisempaa luvun mallia Loviisalta.
T?h?n is?nt? v?h?n nauraa myh?hti, ja sanoi sitten: Lieneek? tuota Loviisallakaan mit??n uudenaikaisempaa luvun mallia n?ytt??, ei h?nk??n ole mit??n koulua k?ynyt, vaan kun nyt lienet sit?vasten t?nne saapunut, ett? luvun mallia saisit, niin saamasi pit??, mit? olet etsim?ss?. Loviisa, alappa poukuttaa pitk?? Wepeljusta, ett? Heikkukin kuulee.
Nyt niin kuin hyp?htelev? v?st?r?kki juoksi Loviisa p?yd?n p??h?n, sieppasi katkismuksen hyllylt? ja pani oikein ihmetytt?v?n kiivaan poristuksen alkuun, niin ett? min? ihmeiss?ni katselin sit? menoa. En voinut olla ajattelematta, ett? jos h?n sill? tavalla vaan jatkaisi edes kokonaisen kev?isen p?iv?n, niin ep?ilem?tt? h?n siin? ajassa koko raamatun lukisi kannesta kanteen. Totta puhuen, min? en ehtinyt montakaan sanaa kuulemaan, semmoisella vauhdilla k?vi luku. T?t? ei kuitenkaan aivan kauan kest?nyt, sill? olihan vaan tarkoitus antaa minulle luvun mallia ja kun sen olin n?hnyt ja kuullut ja viel? itse vakuuttanut sen hyvin tajunneeni, p??si Loviisa vapaaksi opettajattaren virasta ja sai luvan panna kirjan entiselle paikallensa hyllylle.
Luvun mallia saatuani kiittelin heit? kaikkia, puristaen heit? kaikkia k?dest?; mutta ennenkuin sain kotimatkalleni suoriutua, muistutti is?nt? minua, ett? v?ltt?m?tt? tulisin kinkeriin, sill? kuusivuotiaana oli Loviisakin ensi kerran kinkereiss? k?ynyt. Sitten min? panin karvalakin p??h?ni ja sanottuani hyv?sti nyt! l?ksin min? juosta lerputtelemaan kotiini.
Aurinko oli jo ihan tipahtamaisillansa, kun saavuin ?itini m?kin edustalle. Siin? nyt mietiskelin, miks'ei meill? ollut niinkun Vierim?ll? riiht?, aittaa, navettaa ja punaiseksi maalatuita ikkunapieli?. T?t? ajatellen astuin huoneeseen, sanaakaan sanomatta otin muorin vanhan katkismuksen hyllylt? ja aloin lukea niin joutuisasti kuin taisin, vaan kun olin kankeampi kielest?, niin eip? k?ynytk??n minulta puoleksikaan kuin Loviisalta. Siit? min? huolestuin ja sanoin julki murheeni. -- Kuinkahan mahtanee minun k?yd? kinkeriss?, kun en taida niin ter?v?sti lukea kun Vierim?n Loviisa.
-- Ei se mit??n haittaa, lausui muori, kun vaan muuten selv?sti lukee, vaikk'ei se k?visik??n kiivaasti kuin vaunun etupy?r?.
-- Onhan sit? eroitusta sinun ja Vierim?n Loviisan v?lill?, sin? vasta jankkaat sis?lt? katkismusta ja Loviisa lukee ulkoa; tottahan se joutuisammin k?y silt?, joka ulkoa osan, sanoi ?itini.
Noista sanoista tulin min? joltisestikin hyvilleni, luin viel? kerran aapiseni l?pi ja heitin itseni iltarukouksen luettuani levolle.
Keskiviikko-aamuna nousin ani varhain, sill? kinkerin huolet h?iritsiv?t untani. Min? pesin kasvoni ja puin p??lleni. ?itini ja muori tekiv?t samoin. Ennenkun l?hdettiin, luin min? aapiseni l?pi kumminkin kolmeen kertaan. Vatsani pohjassa tunsin jotakin outoa vapistuksen tapaista. En oikein tiennyt mik? minua vaivasi; mutta ?iti sen tiesi ja anoi:
-- Se tulee pelk??misest?; koeta vahvistaa itse?si, ettet vaan h?mm?sty kinkeriss?.
Min? koetin vahvistaa itse?ni mahdollisuuden mukaan, vaan eip? siit? tahtonut parempaa tulla. L?hdimme kuitenkin pyh?puvussa ulos m?kist?, ?itini pani oven lukkoon, ja sitten astuimme kinkeritaloa kohti aika vauhtia. Sinne p??sty? menimme sis?lle pirttiin, jossa jo istui ihmisi? ei ainoastaan ymp?ri seini? penkeill? vaan my?skin lavitsoilla ulompana laattialla. Miehet istuivat toisella puolella pirtti?, naisv?ki toisella, tyhj? avara ja puhtaaksi pesty keskilaattia eroitti molemmat sukupuolet toisistansa. T?st? j?rjestyksest? huomattiin vaan se poikkeus, ett? pienet kumpaistakin sukupuolta saivat olla naisv?en puolella, ?itiens? luona. Niin min?kin, sill? min? sain ?itini ja muorin kanssa sijani uuninurkassa, hiilikoukun vieress?.
Sijani saatua aloin tarkemmin katsella ymp?rilleni. Pirtin pitk? p?yt? oli verhottu suurella valkoisella vaatteella. Se n?ytti juhlalliselta ja kaikki saapuvilla olevat ihmiset istuivatkin totisena ja aateksivaisen n?k?isin?, juuri kun aakkoskirjan kukot. Tuskin olikaan muuta huomattavaa, sill? ei pappeja eik? lukkareita n?kynyt.
V?h?n ajan p??st? tuli unilukkari pirttiin kantaen muutamia hirmuisen suuria kirjoja ja kun ?itilt?ni korvaan kuiskaamalla kysyin, mit? kirjoja ne ovat, sanoi h?n niiden olevan kirkonkirjoja. Samassa kun unilukkari sai kirkonkirjat levitetyksi p?yd?lle,