Hanna | Page 7

Minna Canth
niisti nen?ns? ja otti todistuksen k?teens?. Tuntui v?h?n vaikealta vied? sit? ?idille n?ht?v?ksi.
?Jussi raukka, noin se nyt kumminkin k?vi, vaikka aina kehuit osaavasi.?
Vesi tippui taas Jussin silmist?. Mutta puoliaan h?n urhoollisesti koetti sittenkin pit??.
?Tarvitsi minua panna lyseoon. Olis antanut menn? kansakouluun. Minusta ei kumminkaan tule lukumiest?. Enk? min? tahdo herraksi.?
?T?ytyyh?n talonpojankin osata lukea ja kirjoittaa.
?Mit? varten? Hevosta voi ajaa ja maata kynt??, vaikk'ei tuntisi yht??n puustavia.?
?Pane kirjasi nyt talteen kaikki, ett? sitten l?yd?t syksyll? taas.?
?Hanna, korjaa!?
?Etk? sit? voi itse tehd?? Aina vaan Hannaa komennat.?
?Sill? on hyv? aika.?
?Ent? sinulla? Mit? kiirett? sinulla on??
?Sy?m?n pit??.?
?Ei, mutta Jussi--?
?Antaa h?nen olla, mamma. Kyll? min? n?m? laitan.? Hanna jo seisoi tuolilla lasten kamarissa kirjat k?sivarrella ja j?rjesteli niit? yl?s hyllylle.
?Mari, hoi! Sukkelasti t?nne voitaleip???, ?yski Jussi ky?kiss?. Ei se sent??n ruokasaliin asti kuulunut.
?P?iv?llinen on valmista tuossa paikassa. Ei nyt en?? v?lipaloja tarvitse.?
?Tuotkos, vai--? Noh, arvelematta!?
?Odota Jumalan luoma, kun kerki?n. Eih?n sinulla hengen h?t?? ole.?
?Etk? sin? laita itse?si--?
?Herra siunaa ja varjele, tuosta se ikuinen vastus on. Menenh?n min?, menen.? Mari sieppasi kiiruusti veitsen ja asetin p?yd?lt? ja l?hti konttuoriin. ?Mokomakin sy?ttil?s?, mutisi h?n viel? menness??n.

II.
Olikohan kaikilla muilla tyt?ill? onnellinen kotiel?m?? Semmoinen, ettei tarvinnut toisilta ihmisilt? mit??n peitt?? eik? mit??n salata. Taikka tiesiv?tk? ylip??n maailmassa surua ja huolta olevankaan?
Sit? Hanna usein mietiskeli koulussa, kun hiljaisena seisoi syrj?ss? ja katseli iloisten toverein leikki?. Ja siihen p??t?kseen h?n aina tuli, ettei kell??n muulla ollut mit??n raskasta syd?mell?. H?n oli ainoa. Miksik?h?n Jumala juuri h?nelle oli sen pannut?
Kumma kyll?, siihen sent??n aikaa my?ten niinkun v?h?n tottui. Sattuipa joskus, ett? se vallan unohtuikin mielest?. Ja silloin oli Hanna iloisempi ja el?v?mpi kuin yksik??n niist? toisista.
Niinp? kerrankin, kun laskiais-tiistaina olivat Kotkan kalliolla m?ke? laskemassa. Lyseolaiset sen retken panivat toimeen, ja hauskaa siell? oli. Ensin laskettiin m?ke?, ett? hurisi pari kolme tuntia per?kk?in ja sitten mentiin sis??n tanssimaan. V?lill? pojat aina lauloivat neli??nisesti ja se kuului niin ihmeen kauniilta.
Siell? Hanna ensi kerran n?ki Woldemarin. He tanssivat yhdess? franseesia ja vis-à-vis'n? oli heill? Olga ja Tirri. Niin kovin miellytt?vi? poikia ne molemmat olivat, ja eritt?inkin Woldemar. Sen Hanna franseesin lopetettua kuiskasi Olgalle salaa, muiden kuulematta. Mutta Olgan mielest? Tirri oli viel? parempi kuin Woldemar. Sit? ei Hanna voinut k?sitt??. Kyll?h?n Tirrikin, mutta Woldemar oli sent??n ihan toista. Ei h?nen rinnalleen voinut yksik??n tulla.
Kauan j?lkeenkinp?in Hanna muisteli t?t? p?iv??. Kertoi yh? uudelleen mieless??n kaikki, mit? Woldemar oli h?nelle sanonut ja mit? h?n Woldemarille. N?ki h?nen niin ilmeisesti el?v?n? edess??n, ihaili h?nen reipasta olentoaan, h?nen komeata vartaloaan ja mustan kiilt?vi? hiuksiaan. Enin kaikesta kuitenkin h?nen kauniita, sinisi? silmi??n, joiden katse oli j?tt?nyt niin kummallisesti syv?n vaikutuksen.
N?iss? ajatuksissa Hannalta usein hetkeksi haihtui kaikki ik?vyydet. Jos ?idin surulliset kasvot tulivatkin esiin, olivat ne ik??nkuin h?m?r?ss? kaukaisuudessa, eiv?tk? sill? kertaa onnellisuuden tunnetta karkoittaneet.
Mutta pitemm?ksi aikaa p??si h?n huolestaan vapaaksi seuraavana vuonna, kun heit? Olgan ja Betyn kanssa laitettiin maalle koko kes?ksi. L??k?rin k?skyst? se tapahtui; he olivat kaikki kolme k?yneet kalpeiksi ja heikoiksi paljosta istumisesta. Veren v?hyys sanottiin heit? vaivaavan. Kun ei kenenk??n vanhemmat olleet tilaisuudessa j?tt?m??n kaupunkia, l?iv?t he tuumansa tukkoon ja p??ttiv?t l?hett?? tytt?ret omille hoteilleen Jynk?n P?ll?kk??n. Sen niminen oli er?s m?kki siell? l?hiseudussa, jossa asui tuttua ja luotettavaa v?ke?.
Ja niinp? tyt?t er??n? kauniina kes?kuun p?iv?n?, v?h?? ennen Juhannusta, istuivat veneess? matkalla Jynkk??n. Anna Sohvi, P?ll?k?n nuori, verev? tyt?r souti, vanha em?nt?, Heta, piti per??. Aurinko paistoi ja Kallavesi heit? iloisesti tuuditteli. ?Tuolla tulee suuri laine, tuolla, tuolla oikein vaahtop??.?
?Ei se meit? tavoita.?
?Tavoittaa, nyt, nyt.?
Hanna pid?tti henke??n. Yl?s keikahti vene, ja alas sitten taas. Hei, kuinka t?m? oli hauskaa! Saaret ja niemekkeet yst?v?llisesti hymyiliv?t, ja tuonne et??lle ulottui avara selk?, niin kauas, niin kauas, ettei silm? rantoja eroittanut. Sinne he katsoivat. Tuuli olikin juuri sielt?p?in ja ilma virtasi heille vastaan t?ytel?isen? ja raittiina. Syv??n sit? hengittiv?t; rinta paisui, voimaa ja rohkeutta siell? nousi. ?Tuonne l?ht??n, tuonne!?
Mutta veneen kokka ei noille v?ljille vesille k??ntynyt.
?Eih?n tok'?, sanoi Heta, ?mihink?s me sitten joutuisimme. Tuonne meid?n on ment?v?, tuonne noin.? Ja h?n osoitti sormellaan saarien lomitse. ?Sielt? pohjukasta tullaan sitten Jynk?n lahteen.?
Kummallisen ruskea hipi? tuolla Hetalla. Ja niin pienet silm?t, ettei n?kynyt kuin v?lkkyv? viiva, konsa h?n vaan nauroi. Mutta hyv?ntahtoinen h?n tuntui olevan ja erinomaisen yst?v?llinen.
Anna Sohvi souti kuin tottunut ainakin. Vesi niin somasti molskahteli airojen ymp?rill? ja j?lkeen j?i joka kerran vaahtoinen sohiseva py?rre. Valkeapohjainen karttuunihuivi oli pudonnut Anna Sohvin p??st? alas kaulalle, keltainen tukka kimalteli auringonpaisteessa ja posket hohtivat tervett? punaa.
?Lauletaanpas v?h?isen?, sanoi Betty, jolla oli sangen hyv? ??ni.
?Niin, tosiaankin. Mit? otetaan??
?Kes?isen illan, esimerkiksi.?
?Se juuri. Anna ??nt?, Betty.?
Betty hyr?ili miettiv?n n?k?isen?.
?E:st?h?n se alkaa??
Niin muisteli Olgakin. Betty taas hyr?ili; jopa luuli l?yt?neens? e:n. Ja nyt aljettiin. Olga ja Hanna lauloivat ensimm?ist? ??nt?, Betty toista.
Ihanasti sointui laulu. Tyyneemp?n? lainehti j?rvi; tuulikaan ei en?? varsin kovaa k?ynyt, kun oli p??sty saarien suojaan. Vedet kantoivat ??net aina rantoihin saakka, josta taas hele?n? kaikuna takaisin tulivat. Puut heiluttivat oksiaan, lehdet t?r?hteliv?t, hein?t ja kukkaiset nuokkuivat, kun he ohitse soutivat.
Anna Sohvi riemastui.
?Sep? vasta
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 51
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.